Lähiruokapäivä 9.9. tuo Hämeen maaseudun lähelle ja viestii maaseudun elinvoimasta
Tulevana lauantaina 9.9. vietettävä valtakunnallinen Lähiruokapäivä näkyy ja maistuu ympäri Hämeen. Mukana olevat useat eri kohteet tarjoavat mahdollisuuden tutustua maatiloihin ja maaseudun elinvoimaan sekä tilaisuuden ostaa lähiruokaa ja laadukkaita raaka-aineita tuottajilta. Edellisvuosien kriisit ovat myös herätelleet pohtimaan omavaraisuutta ja huoltovarmuutta.

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Lähiruokapäivä valtaa Hämeen maaseudun tulevana viikonloppuna, kun useat maaseudun kohteet avaavat ovensa vieraille. Hämeen alueelta mukana on yli parikymmentä kohdetta, ja edustusta on usean eri kunnan alueelta.
”Ruokasektorin tärkeys on tunnistettu maaseudun kehittämistyössä Hämeessä. Se on meidän tärkeimpiä teemojamme maaseudun kehittämissuunnitelmassa vuosille 2023–2027. Hämäläisen ruokasektorin vahvuus on monipuolinen tuotantorakenne, jossa on tilaa sekä isoille että pienille toimijoille, kotieläintuotannolle ja kasvintuotannolle. Toisaalta päivässä näkyvät myös esimerkiksi matkailu ja elämykset. Hämeen maaseudussa on valtavasti potentiaalia, joten Lähiruokapäivä ja teemojen näkyväksi tekeminen sopii meille Hämeeseen erityisen hyvin”, sanoo kehittämispäällikkö Timo Kukkonen Hämeen ELY-keskuksesta.
Ajankohtaiselle teemapäivälle on tilausta – lähiruoka kiinnostaa, mutta tiedot ovat vajavaisia
Ruokaviraston tavoitteena on tehdä Lähiruokapäivästä kansallinen juhlapäivä, jolloin mahdollisimman moni suomalainen vierailisi tilalla. Lähiruokapäivä osuu mielenkiintoiseen saumaan: ihmiset ovat kiinnostuneempia lähiruoasta entistä enemmän – ja samaan aikaan tietämättömämpiä alkutuotannosta. Lähiruokapäivä onkin tärkeä viestinnän väline, joka valottaa vastauksia esimerkiksi siihen, mistä suomalainen ruoka tulee kauppaan ja pöytään ja millaisia tuotteita omalla kotiseudulla tuotetaankaan. Taloustutkimuksen Suomi syö -tutkimuksen mukaan 39 prosenttia suomalaisista ostaa lähiruokaa viikoittain. Kuluttajista 30 prosenttia ostaa lähiruokaa sen hinnasta riippumatta, eli suomalaiset ovat hyvin sitoutuneita lähiruokaan.
”Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia ruoan ja muidenkin tuotteiden vastuullisuudesta. He haluavat tietää ruoan alkuperästä. Lähiruokapäivänä kuluttajat pääsevät tiloilla tutustumaan tuotteiden ja työtapojen lisäksi myös kestävän kehityksen mukaiseen ja entistä vastuullisempaan maatalouteen”, kertoo Lähiruokapäivän koordinaattori Anna Mäkinen.
Vastuullisuuden ohella monien huulille ovat nousseet sellaiset sanat, kuten ”omavaraisuus” tai ”huoltovarmuus”, ja on alettu pohtia uudella tavalla ruokatuotannon ketjuja. Yhteiskunnallisen näkökulman ohella päivä on monille tiloille myös varsin kannattava taloudellisesti.
”Hämeen maaseutusuunnitelmassa todetaan yhtenä tavoitteena olevan tiiviimpi vuorovaikutus toimijoiden sekä etenkin kuluttajien ja tuottajien välillä. Lähiruokapäivä on tästä oiva esimerkki. Samalla tarvitaan uutta osaamista, uudenlaisia kumppanuuksia, innovaatioita, edelläkävijyyttä sekä uudistumista, ja näissä me pyrimme ELY-keskuksen ja Hämeen Leader-ryhmien kanssa auttamaan erilaisin rahoitusvälinein”, päättää Kukkonen ja kehottaa tutustumaan erilaisiin maaseudun tukivälineisiin.
***
Lähiruokapäivä järjestetään lauantaina 9.9.2023. Kaikki Lähiruokapäivän tapahtumajärjestäjiksi ilmoittautuneet tilat ja toimijat löytyvät täältä: https://lahiruokapaiva.fi/tutustu-kohteisiin/. Sivulla voi rajata kohteita maakunnan ja tuotekategorian mukaan.
Lähiruokapäivän koordinaatiosta vastaa Ruokaviraston maaseutuverkostoyksikkö. Lähiruokapäivän järjestämisessä ovat mukana myös Turun yliopiston Brahea-keskuksen Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatio, Aitojamakuja.fi, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC, Maa- ja kotitalousnaiset, Martat, Marthaförbundet, Maaseudun sivistysliitto, Suomen 4H-liitto ja Finlands svenska 4H, Lomalaidun ry, Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry, Suomen Kylät ry sekä maa- ja metsätalousministeriö. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen alueelliseen kehittämissuunnitelmaan liittyen: kehittämispäällikkö Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus, timo.kukkonen@ely-keskus.fi, p. 0295 025 065
Lähiruokapäivä: Talous- ja tapahtumakoordinaattori Anna Mäkinen, Maaseutuverkostoyksikkö/Ruokavirasto, anna.makinen@ruokavirasto.fi, p. 050 409 5318
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:47:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme