SDP:n Saku Nikkanen jätti kirjallisen kysymyksen oppilaita koskevan tiedon jaosta opetuksen Wilma- tietojärjestelmän ja opiskeluhuollon välillä
Kansanedustaja Nikkanen haluaa hallituksen viipymättä varmistavan, että opetuksen järjestämisen ja oppilashuollon järjestämisen yhteistyö muuttuisi tietojärjestelmien käyttämisen osalta nykyistä sujuvammaksi. Edellinen hallituksen aikana aloitettu ministeriön selvitystyö asian sujuvoittamiseksi tulisi saada käytäntöön mahdollisimman nopeasti.
Samalla kunnille ja hyvinvointialueille annettavaa ohjeistusta on tarkennettava, jotta Wilma-tietojärjestelmä voisi jatkossa opetuksen järjestämisen ohella olla myös oppilashuollon käytettävissä ja näin osana lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukea.

Kansanedustaja Nikkasen eduskunnan puhemiehelle 6.9.2023 jättämä kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan:
Eduskunnan puhemiehelle
Wilma tunnetaan kodin ja koulun välisen viestinnän verkkopalveluna, joka on kuitenkin myös eri ammattilaisten välisen yhteydenpidon ja tiedonhallinnan väline. Wilma on käytössä useiden kuntien varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.
Oppilashuollon järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille. Tämän jälkeen on esiintynyt ongelmia tiedonsiirrossa hyvinvointialueiden ja kuntien välillä. Tietosuojalain mukaan tietoja saa tallentaa ja käyttää vain opetuksen järjestämiseksi. Ennen sote-uudistusta oppilashuolto oli kuntien järjestämää ja osa opetuspalveluita. Tulkinta tietosuojalaista ja Wilma-järjestelmän käytöstä oli tuolloin selkeämpi ja oppilashuolto sai vapaan käyttöoikeuden järjestelmään.
Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan hyvinvointialueen työntekijöillä voi edelleen säilyä tunnukset sähköisiin järjestelmiin kuten Wilmaan, jos henkilön tehtäviin kuuluu oikeus käsitellä tietoja ja jos järjestelmään toteutettu katseluyhteys on lainmukainen. Oppilas- ja opiskeluhuoltolain mukaan opiskelijan yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä opiskeluhuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Myös sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia määrittelevän lain mukaan koulutuksen järjestäjä on velvollinen antamaan hyvinvointialueelle tarvittavat tiedot maksutta ja salassapitosäännön estämättä. Tämä kuitenkin edellyttää erillistä ja tarkkaan kohdennettua tietopyyntöä. Kunnissa on yleensä vain yksi Wilman sisältämän henkilötietorekisterin haltija, jolla on oikeus tietoja luovuttaa. Tämä koetaan sekä oppilashuollon, että opetuksenjärjestäjän näkökulmasta äärimmäisen hankalaksi.
Eri kunnat ja opetuksen järjestäjät tulkitsevat lakia hyvin kirjavasti. Osa järjestäjistä luovuttaa käyttöoikeuden, ja osa antaa tietoa vain erikseen tarkkaan osoitetun tietopyynnön pohjalta. Tämä asettaa lapset ja nuoret koko maassa hyvin eriarvoiseen asemaan. Ennen kaikkea tämä muodostaa käytännön esteen lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimiseen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kansallinen huolenaihe ja tämä ongelma tulisi poistaa viipymättä.
Asiasta on tehty alkuvuodesta kaksikin kirjallista kysymystä. Niissä saatujen vastausten perusteella asiasta on tehty selvitystyötä ministeriössä. Aikaa on siis ollut asian korjaamiseksi, mutta nyt syyslukukauden 2023 alkaessa samat ongelmat ovat edelleen olemassa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo varmistaa, että opetuksen järjestämisen ja oppilashuollon järjestämisen yhteistyö muuttuisi tietojärjestelmien käyttämisen osalta sujuvammaksi?
Voiko lainsäädäntöä muuttaa tai kunnille ja hyvinvointialueille annettavaa ohjeistusta tarkentaa, jotta Wilma voisi jatkossa opetuksen järjestämisen ohella olla myös oppilashuollon käytettävissä ja näin osana lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukea?
Helsingissä 7.9.2023
Saku Nikkanen, Sd.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Hallituksen järjetön linja ruokkii aivovuotoa25.9.2023 18:14:46 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan vaikuttaa sille, että ainoa asia, jossa perussuomalaiset on saanut hallituksessa tahtonsa lävitse, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen linja työperäisessä maahanmuutossa.
SDP:n Pia Hiltunen: SSAB:n muutosneuvottelut tulevat vaikuttamaan Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteeseen merkittävästi25.9.2023 16:38:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen painottaa SSAB Europea yhteiskuntavastuusta ja kantaa huolta muutosneuvotteluista, jotka tulevat vaikuttamaan 2400 henkilöön.
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
SDP:n Mika Kari vaatii hallitukselta oikeudenmukaisuutta talouden sopeuttamisessa22.9.2023 14:18:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Mika Kari pitää hallituksen ensi vuoden budjettilinjaa epäoikeudenmukaisena. Hän katsoo, että kaavaillut heikennykset ja leikkaukset kasautuvat liikaa jo valmiiksi heikossa asemassa oleville väestöryhmille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme