Tätä teosta on odotettu – Sentenced-kitaristi Miika Tenkulan elämä kirjaksi
Sentenced-kitaristin traaginen elämäntarina julkaistaan maaliskuussa 2024.

Sentenced-yhtye nousi Muhokselta maailmanmaineeseen vuosituhannen vaihteessa mutta hajosi suosionsa huipulla vuonna 2005. Soolokitaristi ja säveltäjä Miika Tenkulan elämään jäi tyhjiö, jota oli vaikea täyttää. Hänen viimeisiä vuosiaan synkensivät päihdeongelman paheneminen ja kamppailu perinnöllisen sydänsairauden kanssa. Hän kuoli sydänkohtaukseen vain neljä vuotta myöhemmin vuonna 2009.
Maaliskuussa 2024 julkaistava Miika Tenkulan elämäkerta Melankolian mestari kertoo kitaristin traagisen tarinan lapsuudesta aina ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Kirjaa on toivottu pitkään, sillä vielä vuosikymmenten jälkeenkin Sentenced nauttii fanien intohimoista arvostusta, ja Miika Tenkulan maine virtuoosimaisena kitaristina kasvaa entisestään.
Melankolian mestari – Miika Tenkula -kirjan kirjoittaja Nefertiti Malaty on tehnyt kirjan yhteistyössä Sentenced-yhtyeen jäsenten ja Miika Tenkulan perheen kanssa. Malaty on koulutukseltaan psykologi ja psykoterapeutti. Hänen esikoisteoksensa Ei äitimateriaalia (2018) kertoi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.
Like Kustannus on julkaissut aiemmin Matti Riekin kirjoittaman Sentenced-historiikin Täältä Pohjoiseen – Sentencedin tarina (2015).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Käytännönläheinen ja asiantunteva Pohjoinen shamanismi on ensimmäinen kotimainen käsikirja aiheesta13.11.2023 09:28:00 EET | Tiedote
Kirsti Runavikin Pohjoinen shamanismi on ainutlaatuinen tietokirja kaikille maagisista perinteistä kiinnostuneille. Inspiroiva käsikirja avaa tien shamanismin vuosisataiseen historiaan ja antaa käytännön neuvoja shamanismin harjoittamiseen.
Laura Gustafssonin hätkähdyttävä Mikään ei todella katoa on kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana9.11.2023 10:30:00 EET | Tiedote
Kuudennessa romaanissaan Laura Gustafsson käsittelee yksittäisen ihmisen epätoivoista taistelua muunlajisten eläinten hyväksi ja nostaa merkitykselliseksi ihmisen ja toisen lajin edustajan välisen kiintymyssuhteen. Romaanissa pohditaan muunlajisten eläinten itseisarvoa ja ihmisten oikeutusta käyttää niitä omiin tarpeisiinsa sekä eläinteollisuuden osuutta ympäristön massiiviseen tuhoamiseen.
Liken kevään 2024 kustannusohjelma on nyt julki – ja se on upea!8.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Liken kevään 2024 kustannusohjelma tarjoaa lukijoille jälleen huippulaatua: ajassa kiinni olevia romaaneja, suuria teemoja, innostavaa tietokirjallisuutta, vavahduttavia bändielämäkertoja, piinaavaa pohjoismaista jännitystä sekä tietenkin nauruhermoja kutkuttavia sarjakuvia. Kevään tähdet -kirjakatalogi kokoaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin kaikkien Otava-konsernin seitsemän kustantamobrändin kirjauutuudet. Klikkaa itsesi alla olevasta linkistä kirjallisiin tähtiin!
Swallow the Sun kertoo koko tarinansa mitään peittelemättä – "Kovakin fani saa silmilleen juttuja, joita ei taatusti ole aiemmin lukenut"12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammikuussa 2024 julkaistava kirja Swallow the Sun tarjoaa syvällisen katsauksen yhteen Suomen merkittävimmistä metallibändeistä. Yhtye puhuu nyt ensimmäistä kertaa julkisesti niin bändin sisäisistä ristiriidoista, musiikkibisneksen tylyistä kiemuroista kuin kaiken alleen peittäneestä tuskasta, mutta myös ystävyydestä ja vankasta, läpi seinien vievästä tahdonvoimasta. Surun sanansaattajien suorapuheisen tarinan on kirjoittanut mm. Sentenced-elämäkerrasta tuttu Matti Riekki.
Tanskan rikosakatemian debyyttipalkinnolla huomioitu Talven maa -romaani ilmestyy suomennettuna elokuussa18.8.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Tanskalainen journalistipariskunta Janni Pedersen ja Kim Faber kirjoittavat tiivistahtista jännäreiden sarjaa, joka on noussut bestseller-listoille Tanskan lisäksi ympäri Eurooppaa. Tanskan rikosakatemian palkitsemaa sarjan ensimmäistä osaa Talven maata saadaan elokuussa vihdoin lukea myös suomeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme