Pohjavesialueiden geologista rakennetta selvitetään Iitissä ensimmäisellä Salpausselällä
Hankkeen maastotyöt alkavat syyskuun puolivälissä ja koko rakenneselvitystyö valmistuu maaliskuussa 2024. Pohjavesialueiden tutkimisella saatava lisätieto palvelee maankäytön suunnittelua, pohjavesien suojelua ja seurantaa sekä vedenhankinnan turvaamista.

Iitin Kausalan, Arolahden, Tillolan ja Miehonkankaan pohjavesialueilla aloitetaan geologisen rakenteen ja pohjavesiolosuhteiden selvittäminen. Hankkeen maastotyöt alkavat syyskuun puolivälissä, ja koko rakenneselvitystyö valmistuu maaliskuussa 2024. Tutkimukset sijoittuvat ensimmäiselle Salpausselälle Kausalan taajamasta KymiRingin moottoriurheilukeskuksen itäpuolelle, Kouvolan rajalle saakka.
Tutkimusalueella kairataan maaperää kallioperään asti viidessä pisteessä ja pisteisiin asennetaan pohjaveden havaintoputket. Laajemmin kallioperän syvyyttä ja irtomaakerroksen paksuutta tutkitaan painovoimamittausten avulla. Painovoimamittausta tehdään noin 27 kilometriä. Painovoimamittausten aikana maastossa liikkuu jalkaisin 2–3 henkilön mittausryhmä. Tutkimukset tehdään siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa asukkaille ja ympäristölle. Kairaukset tehdään maanomistajien luvalla ja niiden osalta maanomistajiin on oltu erikseen yhteydessä.

Hankkeella uutta tietoa pohjaveden virtauksesta
Hydrogeologisen rakenneselvityksen, painovoimamittausten ja maaperäkairausten avulla hankitaan uutta tietoa tutkimusalueen pohjaveden virtaussuunnista ja virtausta ohjaavista kalliokynnyksistä, pohjaveden korkeustasoista sekä maaperän kerrosrakenteista.
Pohjavesialueiden tutkimisella saatava lisätieto palvelee maankäytön suunnittelua, pohjavesien suojelua ja seurantaa sekä vedenhankinnan turvaamista. Uuden tiedon avulla voidaan ohjata kaavoitusta ja rakentamista alueille, joilla riskit pohjavedelle ovat pienemmät. Tarvittaessa voidaan myös tarkistaa pohjavesialueen rajausta. Tiedot palvelevat lisäksi pohjavettä mahdollisesti uhkaavissa onnettomuustilanteissa tarvittavien toimenpiteiden ennakoimista ja suorittamista.
Geologinen rakenneselvitys on Geologian tutkimuskeskuksen, Iitin kunnan ja Hämeen ELY-keskuksen yhteistyöhanke. Tutkimusten käytännön toteutuksesta vastaa Geologian tutkimuskeskus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Petri Siiro, hydrogeologi, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 230
Jukka Ojalainen, geologi, Geologian tutkimuskeskus, puh. 020 550 2597
Harri Hoffren, tekninen johtaja, Iitin kunta, puh. 040 485 4037
Melina Mallat, toimitusjohtaja, Iitin Vesihuolto Oy, puh. 040 153 5042
Tiedotus:
Emma Hietamäki, puh. 0295 024 250
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:47:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme