Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelustrategiassa tavoitteena on palvelujen perustason vahvistaminen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston on määrä päättää hyvinvointialueen palvelustrategiasta lokakuussa.
Palvelustrategia on pitkän aikavälin suunnitelma siitä, millä tavalla hyvinvointialue vahvistaa perustason palveluja ja tasapainottaa taloutta. Palvelustrategian tärkein tavoite on turvata länsiuusimaalaisille laadukkaat palvelut nyt ja tulevaisuudessa.
Palvelustrategian valmistelua on tehty tiiviissä yhteistyössä koko vuoden 2023 ajan yhdessä henkilöstön, asukkaiden, luottamushenkilöiden ja muiden tärkeiden sidosryhmien kanssa. Valmistelussa on tuotettu kattava määrä tietoa palvelujen nykytilasta ja mahdollisista etenemismalleista päätöksenteon tueksi.
Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on haastava. Siksi talouden tasapainottaminen näkyy merkittävällä tavalla palvelustrategiassa.
Lähtötason rahoitusvajeen ohella kustannukset nousevat nopeasti inflaation ja korkotason kasvun sekä sote-alan yleistä tasoa korkeampien palkankorotusten vuoksi. Siksi kustannusten kasvun hillitsemisen tulee olla pitkäjänteistä ja kestävää.
”Kaikki tämä tarkoittaa, että meidän tulee miettiä asioita eri tavalla kuin aiemmin”, kommentoi hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn.
Svahnin mukaan esimerkiksi digitaalisen asioinnin rooli tulee palveluissa määritellä uudella tavalla. Tämä edellyttää paitsi hyvinvointialueen ratkaisuja, myös muutoksia lainsäädännössä.
Päätökset palvelustrategiasta on määrä tehdä lokakuussa aikana. Tällä hetkellä aluehallituksen ja aluevaltuuston ryhmien käsittelyssä on palvelustrategialuonnos, jota myös vaikuttamistoimielimet ja alueen kunnat käyvät läpi.
Mistä palvelustrategiassa päätetään?
- Palvelustrategiassa päätetään palvelujen ja toiminnan kehittämisen linjauksista ja toiminnan muutoksen tavoitteista.
- Lisäksi päätetään siitä, minkälaisia resursseja perustason palvelujen ja toiminnan vahvistaminen vaatii.
- Osana palvelustrategiaa päätetään hyvinvointialueen hankintojen periaatteista, digitaalisten palvelujen periaatteista ja palvelujen verkoston kehittämisen periaatteista.
- Palvelustrategiassa ei päätetä yksittäisten palvelujen kehittämissuunnitelmista tai palveluverkkoon yksittäisten toimipisteiden sulkemisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Svahnhyvinvointialuejohtaja / välfärdsområdesdirektör
Puh:050 544 6535sanna.svahn@luvn.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
Twitter: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Välfärdsområdesfullmäktige valde nya ledamöter och ersättare till förtroendeuppdrag26.9.2023 21:43:50 EEST | Tiedote
Välfärdsområdesfullmäktige behandlade välfärdsområdets ekonomiska situation och antecknade välfärdsområdets delårsrapport den 1 januari–30 juni 2023 för kännedom. I välfärdsområdet börjar man utifrån en fullmäktigemotion utreda införandet av UKK-institutets motionsrecept inom den öppna sjukvården.
Aluevaltuusto valitsi uusia jäseniä luottamustehtäviin26.9.2023 21:40:18 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto käsitteli hyvinvointialueen taloudellista tilannetta, ja merkitsi tiedoksi hyvinvointialueen osavuosikatsauksen 1.1.-30.6.2023. Hyvinvointialueella ryhdytään valtuustoaloitteen pohjalta selvittämään UKK-instituutin kehittämän liikkumisreseptin käyttöönottoa avosairaanhoidossa.
Välfärdsområdesfullmäktige sammanträder den 26 september 202322.9.2023 09:40:34 EEST | Tiedote
Västra Nylands välfärdsområdesfullmäktiges nästa sammanträde hålls tisdagen den 26 september från kl. 17.30 i Aalto-universitetets huvudbyggnad Dipoli i Esbo.
Aluevaltuusto kokoontuu 26.9.202322.9.2023 09:33:32 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston seuraava kokous järjestetään tiistaina 26.9. kello 17.30 alkaen Dipolissa, Espoossa.
Välfärdsområdesstyrelsen återremitterade upphandlingen av persontransporter för ny beredning18.9.2023 15:44:36 EEST | Tiedote
Välfärdsområdesstyrelsen beslutade återremittera de strategiska principerna för upphandling av persontransporter för ny beredning. På sammanträdet framförde även ordförandena för äldrerådet, rådet för personer med funktionsnedsättning och ungdomsfullmäktige sina åsikter angående förslaget om upphandling av persontransporter i Västra Nylands välfärdsområde.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme