Kansanedustaja Milla Lahdenperä: Edellytyksiä lukutaitoon tulee vahvistaa
8.9.2023 12:46:16 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Lukutaitoa vaaditaan nykypäivänä entistä enemmän. Siitä huolimatta noin 11 prosentilla 16–65-vuotiaista suomalaisista on heikko lukutaito. Se tarkoittaa satoja tuhansia aikuisia.

Se on suuri määrä maassa, joka on hellinnyt itsestään kuvaa lukutaitoisena kansana. Heikkoja lukijoita on niin ikäihmisisten joukossa, kuin nuorissa aikuisissakin.
"Heikko lukutaito vaikeuttaa arjen asioiden hoitamista ja tarvittavien tekstien lukemista. Lukutaidoton ihminen jää myös helposti yksin. Lukutaito on elämän peruspilari, josta ei tule tinkiä. Tämä todetaan myös hallitusohjelmassa", sanoo Lahdenperä.
Perheiden lukemisharrastuksella on tutkitusti tärkeä rooli lasten lukutaidon kehittymisessä. Lapsena alkanut lukuharrastus luo hyvät edellytykset elämänmittaiselle lukutaidolle. Neuvolat ja varhaiskasvatus ovat tärkeä osatekijä tukemassa lasten kielellistä kehitystä yhdessä perheiden kanssa.
"On erittäin hyvä, että tällä vaalikaudella Lukulahja lapselle -malli vakiinnutetaan eli neuvolan kautta jaetaan kirjakassi jokaiselle syntyvälle lapselle. Hallitusohjelmassa lasten ja nuorten lukutaitoa vahvistetaan lisäksi jatkamalla lukutaitostrategian toimeenpanoa ja laajentamalla Lukuliikettä", toteaa Lahdenperä.
Koulussa luodaan pohja toimivalle luku- ja kirjoitustaidolle. Hallitus panostaa lukutaidon oppimiseen myös oppimisen tukea vahvistamalla ja perusopetuksen vähimmäisviikkotunteja lisäämällä.
"Siihen, mihin tuntimääriä käytetään, päätetään tarkemmin paikallisesti. Tärkeää kuitenkin olisi, että tunteja lisättäisiin nimenomaan perustaitojen oppimiseen, kuten lukutaidon opettamiseen ja vahvistamiseen", Lahdenperä sanoo.
Lukutaito on oppimisen ja sivistyksen perusta. Kuten muitakin kykyjä, lukutaitoa voi kehittää ja ylläpitää koko elämänsä ajan.
"Onnistuminen lukutaitotyössä näkyy koko yhteiskunnan hyvinvointina, ja se vahvistaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Lukemiseen kannustamalla vahvistamme kestävää ja monipuolisempaa lukutaitoa ja demokraattista yhteiskuntaa", Lahdenperä lopettaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla LahdenperäKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kansallinen Kokoomus
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin: kymmenen konkreettista päätöstä ja sadan päivän ohjelma Suomelle30.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tänään tekoälyraportin, jossa esitetään kymmenen konkreettista poliittista päätöstä ja sadan päivän toimeenpano-ohjelma Suomen nostamiseksi tekoälyn kärkimaaksi.
Kokoomuksen Vikman: Oppositio jatkaa synkistelyä, vaikka suomalaiset katsovat tulevaisuuteen luottavaisin mielin29.6.2026 10:12:50 EEST | Tiedote
Suomalaisten kuluttajien luottamus on noussut korkeimmalle tasolleen yli neljään vuoteen. Myös yritysten talousluottamus vahvistui kesäkuussa. Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman katsoo, että talouden henkinen lukko alkaa hellittää ja positiiviset talousuutiset valavat uskoa kriisien koettelemiin kotitalouksiin.
Kokoomuksen Vestmanin lakialoitteelle datakeskusten tiukoista ehdoista yli 100 kansanedustajan tuki29.6.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestmanin lakialoite datakeskuksille asetettavista tiukoista sähköntuotantoa koskevista ehdoista on kerännyt poikkeuksellisen yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen. Lakialoite etenee näin talousvaliokunnan käsittelyyn. Lakialoitteessa vaaditaan datakeskuksia kattamaan sähkönkulutuksensa rakentamalla tai ostamalla uutta sähköntuotantoa Suomeen. Lakialoitteella estettäisiin sähkön hinnan raju nousu ja tehopulatilanteet.
Kokoomuksen Kaunistola: Oikeudenhoidon ruuhkia puretaan miljoonapanostuksilla27.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Kaunistola pitää Orpon hallituksen päätöstä panostaa oikeudenhoidon toimivuuteen tärkeänä tilanteessa, jossa tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen käsittelyjonot ovat kasvaneet liian pitkiksi.
Kokoomuksen Sarkomaa: Hallitusohjelmaan kirjattu selvitys ikäihmisten parannetusta kotitalousvähennyksestä on saatava valmiiksi27.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Orpon hallitusohjelmaan kirjattu selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön ikäihmisten parannettu kotitalousvähennys on viisasta ja välttämätöntä tehdä ripeästi valmiiksi, kirittää kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme