Tulevaisuuslautakunta päätti yhteisöllisen asumisen myöntämisen perusteista
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta päätti kokouksessaan yhteisöllisen asumisen myöntämisen perusteista Pohteella. Yhteisöllinen asuminen korvaa sosiaalihuoltolain (21 §) mukaisen palveluasumisen. Perusteet tulevat voimaan uusien asiakkaiden osalta 1.11.2023 alkaen. Palvelujen piirissä jo olevien asiakkaiden osalta uusia myöntämisperusteita sovelletaan, jos palvelutarve muuttuu ja tarvitaan uusi palvelupäätös.

– Pohteen sote-järjestämissuunnitelmassa on linjattu, että yhteisöllistä asumista lisätään Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2023–2025 yhteensä 158 paikkaa. Yhteisöllisen asumisen tavoitteena on, että asiakas voi asua omassa kodissaan ja tuen avulla selviytyy arkielämän toimista sekä osallistuu sosiaaliseen elämään, kertoo Pohteen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Yhteisöllinen asuminen tarkoittaa hyvinvointialueen järjestämää asumista, jota voidaan järjestää tavalliseen asuntokantaan kuuluvassa asunnossa tai asumisyksikössä. Lisäksi tarjolla on sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, joka ylläpitää ja edistää fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja henkistä toimintakykyä. Yhteisöllisessä asumisessa asuminen ja palvelut järjestetään erikseen. Asunto on asiakkaan hallinnassa vuokrasopimussuhteen kautta.
– Yhteisöllisen asumisen lisäämisessä tärkeää on yhteistyö muun muassa kuntien kanssa, joiden vastuulle esimerkiksi asuntosuunnittelu ja kaavoittaminen kuuluu. Yhteisöllistä asumista, ympärivuorokautista palveluasumista ja muita aivan tavallisia asuntoja voi kuulua samaan rakennuskokonaisuuteen, valottaa Ylitalo-Katajisto.
Yhteisöllisen asumisen palvelua myönnetään asiakkaalle yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joiden toimintakyky on alentunut ja hoidon sekä huolenpidon tarve on kohonnut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavaan syyn vuoksi. Palvelu myönnetään, kun hakijan tarvitsemaa tukea ei voida järjestää muilla käytettävissä olevilla keinoilla, esimerkiksi kotiin annettavien palvelujen avulla.
Sosiaalista kanssakäymistä edistävän toiminnan lisäksi yhteisöllisessä asumisessa asiakkaalle voidaan järjestää myös muita palveluita. Tällaisia palveluja voivat olla esimerkiksi sosiaalinen kuntoutus, avustajapalvelu tai ateriapalvelu. Muut palvelut määritellään erikseen asiakkaalle tehtävässä palvelutarpeen arvioinnissa.
Yhteisöllisen asumisen asiakasmaksu koostuu kotihoidon ja muiden mahdollisten palveluiden asiakasmaksusta sekä yhteisöllisen asumisen perusmaksusta. Sosiaalista kanssakäymistä edistävästä toiminnasta peritään perusmaksu, joka sisältää muun muassa käyttöoikeudet asiakkaiden yhteisiin tiloihin ja korvauksen yhteisöllisestä toiminnasta. Pohteen aluevaltuusto päättää asiakasmaksujen määräytymisen palvelukohtaisesti. Asiakkaalle annetaan asiakasmaksuista erillinen päätös.
Lisätietoja päätöksestä ja asiakasryhmäkohtaiset myöntämisen perusteet ikäihmisille, mielenterveys- ja päihdeasiakkaille ja vammaisille löydät täältä: https://tweb.ppshp.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=697866
Tiedot ja ohjeet asiakkaalle päivittyvät Pohteen verkkosivuille myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti OllikainenLautakunnan puheenjohtajaTulevaisuuslautakunta
Antti@anttiollikainen.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Muutoksia Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin Limingassa ja Tyrnävällä25.4.2025 11:05:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen toimialueille. Muutokset koskevat Limingassa sijaitsevaa palvelukoti Pajusirkkua, joka on palveluasumisen yksikkö sekä Tyrnävällä sijaitsevaa vammaispalvelujen asumisyksikköä. Suunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 24.4.2025.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme