Kymenlaakson Sähköverkko uusii Mussalon sähköaseman
Mussalon nykyinen sähköasema on tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Kymenlaakson Sähköverkko uusii sähköaseman ja tuplaa samalla päämuuntajakapasiteetin.

Tuomo Hakkarainen Kymenlaakson Sähköverkolta kertoo, että Mussaloon valmistui ensimmäinen sähköasemakenttä 60-luvun puolivälissä Mussalon voimalaitoksen yhteyteen. Sittemmin sähköasemaa on laajennettu ja vuosikymmenten aikana sitä on myös laajalti kunnossapidetty ja huollettu. Voimalaitos on jo purettu. Nykyisellä Mussalon sähköasemalla on neljä 110 kV suurjännitekenttää.
Mussalon sähköasema on kriittinen sähkönjakelun kannalta sekä Mussalon satamalle että Kotkan keskustan sähköntoimitukselle. Tietyissä tilanteissa Mussalon sähköasemaa käytetään korvaavana reittinä keskustan sähkönjakelun tarpeisiin. Sähköaseman uusimisella varaudutaan sekä sataman että keskustan alueen sähköntarpeiden kasvuun, mm. sähköistyvän liikenteen vuoksi, kertoo Hakkarainen.
Hanke on käynnistynyt luvitusprosessilla ja perustukset uudelle sähköasemalle tehdään vielä syksyn 2023 aikana. Hanke etenee vaiheittain, sillä nykyinen sähköasema tulee olla käytössä koko projektin toteutuksen ajan. Hanke valmistuu pääosin vuoden 2024 lokakuun loppuun mennessä, mutta viimeistelytöitä on ajoitettu vielä keväälle 2025.
Investoinnin kokonaisarvo on noin 3 miljoona euroa. Hankkeen toteuttaa kokonaisuudessaan Enerke Oy. Sähköaseman päämuuntajan valmistaa Hitachi Oy Vaasan tehtaallaan. Rakennuttajina toimivat Heimo Seppälä ja Juha Saxell Kymenlaakson Sähköverkolta.
HUOM.: Yhteyshenkilö Tuomo Hakkarainen ei ole tavoitettavissa perjantaina 8.9.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomo Hakkarainenverkko-omaisuuden hallinta -yksikön päällikköKymenlaakson Sähköverkko Oy
Puh:05 7780 327tuomo.hakkarainen@ksoy.fiKuvat

Kymenlaakson Sähköverkko Oy harjoittaa verkkoliiketoimintaa neljän maakunnan alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Uudellamaalla. Sähköverkomme on yli 13 000 kilometrin pituinen ja toimitamme sähköä koteihin ja yrityksiin yli 100 000 asiakkaalle. Tavoitteenamme on turvata häiriötön sähkönjakelu vuoden jokaisena päivänä. Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti entistä paremmaksi ja investoimme vuosittain noin 15 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja uudistamiseen. Kymenlaakson Sähköverkko Oy on Kymenlaakson Sähkö Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernissamme työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Toimipisteemme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähköverkko Oy
Alkuviikon tuulinen sää on aiheuttanut paljon häiriöitä sähkönjakeluun4.7.2023 19:28:06 EEST | Tiedote
Alkuviikon tuulinen sää aiheutti kuluvan vuoden toistaiseksi mittavimmat sähkönjakelun häiriöt Kymenlaakson Sähköverkon alueelle. Tiistain iltapäivän tuulet olivat erittäin puuskaisia, ja puita kaatui paljon linjoille. Kovimmat tuulet sijoittuivat odotetusti Kymenlaakson Sähköverkon alueen itäosiin ja rannikolle. Vikoja korjataan maastossa noin 40 asentajan voimin. Pääosa saataneen korjattua tiistain aikana.
Tuulinen sää jatkuu myös tiistaina 4.7. ja varaudumme lisämiehityksellä mahdollisiin sähkönjakelun häiriöihin4.7.2023 10:51:48 EEST | Tiedote
Tiistaista 4.7. on ennusteiden valossa tulossa jopa hieman maanantaita tuulisempi. Kymenlaakson Sähköverkon alueella puuskat voivat yltää noin klo 11-18 välisenä aikana 18-19 m/s lukemiin ja alueen kaakkoisosissa voidaan iltapäivän aikana rikkoa 20 m/s. Kuurottaiset sateet ja niihin mahdollisesti liittyvät ukkoset aiheuttavat lisää epävarmuuksia. Tilanteeseen on jälleen varauduttu lisämiehityksellä sekä käyttökeskuksessa että vikapalvelussa.
Kymenlaakson Sähköverkko uusii kolmen sähköaseman päämuuntajat kesän aikana20.6.2023 08:44:40 EEST | Tiedote
Sippolan, Korian ja Hämeenkosken sähköasemien päämuuntajat uusitaan, sillä vanhojen muuntajien käyttöikä on tullut tiensä päähän. Muuntajauusinnan investoinnin kokonaisarvo on noin miljoona euroa. Kaikki uudet päämuuntajat toimittaa Multirel Oy.
Kymenlaakson Sähköverkko Oy on tehnyt Porvoo-Askola 110 kV voimajohtoreitin valinnan6.6.2023 09:03:09 EEST | Tiedote
Kymenlaakson Sähköverkko on toteuttamassa 110 kV voimajohtoa välille Porvoo-Askola. Sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi Kymenlaakson Sähköverkko rakentaa kantaverkkoyhteyden Fingrid Oyj:n Porvoon 110 kV sähköasemalta Askolaan. Askolan, Monninkylän ja Pukkilan sähköasemien syöttö tapahtuu nykyisin Mäntsälästä säteettäisellä 110 kV johdolla. Uudella johtoyhteydellä on suora, parantava vaikutus alueen asukkaiden ja yritysten sähkön toimitusvarmuuteen, koska em. sähköasemille on tällöin kaksi syöttösuuntaa.
Sähköverkon lentokuvaukset Kymenlaakson Sähköverkon alueella käynnistyvät3.5.2023 11:12:36 EEST | Tiedote
Kymenlaakson Sähköverkon alueella tehdään jälleen vuosittaisia verkon ilmajohtojen lentokuvauksia helikopterilla. Kuvaus tapahtuu toukokuussa ja kuvausalueena on Hollola, Myrskylä, Orimattila ja Kouvolan Elimäki. Pahoittelemme kuvauksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme