Työmarkkinakeskusjärjestöt Orpon hallitukselle

Jaa

Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakiesityksiä, jotka toteutuessaan supistavat merkittävästi Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla olevia menoja. Tästä seuraisi paine alentaa työttömyysvakuutusmaksuja.

Työllisyysrahasto esitti 31.8.2023 valtiovallalle työttömyysvakuutusmaksujen alentamista yhteensä 1,43 prosenttiyksiköllä vuodelle 2024. Tästä alennuksesta noin 0,4 prosenttiyksikköä perustuu rahaston arvioon hallitusohjelman mukaisten muutosten välittömistä ja välillisistä vaikutuksista.  

Lehtitietojen perusteella hallitus valmistelee ratkaisua, jolla työttömyysvakuutusmaksujen alentamisvarasta seuraisi veronkorotuksia ja/tai sosiaaliturvan rahoitusvastuiden muuttamista julkisen talouden tasapainottamiseksi. 

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK katsovat, että työttömyysvakuutusmaksujen vakuutusperiaatteesta tulee pitää kiinni ja vakuutusmaksuja ei ole tarkoitettu paikkaamaan muuta julkista taloutta muun muassa seuraavista syistä: 

  • Suomessa on poistettu melkein kaikki palkkaperusteiset sosiaalivakuutusmaksut, joilla rahoitetaan muuta kuin työperusteisen sosiaalivakuutuksen etuuksia. Tällä on erityisesti haluttu edistää työllisyyttä alentamalla välillisiä työvoimakustannuksia ja kohentamalla palkansaajien ostovoimaa.
  • Työttömyysvakuutusmaksuilla kuuluu rahoittaa vain tiettyjä etuuksia, pääasiassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Muiden julkisten menojen kattamiseen niiden tuottoa ei pidä käyttää. Työttömyysturvan valtion rahoitusvastuiden muuttaminen tarkoittaisi asiallisesti työttömyysvakuutusmaksujen käyttöä muiden julkisen menojen rahoittamiseen. Työttömyysturvan valtion rahoitusvastuut tulee pitää ennallaan. 
  • Työttömyysvakuutusmaksujen ja niillä rahoitettavien etuuksien vastaavuutta eli niin sanottua vakuutusperiaatetta on pidetty tärkeänä ja sitä on siksi haluttu enemminkin vahvistaa kuin heikentää.   
  • Kun eduskunta on hyväksynyt sosiaalivakuutusmaksuilla rahoitettavien menojen kasvattamisia, maksujen nousua ei ole pääsääntöisesti hyvitetty millään tavalla maksujen maksajille.

Lisätietoja: 

Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Vesa Perälammen kautta, puh. 040-5287090 

Toimitusjohtaja, Markku Jalonen, KT, puh.  040-547 7710

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK, puh.  020-774 0100

Puheenjohtaja Maria Löfgren, Akava, puh. 040-568 2798 

Puheenjohtaja Antti Palola, STTK, puh. 040-509 6030

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme