SDP:n Heinäluoma ja Viitanen: Lähiöiden kehittämisen on jatkuttava tulevaisuudessakin
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Pia Viitanen ovat huolissaan hallituksen päätöksestä luopua valtakunnallisesta lähiöohjelmasta. Tämä asettaa kaupungit eriarvoiseen asemaan, kun suuret kaupungit voivat turvautua lähiöiden kehittämisessä MAL-sopimuksiin, kun taas pienten kaupunkien tarpeet Orpon hallitus näyttää täysin sivuuttavan.

Kaupungit ovat voineet lähiöohjelman hankkeilla mm. tukea lähiökouluja niiden erityistarpeissa, elävöittää lähiöitä taide- ja kulttuuripalveluita tarjoamalla sekä edistää asuinalueiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Lisäksi lähiöiden viheralueisiin, liikennejärjestelyihin ja valaistukseen on voitu satsata ohjelman avulla, mikä on puolestaan lisännyt alueiden vetovoimaa ja viihtyisyyttä. –Lähiöissä asuu yhteensä noin 1,5 miljoonaa suomalaista. On siis kyse suuren ihmisryhmän arkea ja asumista koskevasta päätöksestä, muistuttaa Viitanen.
Lähiöohjelman tuella toteutetuilla hankkeilla on ollut positiivisia vaikutuksia lähiöissä asuvien ihmisten elämänlaatuun ja alueiden houkuttelevuuteen. –Ohjelman avulla tehdyt panostukset ovatkin olleet yksi tärkeä lääke segregaatioon eli alueiden eriytymiseen tulotason, koulutuksen ja osallisuuden perusteella. Koska lähiöohjelman rahoitus ei jatku, vastuu lähiöiden kehittämisestä sysätään kokonaan kaupungeille, vaikka ne tarvitsisivat pikemminkin enemmän tukea asuinalueiden eriarvoistumisen ehkäisemiseen, kritisoi Heinäluoma.
Esimerkiksi Helsingissä lähiöohjelman tuella on voitu kehittää Malmin, Mellunkylän, Malminkartanon ja Kannelmäen kaupunginosia. –Lähiöohjelma on ollut yksi tärkeä työkalu lisää pääkaupunkiseudulla, jossa kaupunginosien eriytyminen on suurinta, sanoo Heinäluoma.
Tampereella puolestaan ohjelma on mahdollistanut satsauksia mm. Hervannan, Tesoman, Peltolammin ja Multisillan lähiöihin. –Näistä lähiöohjelmista on ollut Tampereelle paljon hyötyä, ja ne tuovat tärkeän lisän ja tuen kaupungin omille toimille, Viitanen sanoo.
–Lähiöohjelman hautaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa. Lähiöiden erityishaasteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen on kaikkien suomalaisten etu. Olisi tärkeää, että hallitus ja ympäristöministeri Mykkänen harkitsisivat uudelleen päätöstään lähiöohjelman kohtalosta. Lähiöohjelma on ollut tärkeä esimerkki politiikan raja-aitoja ylittävästä kehittämisestä, josta ei tulisi luopua, vaativat edustajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
SDP:n Mika Kari vaatii hallitukselta oikeudenmukaisuutta talouden sopeuttamisessa22.9.2023 14:18:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Mika Kari pitää hallituksen ensi vuoden budjettilinjaa epäoikeudenmukaisena. Hän katsoo, että kaavaillut heikennykset ja leikkaukset kasautuvat liikaa jo valmiiksi heikossa asemassa oleville väestöryhmille.
SDP:n Pia Viitanen kysyy hallitukselta eläinsuojeluasiamiehen viran lakkauttamisesta ja esittää viran vakinaistamista22.9.2023 13:47:54 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen eläinsuojeluasiamiehen viran lopettamisesta. Petteri Orpon hallitus ei aio jatkaa eläinsuojeluasiamiehen määräaikaista virkaa enää vuoden vaihteen jälkeen.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viisas hallitus pysähtyisi, pakittaisi ja aloittaisi uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksissä22.9.2023 12:09:16 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää huolestuttavana Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen tapaa sivuuttaa päätöksenteossaan aito keskustelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme