Onko sinun taloyhtiössäsi tehty vuoden teko?
Kiinteistöliitto Itä-Suomi kutsuu taloyhtiöiden asukkaita ja osakkaita tuomaan esille tekoja, hankkeita ja henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan vaikuttaneet positiivisesti kiinteistöalan ja taloyhtiöiden toimintaympäristön kehittämiseen. Kiinteistöliitto Itä-Suomi etsii nyt ensimmäistä kertaa Vuoden taloyhtiötekoa ja Vuoden taloyhtiöpuheenjohtajaa.

– Vuoden taloyhtiöteon tulisi liittyä jollain tavalla energiansäästöön tai taloyhtiön tekemiin energiansäästötoimiin, kertoo Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja Piia Moilanen.
- Energiansäästötoimia voivat olla esimerkiksi valaistuksen uusiminen, saunavuorojen järkeistäminen, ilmanvaihdon tarkastus ja säätö, ikkunoiden ja ulko-ovien tiivistysten uusiminen, lämmitysjärjestelmän tarkastus ja säätö tai vaikkapa vuotavien vesikalusteiden uusiminen, Moilanen luettelee. - Toki energiansäästötoimet voivat olla myös osa isompaa kokonaisuutta, kuten painovoimaisen tai koneellisen ilmanvaihtojärjestelmän saneeraaminen koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihdoksi lämmöntalteenottoineen tai julkisivuremontti, johon liittyy esimerkiksi ikkunoiden vaihto ja eristeen lisääminen, Moilanen jatkaa.
Vaihtoehtoja energiansäästöön on siis paljon, eikä nyt haeta välttämättä sitä tehokkainta ratkaisua vaan kokonaisuutta, joka on alusta loppuun viety mallikkaasti läpi. Arvioinnissa painotetaan erityisesti asukaslähtöisyyttä, innovatiivisuutta, energia- ja ympäristönäkökulmia sekä kiinteistön arvon huomioimista.
Etsinnässä on myös Vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja huolehtii ja valvoo, että hallitus täyttää sille kuuluvat tehtävät. Toimiminen puheenjohtajana on vastuullista ja arvokasta työtä taloyhtiön hyväksi. – Etsimme puheenjohtajaa, joka on osakkaiden ja asukkaiden tavoitettavissa, edistää yhteistyötä taloyhtiössä, jakaa avoimesti tietoa ja on muutenkin toiminnallaan esimerkillinen, Moilanen luettelee hyvän puheenjohtajan ominaisuuksia.
Kilpailuun voi osallistua 31.10.2023 asti. Voittajat julkaistaan marraskuussa Itä-Suomen Taloyhtiöpäivien yhteydessä. Kaikille palkittavan tahon ehdottajille lähetetään Kiinteistömedia Oy:n kirjalahja kiitokseksi. Lisäksi voittajat osallistuvat keväällä 2024 Suomen vuoden taloyhtiönteko ja Suomen vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja kilpailuihin.
Lisätietoja kilpailusta:
Piia Moilanen, toiminnanjohtaja
Kiinteistöliitto Itä-Suomi
puh. 044 3555707
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa8.5.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Talouden epävarmuudet tuoneet pilviä korjausrakentamisen ylle7.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentaminen voi jäädä tänä vuonna hieman jälkeen aiemmista odotuksista. Korjausrakentamista kasvattavien taloyhtiöiden osuus näyttää jäävän pienemmäksi kuin korjaamista vähentävien taloyhtiöiden osuus. Kasvuvireen nousun taite koskee kaikkia alueita.
Taloyhtiön hallituksen henkilömuutokset ilmoitettava kaupparekisteriin6.5.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun yhtiökokous on pidetty ja uudet hallituksen jäsenet valittu, taloyhtiön on huolehdittava henkilömuutosten ilmoittamisesta kaupparekisteriin.
Taloyhtiöille velvollisuus dokumentoida leikkipaikan turvallisuus22.4.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Uusi kulutuspalvelujen turvallisuutta koskeva laki tuo taloyhtiöille velvollisuuden dokumentoida pihan leikkipaikan turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Kevään aikana voimaan tuleva laki velvoittaa taloyhtiöt dokumentoimaan esimerkiksi vaarojen tunnistamiseen ja riskien arvioimiseen liittyviä seikkoja sekä havaittuja turvallisuuspuutteita ja tapahtuneita onnettomuuksia.
Piha kuntoon ja naapurit tutuiksi taloyhtiön kevättalkoissa15.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun lumet ja jäät ovat sulaneet, on taloyhtiössä aika järjestää kevättalkoot. Vaikka moni taloyhtiö on ulkoistanut piha-alueiden hoitamiseen liittyvät tehtävät huoltoyhtiölle, ovat talkoot edelleen tärkeä tapa tutustua naapureihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme