Chileläiset 50-vuotta Suomessa – Sanna Pelliccionin kuvakirja kertoo yhden pakolaisen tarinan
Sanna Pelliccionin kirjoittama ja kuvittama Kerro minulle, Antonio pohjautuu suomenchileläisen Alfonso Padillan tarinaan. Chileläiset muistavat parhaillaan 50-vuotista taivaltaan Suomessa ja Kerro minulle, Antonio -kirjaakin juhlitaan samaan aikaan.

Syksyllä 1973 Suomeen saapuivat ensimmäiset chileläiset, jotka olivat paenneet Augusto Pinochetin sotilasdiktatuuria. Tämä järkyttävä tapahtuma herätti suomalaisissa syvää solidaarisuutta ja vaikutti merkittävästi suomalaiseen yhteiskuntaan ja pakolaispolitiikkaan.
Sanna Pelliccionin kirjoittama ja kuvittama kuvakirjan Kerro minulle, Antonio pohjautuu osittain chileläisen pakolaisen Alfonso Padillan kokemuksiin maanpakolaisuudessa. Liikuttava tarina rakentuu muistoille, joissa Chilestä paennut isoisä muistelee aikaansa lapsuuden kotimaassa poliittisena toisinajattelijana ja vankina, mutta myös sitä, kuinka musiikin voima kantoi hänet vaikeuksien yli niin Chilessä kuin uudessa kotimaassa, Suomessa.
Kirjan julkistusta juhlitaan koko perheen työpajassa keskuskirjasto Oodissa 20. syyskuuta klo 16-19. Monikielisille perheille suunnatussa tapahtumassa esitellään Kerro minulle, Antonio -kirjaa. Ohjelmassa on muun muassa taidepaja, keskustelu kirjasta sekä musiikkiesitys. Tapahtuma on osa Kolibrí Festivaalia ja se järjestetään yhteistyössä Keskuskirjasto Oodin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssMedia & tiedotus
johanna.forss@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Elämäkerta Edith Södergranista on yleistajuinen ja ajankohtainen21.9.2023 13:28:14 EEST | Tiedote
Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergranin elämänvaiheita 30 vuotta ja on tänä päivänä aiheen johtava asiantuntija. Edith Södergran – Elämä kertoo Södergranin kiehtovasta elämästä, hänen lapsuudestaan Pietarissa, parantolajaksoista ulkomailla ja eristyneistä vuosista Karjalan Raivolassa, jossa hän kuoli 31-vuotiaana. Södergranin lyhyen elämänsä varrelle osui useampi sota ja vallankumous, jotka jättivät jälkensä hänen teoksiinsa. Tänä vuonna Södergranin kuolemasta on kulunut sata vuotta.
Finlandia-voittajan uutuus on tummanpuhuva seikkailutarina20.9.2023 10:12:12 EEST | Tiedote
Finlandia-voittajan Anja Portinin (Radio Popov, 2020) uusi lastenromaani Sumupuiden kirja on tummanpuhuva, huikea ja koskettava seikkailu. Teemoiltaan ajankohtainen teos käsittelee oman tien löytämistä, luontoa ja suhdettamme siihen, muukalaisvihaa, perhesuhteita ja rajoja ylittävää rakkautta. Vauhdikas ja liikuttava tarina kutsuu omapäisen sankarittaren, Magda Mustalinnun, ja hänen Kastanja-koiransa mukaan huikeaan seikkailuun.
Sarjakuva-Finlandia-palkittu taiteilija käsittelee Suomen metsien tilaa hillittömän satiirin keinoin17.8.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Kirjailija ja kuvittaja Ulla Donner on yksi maamme kiinnostavimmista sarjakuvataiteilijoista ja häntä voi hyvällä omallatunnolla kutsua sukupolvensa ääneksi. Hänen aikalaissatiriiaan voi verrata esimerkiksi ruotsalaiseen Liv Strömquistiin. Ulla Donner voitti vuonna 2020 Sarja-Finlandia-palkinnon kirjallaan Sontaa (suom. Sinna Virtanen). Uudessa teoksessa samoillaan Dantea mukaellen "synkässä metsässä" eli tehometsätalouden näyttämöllä.
Ystävän joululahjasta tulikin täysiverinen historiallinen rakkausromaani9.8.2023 11:03:17 EEST | Tiedote
Alun perin ystävälle lahjaksi syntynyt käsikirjoitus muuttui yli 400-sivuiseksi historialliseksi romaaniksi. Anu Vähäahon En voi sua unhoittaa poies -romaanin näyttämönä toimii 1820-luvun Oulu, joka oli elämää kuhiseva tervakaupunki.
Erika Vikin realistinen nuortenromaani kuvaa groomausta nuoren tytön näkökulmasta8.8.2023 08:20:00 EEST | Tiedote
S&S:n ystävyyttä käsittelevän kirjoituskilpailun kärkeen noussut Erika Vikin teos Olivia online kuvaa kuudesluokkalaisen Olivian iloja ja huolia mukaansatempaavasti. Keskeisenä teemana nuortenromaanissa on netissä tapahtuva grooming eli lapsen houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin. Teos käsittelee aihetta uskottavasti ja varhaisteini-ikäiselle lukijalle sopivalla tavalla, mutta asian vakavuuden tunnustaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme