Ilmajoen Kisailijat voitti Carunan Nuorten Energiataidot -kisan
Elokuun ajan käynnissä ollut Carunan Nuorten Energiataidot -kisa on päättynyt. Kisassa Carunan verkkoalueen kuusi nuorten parissa toimivaa urheiluseuraa kilpailivat energiaan liittyvillä videoillaan yleisöäänistä. Kokonaisäänimäärä oli lähes 1 300. Tiukan kilpailun ja tasaisten äänimäärien jälkeen voittajaksi selviytyi Ilmajoen Kisailijat, joiden videolla havainnollistettiin eri energiatuotannon muotoja ja kierrätysvinkkejä liikkuen.

Toiseksi eniten ääniä keräsi FC Kirkkonummi, ja kolmanneksi kisassa ylsi Seinäjoki Crocodiles.
Urheiluseurojen kisavideoilla esiteltiin uusia näkökulmia energian säästämisestä, uusiutuvasta energiasta ja energian merkityksestä nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki urheiluseurat ovat tehneet merkittävää työtä nuorten energiatietoisuuden edistämiseksi, mikä on energiamurroksen edessä tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.
Ilmajoen Kisailijat järjestää toimintaa eri ikäisille yleisurheilusta kiinnostuneille. Yleisurheilu on monipuolista liikuntaa, ja harjoituksissa opitaan monipuolisia perustaitoja.
”Osallistuimme Carunan Nuorten Energiataidot -kisaan innolla, ja nuoret olivat heti mukana ideoimassa ajatuksia energian merkityksestä. Videolla heijastuu esimerkkejä jokapäiväisestä elämästä – mitä energia nuorten arjessa tarkoittaa ja millä tavoin se näkyy. Esimerkiksi kierrättäminen on nuorille luontevaa, samoin kuin treenimatkat pyörällä tai kimppakyydeillä. Aivan kuten levosta, ravinnosta ja unesta, voimme keskustella harjoituksissa myös energiatietoisuudesta. Leikkejä ja harjoituksia voi hyvin kehittää tämän aiheen ympärille, kuten voittovideolla esittelimme”, kertoo Maria Saari Ilmajoen Kisailijoista.
”Haluan kiittää videolla mukana olleita innokkaita nuoria ja isovanhempaa sekä seuramme tähtiurheilijaa kiekonheittäjä Rami Kankaanpäätä, joka löysi heti kalenteristaan aikaa hyvään tarkoitukseen.”
”Palkintosumman käytämme yleisurheilijoiden treenipäivän pitämiseen ja ensi vuoden seuracupin finaalireissun yhteiskyyditykseen ja mahdolliseen yöpymiseen. Raha on hankittu yhdessä lasten ja nuorten kanssa, joten ilman muuta käytämme palkintorahaa yhteisölliseen tekemiseen”, kertoo Saari.
”Olen iloinen, että saimme nämä kuusi urheiluseuraa mukaan. Videot ovat esimerkki siitä, miten pienillä asioilla voi saada paljon aikaan, kun puhutaan energiansäästöstä ja energiaviisaudesta. Halusimme herätellä suomalaisia kiinnittämään huomion siihen, että energiataidot ovat tärkeitä jo ihan nuoresta alkaen – nuorten omaa tulevaisuuttakin ajatellen. Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille”, sanoo Carunan viestintäjohtaja Leena Lehti-Stenholm.
Videoita pystyi äänestämään Carunan kampanjasivulla, ja äänestys oli avoinna kaikille. Voittaja palkitaan 2 000 eurolla. Toiseksi ja kolmanneksi tulleet saavat 600 euroa. Loput osallistujat saavat 100 euron tuen toimintaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Kuvat
Linkit
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna toimittaa sähköliittymän atNorthin datakeskukseen Espoossa14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Caruna ja atNorth ovat sopineet sähköliittymän laajennuksesta atNorthin datakeskukseen Espoon Sinimäessä. Datakeskuksen rakentaminen työllistää tällä hetkellä noin 200 henkilöä, ja sähköliittymä mahdollistaa datakeskuksen laajentamisen. atNorthin investoinnin kokonaisarvo Espoossa tulee olemaan 400–500 miljoonaa euroa, kun datakeskus on täysin valmis.
Carunan ja Vaisalan yhteistyö: Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa10.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Vaisalan valmistama langaton sääasema on asennettu Carunan 110 kilovoltin suurjännitelinjan pylvääseen Espoossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Vaisalan IoT-sääasema on asennettu sähköverkkoon. Caruna voi hyödyntää sääaseman dataa sähköverkon kuormituskapasiteetin arviointiin, ja siitä saadaan dataa esimerkiksi myös myrskyjen seurantaan.
Sähköverkon automaatiojärjestelmä lyhentää sähkökatkojen kestoa3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönjakeluyhtiö Caruna pilotoi kaksi vuotta sitten sähköverkon valvontajärjestelmää, joka paikantaa ja erottaa vian sekä palauttaa sähköt automaattisesti vian ulkopuolella oleville asiakkaille. Automaatiota kokeiltiin Carunan toimialueen 12 kunnassa ja näiden 12 sähköasemalla. Pilotista saatiin hyviä kokemuksia, ja automaatio on otettu käyttöön 28 sähköasemalle.
Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla13.3.2025 08:00:00 EET | Artikkeli
Liikenteen sähköistyminen on yksi merkittävimmistä muutoksista, joka vaikuttaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä nosti ladattavien autojen kokonaismäärän 74 000:een. Myös raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne sekä veneily ja lauttaliikenne ovat sähköistymässä, mikä tarkoittaa lisääntyvää sähkön kulutusta ja latausinfran rakentamista.
Voiko verkon kuormitusta lisätä: Tulokset pilottikokeilusta Espoossa10.3.2025 10:55:55 EET | Artikkeli
Puhtaan siirtymän kiihtyessä on tärkeää mahdollistaa investoinnit sähköverkkoon, mutta myös kehittää ja tutkia erilaisia teknologioita, joilla voidaan mahdollistaa esimerkiksi nykyistä älykkäämpiä tapoja hyödyntää jo olemassa olevaa sähköverkkoa. Caruna aloitti kaksi vuotta sitten pilotin Espoon 110 kilovoltin sähköverkossa, jossa testataan voiko verkossa siirtää enemmän tehoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme