Korkeasaaren eläintarha sai kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin
Visit Finland on myöntänyt Korkeasaaren eläintarhalle Sustainable Travel Finland -merkin osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun hyväksi. Korkeasaari täyttää merkille asetetut ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kestävyyden kriteerit, ja on sitoutunut niiden jatkuvaan kehittämiseen.

Korkeasaari tunnetaan ensisijaisesti paikkana, jossa ihmiset voivat viettää aikaa ja viihtyä. Eläintarhan tärkein tehtävä on kuitenkin villieläinten ja luonnon monimuotoisuuden suojelu. Jokainen Korkeasaaressa vieraileva tukee tätä työtä, ja jokainen Korkeasaaressa työskentelevä tekee osansa luonnon monimuotoisuuden ja asiakkaiden onnistuneen vierailukokemuksen hyväksi.
“Luonnon monimuotoisuuden suojelu on meidän toimintamme ja vastuullisuustyömme ydin. Samalla Korkeasaaren eläintarha on paikka, jossa ihmiset ovat jo yli 130 vuoden ajan viettäneet yhteistä aikaa, oppineet. Luonnon monimuotoisuuden huvetessa suojelutyötä tekevät eläintarhat ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Sustainable Travel Finland -ohjelma linkittyy luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin eteen jo tekemäämme työhön. Se haastaa myös miettimään, missä voisimme vielä kehittyä ja päättämään mihin keskitymme”, sanoo Korkeasaaren kestävän matkailun vastuuhenkilö, viestinnän asiantuntija Lotta Kivalo.
Luonnon monimuotoisuuden ja erityisesti villieläinlajien suojelun lisäksi Korkeasaari on tehnyt jo vuosia tavoitteellista vastuullisuustyötä ympäristöasioissa. Eläintarhan hiilijalanjälki laskettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Samana vuonna otettiin käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä, ja Korkeasaari liittyi Helsingin ilmastoverkostoon. Keväällä 2019 vahvistettiin Hiilineutraali Korkeasaari 2030 -ohjelma, joka ohjaa Korkeasaaren ilmastotoimia. Ohjelmassa kehitetään myös hiilikädenjälkeä, eli toiminnan synnyttämiä myönteisiä ympäristövaikutuksia.
“Hiilijalanjäljen mittaaminen on ainoa keino selvittää suurimmat päästölähteet. Tämän tiedon avulla voi tehdä oikeasti vaikuttavia päästövähennyksiä, kun toimenpiteet osataan keskittää oikeisiin asioihin”, Visit Finlandin vastuullisen matkailun asiantuntija Hanna Muoniovaara kommentoi.
Jokainen on tervetullut eläintarhaan
“Meille on tärkeää, että kaikki tuntevat olevansa tervetulleita Korkeasaareen ja voivat nauttia vierailusta. Esteettömyyttä kehitetään jatkuvasti yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Melko haastavasta luonnonympäristöstä huolimatta eläintarha on pääosin esteetön, ja vammainen henkilö voi tuoda Korkeasaareen avustajan veloituksetta”, sanoo Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen. Eläintarha tarjoaa osin yhteistyökumppaneiden kautta myös mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön sekä kuntouttavaan työtoimintaan ja opiskeluun.
"Haluamme, että mahdollisimman moni voi vierailla eläintarhassa ja oppia luonnosta ja eläimistä”, jatkaa Silvonen. “Siksi järjestämme talvikaudella kerran kuussa kaikille avoimia ilmaispäiviä. Koululais- ja varhaiskasvatusryhmät ovat jo vuosien ajan voineet vierailla eläintarhassa ajankohdasta riippuen veloituksetta tai tavallista edullisemmin hinnoin.“
Opintoryhmät voivat viettää päivän luontokoulussa, osallistua opastettuun ohjelmaan tai hyödyntää Korkeasaaren luontokoulu Arkin tuottamaa omatoimimateriaalia. Korkeasaaren vaikutus ympäristökasvatuksessa ei rajoitu vain Suomeen. Eläintarhan tukemat, lajien elinalueilla toimivat suojelujärjestöt tekevät ympäristökasvatusta paikallisissa kylissä ja kouluissa.
Korkeasaaren eläintarha on ollut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva voittoa tavoittelematon säätiö vuodesta 2018 lähtien. Korkeasaari on yksi edistyksellisiä eläintarhoja auditoivan Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestön (EAZA) perustajajäsenistä, sekä maailman eläintarha- ja akvaariojärjestön (WAZA) ja kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) jäsen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SilvonenMarkkinointijohtaja
Puh:+358 50 435 9539susanna.silvonen@korkeasaari.fiMari LehmonenTiedottaja
viestintä, mediavierailujen ja haastatteluiden järjestäminen
Kuvat
Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Suurenmoiset ötökät saapuvat Korkeasaareen6.5.2025 11:35:05 EEST | Tiedote
Heinäsirkat, hämähäkit, kimalaiset ja muut kiehtovat ötökät voi tavata tänä kesänä ennenäkemättömässä mittakaavassa Korkeasaaressa. Kesäkuun alussa avautuva Suurenmoiset ötökät -näyttely on nähtävillä eläintarhassa lokakuulle asti.
Korkeasaari aloittaa erittäin uhanalaisen kirvelilattakoin suojelun16.4.2025 13:34:15 EEST | Tiedote
Erittäin uhanalainen kirvelilattakoi on tänä vuonna noussut otsikoihin Helsingissä, sillä sen elinalue Lapinlahden puistossa vaatii erityistä huomiota. Korkeasaari lähtee mukaan kirvelilattakoin suojeluun yhteistyössä Helsingin Sataman kanssa tavoitteenaan turvata lajin elinmahdollisuudet Helsingissä. Varoja suojeluun kerätään Pääsiäissaari-tapahtumassa, jossa teemana on tänä vuonna lähiluonto.
Partakorppikotkien onnistunut lisääntyminen Korkeasaaressa edistää lajin suojelua8.4.2025 11:21:43 EEST | Tiedote
Korkeasaaren partakorppikotkien pesässä sirkuttaa kuukauden ikäinen poikanen. Vanhemmat ovat kokeneita, sillä tämä on niiden viides peräkkäinen onnistunut pesintä. Untuvikolle on luvassa tärkeä rooli lajinsa suojelussa ja paluussa Euroopan vuoristoalueille.
Korkeasaari käynnistää kaksi uutta elinympäristöjen suojeluhanketta3.3.2025 16:21:01 EET | Tiedote
Kaksi erittäin uhanalaista eläinlajia saa tukijakseen Korkeasaaren eläintarhan. Brasilian sademetsissä elävän kultatamariinin ja Kazakstanin aroille palautetun kulaanin suojeluhankkeissa keskeistä on elinympäristöjen ennallistaminen. Elinympäristöjen muuttuminen on maailmanlaajuisesti suurin eläinlajien uhanalaisuuden syy. Korkeasaari on aiemminkin panostanut elinympäristöihin, viimeisimpänä Madagaskarin metsien suojeluun.
Korkeasaaren karhut heräilivät lumileikkeihin20.2.2025 15:14:20 EET | Tiedote
Korkeasaaren karhut ovat heränneet ja kömpineet tänään pesästään ihmettelemään lunta. Karhut vetäytyivät talviunille viime syksynä loka-marraskuun vaihteessa ja saavat nyt unilta herättyään halutessaan ulkoilla päivittäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme