Suomen Punainen Risti käynnistää ensiapukoulutukset päihteitä käyttäville ihmisille
Päihteitä käyttäville ihmisille suunnattu ensiapukoulutus on käynnistynyt eri puolilla Suomea. Vapaaehtoisten pitämien koulutusten tavoitteena on vähentää etenkin yliannostuksista johtuvia tapaturmia ja kuolemia. Maailman ensiapupäivää vietetään lauantaina 9.9.

Suomen Punaisen Ristin ensimmäiset ensiapukoulutukset päihteitä runsaasti käyttäville henkilöille on järjestetty Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Koulutuksia järjestetään jatkossa ympäri Suomen.
Räätälöidyn ensiapukoulutuksen tarve on kasvanut samaa tahtia päihdekuolemien lisääntymisen kanssa. Päihteistä johtuvia kuolemia tapahtuu Suomessa vuosittain lähes 2000. Huumausaineista johtuvia kuolemia tapahtuu noin 300 vuosittain ja niiden määrä on viime vuosina noussut. Valtaosa huumausainekuolemista on tapaturmaisia myrkytyksiä.
– Osa tapauksista on mahdollista estää riittävällä ensiapukoulutuksella, jotta päihteitä käyttävät tietävät, miten esimerkiksi yliannostus- tai myrkytystilanteissa pitää toimia. Opastamme auttamaan sekä itseä että muita, sillä usein ensimmäinen auttaja tai lisäavun hälyttäjä on paikan päällä oleva kaveri. Kurssilla kerromme myös, miten vaaratilanteita voi arjessa ehkäistä esimerkiksi huolehtimalla pistoshygieniasta ja välttämällä huumausaineiden käyttöä yksin ollessa, kertoo Suomen Punaisen Ristin ensiaputoiminnan ja päihdetyön suunnittelija Kati Laitila.
Ensiapukoulutus helposti saataville
Monella päihteitä runsaasti käyttävällä ihmisellä kynnys osallistua kursseille ja hakea tietoa voi muodostua liian korkeaksi.
– Olemme halunneet madaltaa osallistumisen kynnystä, jotta mahdollisimman moni pystyisi vahvistamaan auttamisvalmiuttaan. Koulutukset ovat maksuttomia, ja ne järjestetään esimerkiksi päihteitä käyttävien ihmisten kohtaamispaikoissa ja asumisyksiköissä.
1–2 tuntia kestävässä koulutuksessa opetellaan muun muassa antamaan ensiapua tajuttomalle ja tyrehdyttämään verenvuotoja sekä tunnistamaan yliannostuksia ja tilanteita, joissa on hälytettävä lisäapua. Koulutusten vetäjinä toimivat kokeneet Punaisen Ristin vapaaehtoiset, jotka on koulutettu tehtäviinsä.
Pilottikoulutuksiin osallistuneilta kerätty palaute on ollut myönteistä. Punaisen Ristin tavoitteena on saavuttaa koulutuksilla vuoden 2023 loppuun mennessä satoja kohderyhmään kuuluvia.
Lisätietoja:
Ensiaputoiminnan ja päihdetyön suunnittelija Kati Laitila, p. 040 589 5778, kati.laitila@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, p. 040 581 0346, aku.suomalainen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors nödhjälp har behövts vecka efter vecka – under Hungerdagen samlar vi in medel till katastrofhjälp26.9.2023 05:15:00 EEST | Tiedote
Bössinsamlingen under Hungerdagen börjar torsdag 28.9 och pågår fram till lördag 30.9. Under Hungerdagen samlas medel in till katastroffonden, med hjälp av vilken vi har kunnat skicka hjälp till de senaste veckornas förödande katastrofer i Marocko och Libyen samt till hjärtat av den humanitära krisen i Afghanistan. Akut hjälp ges även varje vecka i Finland.
Suomen Punaisen Ristin hätäapua on tarvittu viikko viikon perään – Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofien varalle26.9.2023 05:15:00 EEST | Tiedote
Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy torstaina 28.9. ja jatkuu lauantaihin 30.9. asti. Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon, jonka avulla apua on voitu lähettää viime viikkojen tuhoisiin katastrofeihin Marokossa ja Libyassa sekä humanitaarisen kriisin keskelle Afganistaniin. Äkillistä apua annetaan joka viikko myös Suomessa.
Finlands Röda Kors beredskapsgrupp för psykologer fyller 30 år19.9.2023 09:44:53 EEST | Tiedote
Beredskapsgruppen har varit med och gett krishjälp vid olika katastrofer runt om i Finland, men verksamhet har också bedrivits på webben i samband med coronapandemin och dataintrånget mot Vastaamo. Ett jubileumsseminarium ordnas i Helsingfors fredag 22.9 kl. 9.30-16.00 på Glo Hotel Art.
Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä täyttää 30 vuotta19.9.2023 09:44:53 EEST | Tiedote
Valmiusryhmä on ollut antamassa kriisiapua erilaisten katastrofien yhteydessä ympäri Suomen, mutta toimintaa on ollut myös verkossa koronapandemian ja Vastaamon tietomurron yhteydessä. Juhlaseminaari järjestetään Helsingissä perjantaina 22.9. klo 9.30–16.00 Glo Hotel Artissa.
Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan apua Libyan tulvista kärsivien auttamiseen15.9.2023 05:23:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lähettää katastrofirahastostaan 150 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Libyassa. Paikallinen Punainen Puolikuu etsii tulvissa kadonneita ja auttaa loukkaantuneita erittäin vaikeissa olosuhteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme