Loihde mukaan Digital Defence -ekosysteemiin
11.9.2023 10:06:33 EEST | Loihde Oyj | Tiedote
Loihde on liittynyt Digital Defence Ecosystem -verkostoon, joka yhdistää yritysten ja tutkimuslaitosten osaamista turvallisuus- ja puolustussektorin tarpeisiin.
Turvallisuusympäristö on tänä päivänä varsin monitahoinen, ja digitalisoituvassa maailmassa turvallisuuden varmistaminen edellyttää erittäin laaja-alaista näkökulmaa ja osaamista. Eri toimijoiden yhteistyöllä on saavutettavissa merkittäviä etuja sekä turvallisuuden edistämisen että tehokkuuden kannalta.
”Loihde on yksi Suomen johtavista turva-alan yrityksistä, ja tuotamme palveluita monille kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeisille aloille. Ainutlaatuinen yhdistelmämme turvateknologian, kyberturvan, datan, ohjelmistokehittämisen ja pilviratkaisuiden osaamista mahdollistaa innovatiiviset ratkaisut, joilla varmistetaan yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus”, sanoo Loihde Oyj:n toimitusjohtaja Samu Konttinen.
Teknologian nopea kehittyminen, tekoäly ja automatiikka luovat turvallisuuden edistämiseen uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi datan hyödyntämisessä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia. ”Eri järjestelmät tuottavat valtavat määrät dataa, jota validoimalla ja analysoimalla voidaan tuottaa reaaliaikaista tilannekuvaa ja ennusteita päätöksenteon tueksi. Tiivis yhteistyö asiakkaan ja järjestelmätoimittajien kanssa varmistaa tehokkaan datanhallinnan ja datan korkean laadun”, Konttinen kuvailee.
DDE on yksi Business Finlandin rahoittamista kasvumoottoriekosysteemeistä, joilla parannetaan suomalaisyritysten mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä kansainvälisessä kilpailussa.
Yhteyshenkilöt
Loihde Oyj: toimitusjohtaja Samu Konttinen
Haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 044 411 3480, tiina.nieminen@loihde.com
Digital Defence Ecosystem: johtaja Jarmo Puputti, puh. 050 352 8740, jarmo.puputti@xdsolutions.fi
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä suojautumaan fyysisen ja verkkomaailman uhilta. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust -brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advance, Loihde Factor ja Loihde Cloudon. Henkilöstöä konsernissa on noin 900 ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 123,0 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loihde Oyj
Loihde julkaisi vapaaehtoisen kestävyysraportin: Turvallisuus ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä11.5.2026 15:00:54 EEST | Tiedote
Ihmisten, tiedon ja yhteiskunnalle kriittisen infrastruktuurin turvallisuus on Loihteen liiketoiminnan ydintä. Fyysisen ja digitaalisen turvallisuuden rakentamisesta yhteiskuntaan syntyy myös Loihteen laajimmalle levittäytyvät vastuullisuusvaikutukset.
Loihde julkistaa tammi-maaliskuun 2026 liiketoimintakatsauksen 24.4.202617.4.2026 15:57:37 EEST | Tiedote
Loihde Oyj julkistaa tammi-maaliskuun liiketoimintakatsauksen perjantaina 24.4.2026 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.events.inderes.com/q1-2026 Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/sijoittajille/raportit-ja-esitykset.
Loihde ja Läpimurtosäätiö monivuotiseen kumppanuuteen – tavoitteena ehkäistä nuorten syrjäytymistä liikunnan avulla14.4.2026 11:55:51 EEST | Tiedote
Läpimurtosäätiö ja turvallisuuden ja IT-konsultoinnin asiantuntijayritys Loihde aloittavat strategisen yhteistyön, jossa Loihde asettuu säätiön Uusi suunta -ohjelman kummiksi.
Loihteen BLC Turva -yritysoston KKV-käsittely jatkuu edelleen10.4.2026 12:00:20 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hakenut markkinaoikeudelta käsittelymääräajan pidentämistä koskien Loihteen BLC Turva -yritysostoa. Alkuperäinen jatkokäsittelyaika päättyy 22.4.2026 ja KKV on hakenut sen pidentämistä 27.5.2026 asti. Markkinaoikeus on hyväksynyt KKV:n hakemuksen tänään 10.4.2026.
Lauri Harju nimitetty Loihteen AI-tarjooman johtajaksi27.2.2026 09:58:17 EET | Tiedote
Lauri Harju on nimitetty Loihteen AI-tarjoomasta vastaavaksi johtajaksi 1.3.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme