Ruotsin tavoite: 170 sutta riittää
Ruotsin maaseutuministeri Peter Kullgrenin tavoitteena on laskea susien metsästyksen alaraja nykyisestä 300 sudesta 170 suteen. ”Suomen tulisi päivittää suurpetolainsäädäntöään ruotsalaisen mallin mukaan”, esittää Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg.

”Suomen tulisi päivittää suurpetolainsäädäntöään ruotsalaisen mallin mukaan”, esittää Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg. Ruotsissa suurpetojen metsästys onnistuu, Suomessa kannanhoidollisen metsästyksen poikkeusluvat jäädytetään heti, jos niistä valitetaan.
”Tapasimme Ruotsin maaseutuministeri Peter Kullgrenin yhteispohjoismaisen metsästäjäjärjestön Nordic Hunters’ Alliancen (NHA) hallituksen kokouksen yhteydessä 6. syyskuuta. Ministerin tavoitteena on laskea voimakkaasti susikannan tavoitemäärää asettamalla se Ruotsin parlamentin määrittämän tavoitehaitarin 170-270 sutta alarajalle”, kertoo myös NHA:n puheenjohtajana toimiva Hallenberg.
Norjan 40 suden kanssa se tarkoittaa, että Ruotsissa ja Norjassa olisi yhteensä 210 sutta. Ministeri kertoi, ettei maassa saisi olla enempää susia kuin on tarpeen ja susikannan pitäisi vähentyä. Näin siksi, että on toisaalta kyse maaseudun selviytymisestä.
”Suomessa eduskunnan tulisi vastaava tavalla määrittää suden ja muiden suurpetojen metsästyksen sosioekonomisesti kohtuullinen raja-arvo”, toteaa Hallenberg.
Metsästyskoira susille joka toinen päivä
”Varsinaisen pääjahtikauden alettua 20. elokuuta sudet ovat tappaneet Suomessa jo kahdeksan metsästyskoiraa, lisäksi yhtä on raadeltu. Siis joka toinen päivä sudet ovat napanneet koiran kesken jahdin. Metsästyskoiran käyttö on useissa maakunnissa pian mahdotonta”, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
”On hienoa, että EU on avannut susikyselyn ja haluaa kuulla paikallisia toimijoita. Kannustammekin metsästysseuroja raportoimaan tilanteestaan. Mutta muutokset vain EU-tasolla eivät riitä, ja se tapahtuu hitaasti. Toimimalla Ruotsin kanssa samassa rintamassa kehittämällä lakejamme Ruotsin mallin mukaisesti antaisimme komissiolle selkeän viestin, että suurpetojen kannanhallintaan on saatava muutos”, kannustaa Silpola.
Lisätietoja:
- Metsästäjäliiton ja Nordic Hunters’ Alliancen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg, puh. 0405286069
- Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 0504064836
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiTuomas Hallenbergpuheenjohtaja
Puh:040 528 6069tuomas.hallenberg@metsastajaliitto.fiKuvat

Edistämme metsästystä sekä luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä
Päätehtävämme on edistää metsästystä. Suomalaisten metsästäjien edunvalvojana edesautamme kestävää metsästystä ja metsästysseuratoimintaa sekä koulutamme osaavia ja vastuullisia metsästäjiä.
Yhdessä voimme säilyttää metsästysharrastuksen luontaisena osana yhteiskuntaa ja tukea metsästysseurojen toimintaedellytyksiä muuttuvassa maailmassa. Nostamme esiin metsästyksen hyvinvointivaikutuksia ja metsästäjien arvokasta työtä suomalaisen luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Joutsan Haapasuon uusi kosteikko osaksi valtakunnallista kosteikkoverkostoa7.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Joutsan Haapasuolle torstaina avattava monimuotoisuuskosteikko tulee osaksi laajempaa, valtakunnallista vesilintujen levähdysalueverkostoa. SOTKA levähdysalueet -hankkeena tunnettu valtakunnallinen kosteikkoverkosto on merkittävä panostus vesilintujen elinolojen parantamiseksi.
Sorsa- ja karhujahtiin sunnuntaina18.8.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Sunnuntaina alkava vesilinnustus ja karhujahti saa metsästäjät runsain määrin liikkeelle. Lintuinfluenssa rajoittaa paikoin sorsastusta. Karhujahdissa käytettävien metsästyskoirien uhkana ovat sudet. Metsästäjäliitto vaatii suden kannanhoidollista metsästystä hallitusohjelman mukaisesti.
Metsästäjäliitto päivittää suosituksensa: Pidättäydy riistalintujen ruokinnalta koko maassa26.7.2023 16:11:50 EEST | Tiedote
Metsästäjäliitto antaa jäsenilleen vahvan suosituksen koko Suomeen, ettei kyyhkyjä ja vesilintuja ruokittaisi lintuinfluenssan levittäytyessä maassamme yhä laajemmalle. Ruokavirasto laajensi lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä tiistaina 25.7.2023. Metsästäjiä pyydetään lisäksi seuraamaan viranomaisohjeistusta ja toimimaan ohjeiden mukaan, jos kuolleita lintuja löytyy.
Metsästäjäliitto suosittaa: Pidättäydy riistalintujen ruokinnalta, mikäli alueella on lintuinfluenssaa20.7.2023 12:16:02 EEST | Tiedote
Metsästäjäliitto suosittelee jäsenilleen, ettei kyyhkyjä ja vesilintuja ruokittaisi, mikäli alueen lintuinfluenssan tautitilanne sitä edellyttää. Metsästäjiä pyydetään lisäksi seuraamaan viranomaisohjeistusta ja toimimaan ohjeiden mukaan, jos kuolleita lintuja löytyy.
Metsästäjäliiton Mökkiläiset vieraspetopyyntiin -hanke saa tukea MetsäGroupin luonto-ohjelmarahoituksesta21.6.2023 12:40:46 EEST | Tiedote
MetsäGroup on tehnyt vuoden 2023 rahoituspäätökset luonto-ohjelmassaan. Rahoitettavaksi valittiin 23 Suomen luonnon monimuotoisuuden hoito- ja ennallistamishanketta, joista yksi on Metsästäjäliiton ja sen maakunnallisten piirien hallinnoima Mökkiläiset vieraspetopyyntiin-hanke. Hankkeen tarkoituksena on aktivoida mökkiläisiä pyytämään pienpetoja joko itse tai pyytämään apua alueen metsästäjiltä. Haitallisiksi vieraspedoiksi luokitellut supikoira ja minkki uhkaavat Suomen luonnon monimuotoisuutta. Hankkeen päärahoitus tulee maa- ja metsätalousministeriöstä. ”Metsästäjäliitto haluaa lämpimästi kiittää Metsä Groupia hankkeelle osoitetusta tuesta. Vieraspetojen pyynti on hyvin tärkeää vesilintu- ja metsäkanalintukantojen suojelemiseksi”, iloitsee toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. MetsäGroupin hankearviointiin osallistui riippumattomia asiantuntijoita ympäri Suomen. Rahoituksen saaneiden hankkeiden teemoja ovat vesistöjen tilan parantaminen, virtavesien kunnostus, vieraspetojen ja vieraslaji
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme