SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen ainoa kiire on leikata ja viedä työmarkkinat menneisyyteen
9.9.2023 12:02:47 EEST | SDP | Tiedote
SDP:n 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm povaa harmaan talouden lisääntymistä vähillä rakennustyömailla, kun Petteri Opon hallitus jättää alan selviämään omillaan historiallisen heikossa tilanteessa.

Rakennusala on ajautumassa Suomessa historialliseen ahdinkoon, mutta pääministeri Petteri Orpon hallitus ei selvästikään aio antaa konkreettista taloudellista tukea, jotta ala selviäisi pahimman ylitse. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm on pettynyt pääministerin Ylen Ykkösaamussa antamaan viestiin.
- Rakennusteollisuuden ja alan työntekijöiden toiveet valtion panostuksista esimerkiksi tuettuun asuntotuotantoon ja korjausrakentamiseen kaikuvat kuuroille korville. Rahaa ei kuulemma ole – paitsi rikkaimmille räätälöityihin veronalennuksiin, mitkä näyttävät olevan leikkausten ja työmarkkinaheikennysten ohella hallituksen ainoa kiire, Malm toteaa.
Rakennusala ja sen työntekijät ovat menossa kohti kylmää konkurssitalvea, eikä tulevaisuus näytä Malmin mukaan paljon paremmalta.
- Kilpailu kiristyy, jolloin raha ratkaisee ja aliurakoitsijaksi otetaan halvin. Ja silloin rakennuksilla alkaa myös harmaa talous rehottaa, kun ”kympin ukot” tekee työt ilman suomalaisen työehtosopimuksen turvaa. Eikä hallituksella ole mitään toimia harmaan talouden kitkemiseksi, vaan se päinvastoin leikkaa senkin torjunnasta.
Ruotsilla sumutetaan
Malm tuomitsee myös Orpon puheet mukamas Ruotsista kopioidusta työmarkkinamallista ja työttömyysturvan pohjoismaisesta tasosta.
- Pääministeri sumuttaa puhumalla Ruotsin mallista, kun jättää kertomatta, että Suomeen ei ole tulossa niitä elementtejä naapurimaasta, jotka suojaavat työntekijää. Kuten esimerkiksi tulkintaetuoikeus ja kanneoikeus.
- On todella läpinäkyvää, kun hallituksesta toivotaan nyt, etteivät työntekijät osoittaisi mieltään, kun hallitus suunnittelee työmarkkinoiden viemistä takaisin menneisyyteen. Sillä aikaa he runnovat lakko-oikeuden rajaamisen lävitse, jonka jälkeen ei enää voi mieltään osoittaa, Malm sanoo.
Sosiaali- ja työttömyysturvaetuuksien leikkaukset Malm näkee hallituksen työkaluna luoda halpatyöhön pohjautuvaa yhteiskuntaa.
- Hallitus ei tee elettäkään, että se haluaisi toimia niin, että maksettaisiin ihmisille palkkaa, jolla tulisi toimeen - jolloin tukia ei tarvitsisi. Tällä menolla heikoimmassa asemassa olevat joutuvat tekemään montaa osa-aikatyötä, joista yhdestäkään ei saa kunnon palkkaa. Sopimusyhteiskunnan vahvistaminen sillä aidolla, duunarin Ruotsin mallilla, ei tule kuuloonkaan hallitukselle!
- Petteri Orpolle ja kokoomuksen juoksupoikana toimiville perussuomalaisille ”paras mahdollinen lopputulos” tarkoittaa sysimustaa tulevaisuutta, jossa annetaan rikkaimmille kauhalla veronkevennyksiä ja vähäosaisemmille tarjolla on vain kurjuutta, Malm suree.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Niina Malm: Hallituksen EU-vaikuttamisen tulos on karmea mahalasku19.2.2026 09:24:31 EET | Tiedote
Euroopan komissio julkisti eilen suunnitelman EU:n itäisten raja-alueiden tukemiseksi. Luvassa on lainarahaa, mutta ei uutta suoraa tukea. Lopputulos on Orpon hallitukselta nolo epäonnistuminen, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Kokoomuksella pitäisi olla selkärankaa puolustaa päätöksiään ilman sumutusyrityksiä14.2.2026 12:04:27 EET | Tiedote
Kokoomus on korostanut viestinnässään tällä viikolla keväällä valmisteltavaa tasa-arvolain uudistusta. Tämä on tietoinen keino väistää keskustelua kokoomukselle vaikeasta aiheesta: hallitus heikentää työntekijän asemaa ja samalla lisää raskaussyrjintää.
SDP publicerade sin första omfattande Ålandspolitik: Ett starkt Åland, ett starkt Finland13.2.2026 10:58:43 EET | Pressmeddelande
SDP offentliggjorde på fredagen i Mariehamn sin nya Ålandspolitik under rubriken Ett starkt Åland, ett starkt Finland. Det är, såvitt känt, första gången ett stort finländskt parti har tagit fram ett så omfattande och heltäckande dokument om Ålandspolitiken.
SDP julkaisi ensimmäisen laajan Ahvenanmaa-politiikkansa: Vahva Ahvenanmaa, vahva Suomi13.2.2026 10:58:43 EET | Tiedote
SDP julkisti perjantaina Maarianhaminassa uuden Ahvenanmaa-politiikkansa otsikolla Vahva Ahvenanmaa, vahva Suomi. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen suomalaisen suuren puolueen laatima näin laaja ja kokonaisvaltainen Ahvenanmaan politiikkaa käsittelevä dokumentti.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Kokoomuksen olisi aika katsoa kameran sijaan peiliin12.2.2026 14:00:28 EET | Tiedote
Hallituksen esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta on valtava karhunpalvelus erityisesti nuorille naisille, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme