Hoitokeskustelun voi käydä verkossa – potilas saa vastauksen suoraan omasta hoitoyksiköstään
Kysy silloin, kun asia tulee mieleen ja ammattilainen vastaa sinulle kahden arkipäivän sisällä. Tämän lupaa OmaTaysin digitaalinen hoitokeskustelu-palvelu, joka laajenee kaikkien Tampereen yliopistollisen sairaalan potilaiden käyttöön syksyn aikana.

Hoitokeskustelu on digitaalinen palvelu, jonka kautta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) hoitosuhteessa oleva potilas voi ottaa yhteyttä hoitoyksikkönsä ammattilaisiin kiireettömissä asioissa. Palvelu on otettu kokeilukäyttöön keväällä 2019 ja tänä syksynä tavoitteena on, että siitä kasvaisi ensisijainen yhteydenottotapa potilaille, joille digipalvelun käyttäminen on mahdollista.
Hoitokeskustelussa potilas kirjautuu Taysin sähköisen asioinnin palveluun OmaTaysiin ja aloittaa keskustelun syöttämällä järjestelmään hoitoyksiköstä tai pirha.fi-sivuilta saatavan pin-koodin. Tämän jälkeen hän pääsee kirjoittamaan kysymyksensä viestikenttään ja saa viestiinsä lääkärin tai hoitajan vastauksen kahden arkipäivän sisällä.
Palvelu on lunastanut paikkansa useamman vuoden kokeilujakson aikana. Käytännössä ainoa vaihtoehto hoitokeskustelulle on puhelu, joita osastoille ja poliklinikoille voi tulla satoja päivässä.
− Takaisinsoitto on usein ruuhkautunut ja puhelu voi tulla potilaalle hankalalla hetkellä. Ei ole mukava kassajonossa vastata omaan terveyteen liittyviin kysymyksiin, sanoo kehittämispäällikkö Sari Numminen Taysista.
Viesti milloin haluat
Kysymykset liittyvät usein hoito-ohjeisiin, joita potilaat haluavat varmistaa toimenpiteen jälkeen. Vastaavasti vuodeosastoille tulevat saattavat kysyä jotakin tulevasta toimenpiteestä.
Hoitokeskustelua voi käyttää ajasta ja paikasta riippumatta ja viesteihin voi palata uudelleen. Kokemus on näyttänyt, että suurin osa viesteistä lähetetään illalla.
− Tämä kertoo, että palvelu helpottaa etenkin niiden asiakkaiden viestimistä, jotka eivät pysty esimerkiksi omasta päivätyöstään irrottautumaan puhelinjonoon.
Yhtä lailla käyttäjien joukossa on myös iäkkäämpiä potilaita. Hoitokeskustelussa vastaus tallentuu, ja potilaan on helppo tarvittaessa näyttää viesti vaikkapa omalle läheiselleen tai työterveyslääkärilleen.
− Tämä helpottaa myös huonokuuloisia potilaita tai potilaita, jotka eivät voi puhua tai jotka asioivat muulla kuin omalla äidinkielellään, Numminen täydentää.
Työrauhaa myös ammattilaisille
Kun palvelu on ajasta riippumaton, siitä hyötyvät myös viesteihin vastaavat ammattilaiset.
− Myös heille on helpotus, että viesteihin voi vastata silloin, kun hoitoyksikön muut työt sallivat. Lisäksi vastaukseen tarvitaan usein perehtymistä potilaan tilanteeseen sekä näkemystä kollegoilta tai hoitavalta lääkäriltä. Sähköisesti tulleeseen kysymykseen ehtii rauhassa hankkia tarvittavat tiedot.
Hoitokeskustelun käyttäminen vaatii varmennetun tunnistautumisen. Näin hoitohenkilökunta voi olla varma myös siitä, että kysyjä on juuri kyseinen potilas.
− Tietoturvasyistä esimerkiksi sähköpostikyselyihin tai tekstiviesteihin ei voida vastata, Numminen muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi LiimatainenHallintoylilääkärisairaalapalvelut, Pirkanmaan hyvinvointialue
Puh:040 0581 871suvi.liimatainen@pirha.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluntuottajan toiminta päättyy – hyvinvointialue turvaa asiakkaiden palvelut18.6.2025 15:05:53 EEST | Tiedote
Erilaisia kotona asumista tukevia palveluita tuottanut Matrocks Oy on asetettu konkurssiin, ja yhtiön toiminta päättyy tällä tietoa kesäkuun lopussa. Yhtiö on tuottanut palveluita Pirkanmaan hyvinvointialueen kolmelle palvelulinjalle: avopalveluihin, ikäihmisten ja vammaisten palveluihin sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.
Hinkuyskärokote tulee pysyväksi osaksi raskaana olevien rokotusohjelmaa17.6.2025 14:06:53 EEST | Tiedote
Raskaana olevien hinkuyskärokotus tulee 1.7. alkaen osaksi kansallista rokotusohjelmaa, jota Pirkanmaan hyvinvointialue noudattaa. Tavoitteena on suojata vastasyntyneitä vakavalta hinkuyskältä.
Uusi aluehallitus päätti vaikuttamistoimielinten kehittämissuunnitelmasta ja valitsi jaostot sekä sairaalapalvelujen johtajan16.6.2025 11:12:12 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen uusi aluehallitus hyväksyi ensimmäisessä kokouksessaan vaikuttamistoimielinten kehittämissuunnitelman ja kokouspalkkiot. Hallitus valitsi myös jaostot ja uuden sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajan.
Digiklinikka ja laajat kiirevastaanotot ovat avoinna läpi juhannuksen13.6.2025 10:54:29 EEST | Tiedote
Juhannusviikonlopun aikana terveysasioihin saa apua Pirkanmaalla digiklinikalta joka päivä kello 8-22 ja laajoilta kiirevastaanotoilta Nokialta, Sastamalasta, Ylöjärveltä ja Virroilta ja Hatanpäältä. Kiirevastaanotot ovat avoinna perjantaista sunnuntaihin kello 10-18.
Parkinsonin taudin uusi hoito lukee potilaan aivosignaaleja reaaliaikaisesti13.6.2025 09:42:47 EEST | Tiedote
Parkinsonin tautiin on kehitetty uusi hoitomuoto, joka reagoi potilaan aivotoimintaan automaattisesti. Tays otti uuden teknologian käyttöön kesäkuun alussa kahdella potilaalla − ensimmäisenä Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme