Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote
Muutosohjelma välttämätön talouden tasapainottamiseksi
Toimiala on valmistellut lautakunnan päätöksen (9.5.2023) mukaisesti talouden tasapainottamiseksi tehdyn ehdotuksen kolmivuotiseksi muutosohjelmaksi.
Muutosohjelman valmistelua on edellytetty kaikilta hyvinvointialueilta, HUS-yhtymältä ja Helsingiltä.
Lautakunta asetti muutosohjelman tavoitteeksi sopeutuksesta huolimatta laadukkaiden sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelujen turvaamisen helsinkiläisille. Samalla lautakunta edellytti, että ohjelmassa hyödynnetään ensisijaisesti keinoja, jotka eivät heikennä helsinkiläisten palveluja.
Kesäkuun ennusteen pohjalta kuluvan vuoden alijäämä on noin 24 miljoonaa euroa, mutta toimialalle voi kertyä vuoden 2025 loppuun mennessä tämän hetken arvion mukaan 100–200 miljoonan euron alijäämä ilman taloutta tasapainottavia toimia.
Muutosohjelman ensimmäisessä vaiheessa valmistellaan toimenpiteitä, joilla saavutettaisiin vuoden 2026 loppuun mennessä noin 100 miljoonan euron sopeutukset. Esimerkkejä konkreettisista toimenpide-ehdotuksista on liitteenä olevassa muutosohjelmassa.
Lautakunta jätti muutosohjelman 5.9. kokouksessa pöydälle.
Lisätietoa:
- toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi
- talous- ja suunnittelujohtaja Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
- Muutosohjelma 2023–2025
Talousarvioehdotus 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2024–2026
Toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen pohjana on käytetty Valtionvarainministeriön keväällä 2023 julkaisemia rahoituslaskelmia. Lopulliset rahoituslaskelmat vahvistuvat vasta lokakuussa. Talousarvioehdotus tulee tältä osin vielä täsmentymään.
Toimialan kesäkuun lopun ennusteen mukaan kuluvan vuoden alijäämä on noin 24 miljoonaa euroa, ja se on katettava viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä. Ylitys esitetään katettavaksi vuosina 2025 ja 2026. Vuonna 2024 tavoitellaan nollatulosta.
Ennustetun kustannustason nousun ja korkean inflaation aiheuttamaa menokasvua ja ylityspainetta hillitään taloutta tasapanottavalla muutosohjelmalla, jota lautakunta käsittelee tässä samassa kokouksessa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan valtionrahoituksen ja tulojen raami vuodelle 2024 on tällä hetkellä yhteensä 2,923 miljardia euroa.
Lautakunta jätti talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelman 5.9. kokouksessa pöydälle.
Lisätietoa:
- toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi
- talous- ja suunnittelujohtaja Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
- sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talousarvioehdotus 2024 ja talousarviosuunnitelma 2024–2026
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan verkkosivuilla. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaYksikön päällikkö, palvelu- ja henkilöstöviestintä
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiAnna LehtirantaYksikön päällikkö, turvallisuus- ja varautumisviestintä
Puh:09 310 30014anna.lehtiranta@hel.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 19.9.19.9.2023 09:38:13 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti ylimääräisen kokouksen tiistaina 19. syyskuuta klo 8. Lautakunta päätti tässä kokouksessa toimialan talouden tasapainottamiseksi tehdystä muutosohjelmasta sekä ensi vuoden talousarvioehdotuksesta. Lautakunnan päätöstiedote on tallennettu kaupungin verkkosivuille.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote15.9.2023 14:28:30 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta pitää ylimääräisen kokouksen tiistaina 19. syyskuuta klo 8. Lautakunta jatkaa talouden tasapainottamiseksi valmistellun muutosohjelman sekä toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen käsittelyä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote12.9.2023 18:06:05 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti kokouksen tiistaina 12. syyskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta jätti tässä kokouksessa yksimielisesti pöydälle talouden sopeuttamiseksi valmistellun vuosien 2023 - 2025 muutosohjelman sekä vuoden 2024 talousarvioesityksen. Lautakunta jatkaa näiden käsittelyä ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 19. syyskuuta klo 8.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 5.9.5.9.2023 20:15:55 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui tiistaina 5. syyskuuta 2023. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta jätti Muutosohjelman ja toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen pöydälle. Lautakunta jatkaa näiden asioiden käsittelyä viikon päästä tiistaina 12. syykuuta.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote1.9.2023 12:17:51 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 5. syyskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee talouden tasapainottamiseksi valmisteltua muutosohjelmaa sekä toimialan ensi vuoden talousarvioehdotusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme