Talvihaun 2024 paneelikokonaisuus on julkaistu – uudistuksia myös arviointiin
Talvihaun 2024 paneelit ja yksittäisten paneelien sisältöjen kuvaukset on julkaistu. Julkistus on osa muutosta, jossa Suomen Akatemian hakuaikataulut, hakemusten arviointi ja hakijan arvioinnista saama palaute uudistuvat.
Akatemiahanke-, akatemiatutkija- ja kliininen tutkija -rahoitusmuotojen seuraava haku, eli talvihaku 2024, avataan syyskuun sijaan marraskuussa 2023. Lisäksi uuteen talvihakuun 2024 siirtyy liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma.
Tutustu paneelikokonaisuuteen
Akatemiahanketta tai akatemiatutkijan tehtävään hakeva valitsee jatkossa itse sopivimman paneelin hakemuksensa arviointia varten Akatemian ennalta ilmoittamasta paneelien joukosta. Kliinisen tutkijan ja liikuntatieteen akatemiaohjelman hakemukset ohjataan automaattisesti aihealueille tarkoitettuihin paneeleihin.
Paneelikokonaisuus (pdf) koostuu 42 paneelista, jotka on lueteltu aakkosjärjestyksessä (poikkeuksena kliinisen tutkijan paneeli, joka on luokittelussa viimeisenä). Paneeleita ei ole ryhmitelty toimikunnittain, vaan missä tahansa paneelissa voidaan arvioida minkä tahansa toimikunnan päätettäväksi tulevia hakemuksia. Hakija siis valitsee toisistaan riippumatta:
- toimikunnan, johon hän jättää hakemuksensa päätettäväksi ja
- paneelin, johon hän jättää hakemuksensa arvioitavaksi.
Paneelien kuvaukset sisältävät pääsääntöisesti aihealueen yleisen kuvauksen sekä luettelon avainsanoista, joita paneeli käsittelee. Hakijan kannattaa tutustua useisiin paneelikuvauksiin, jotta löytää sopivimman paneelin omalle hakemukselleen. Paneelit ovat luonteeltaan usein monitieteisiä. Paneeleihin sisällytetään aihealueita laaja-alaisesti, tiettyä aihetta ei siis tarvitse olla mainittu paneelikuvauksessa.
Arviointiprosessi ja hakijan arviointi uudistuvat
Myös arviointiprosessiin on tulossa muutoksia. Hakijan kannalta oleellisia muutoksia ovat, miten paneeli valitaan, eteneekö oma hakemus paneeliarviointiin ja mitä hakija saa palautteeksi.
Talvihaun 2024 arviointiprosessissa:
- Hakemuksille pyydetään vähintään kaksi yksittäisen arvioijan lausuntoa ennen paneeliarviointivaihetta, kuten aiemminkin. Haussa sovellettavassa kaksivaiheisessa arvioinnissa osa hakemuksista karsiutuu tässä vaiheessa, eikä etene paneelin käsittelyyn.
- Valinta paneeliin etenevistä hakemuksista tehdään yksittäisten asiantuntijoiden antamien kokonaisarvosanojen perusteella. Paneelikäsittelyyn jatkavat ne hakemukset, jotka ovat saaneet Akatemian kuusiportaisella arviointiasteikolla vähintään yhden lausunnon kokonaisarvosanaksi 5 (excellent) tai 6 (outstanding).
- Paneelissa asiantuntijat kokoontuvat keskustelemaan hakemuksista ja hakijoiden tieteellisistä ansioista sekä laativat kullekin hakemukselle paneelin yhteenvetolausunnon hakemuksen vahvuuksista ja heikkouksista. Lisäksi paneelit sijoittavat arvioinnissa parhaiten menestyneet hakemukset paremmuusjärjestykseen.
Uudistetun menettelyn myötä hakijat saavat palautteena arvioinnista kaikki yksittäisten asiantuntijoiden antamat lausunnot arvosanoineen. Lisäksi paneelissa käsitellyt hakijat saavat myös paneelin yhteenvedon ja loppuarvosanan. Lausunnoissa on myös arvioijien nimet.
Arviointikriteerit ja arviointiasteikko pysyvät ennallaan. Arviointiohjeet julkaistaan samaan aikaan hakuilmoituksen kanssa lokakuun loppupuolella. Rahoituspäätökset tehdään toimikunnissa kesäkuun puoliväliin mennessä samana päivänä kustakin rahoitusmuodosta, ja toimikuntakohtaiset päätöspäivämäärät ilmoitetaan Akatemian verkkosivuilla myöhemmin. Jokaisessa päätöksessä on myös toimikunnan perustelu päätökselle, kuten aiemminkin.
Arviointia koskevat verkkosivusisältömme päivitetään syksyn 2023 aikana talvihaun hakuilmoituksen julkaisuun mennessä.
Uudistuksilla parannetaan hakemusarvioinnin läpinäkyvyyttä
Keräsimme keväällä 2023 sidosryhmiltä kommentteja luonnokseen talvihaun 2024 paneeleista ja yksittäisten paneelien sisältöjen kuvauksista. Myös toimikuntien kanssa keskusteltiin kommenteista ja paneelikokonaisuudesta. Kommenttien pohjalta viimeisteltiin nyt julkaistu paneelikokonaisuus.
Hakijalle tarjottava mahdollisuus oman hakemuksensa arviointipaneelin valitsemiseen vahvistaa hakijan vaikutusmahdollisuuksia arviointiin ja lisää Akatemian arvioinnin läpinäkyvyyttä. Avoimuutta lisää myös se, että paneelivalinnan lisäksi hakija saa yksityiskohtaisemman palautteen arvioinnista.
Lisätietoja
- Talvihaun 2024 paneelit ja yksittäisten paneelien sisältöjen kuvaukset (englanniksi, pdf)
- Syyshausta talvihakuun -verkkosivut
- Talvihaun 2024 aikataulut on päätetty (uutinen 25.5.2023)
- Talvihaun 2024 paneelikokonaisuus on avattu kommentoitavaksi (tiedote 2.5.2023)
- Syyshausta 2023 siirrytään tammihakuun 2024 – muutoksia tulossa myös arviointiin (tiedote 9.3.2023)
- kehitysjohtaja Jussi Vauhkonen, p. 029 533 5114
- tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari, p. 029 533 5128
- tiedeasiainneuvos Tiina Petänen, p. 029 533 5091
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Oravakangasviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Uudistettu akatemiatutkijan tehtävän rahoitus saavutti kohderyhmänsä – akatemiahankkeiden rahoitus lisääntyi20.6.2023 14:08:56 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia rahoittaa 153 uudistetun akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen saajaa. Rahoituksen sai 15 prosenttia hakijoista. Uudistettu rahoitus oli ensimmäistä kertaa haettavana viime vuoden syyshaussa. Akatemiatutkija on lupaava nuoren tutkijasukupolven tutkija. Tehtävä on tarkoitettu urallaan nopeasti edenneiden nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tukemiseksi, jotta he voivat pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan.
Strategisen tutkimuksen teema-aloitteessa syvennytään veteen ja vesivaroihin sekä työn ja maahanmuuton vuorovaikutuksiin13.6.2023 09:10:05 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) ehdottaa valtioneuvostolle kahta teemaa vuonna 2024 käynnistettäville, kuusivuotisille strategisen tutkimuksen ohjelmille. Neuvoston ehdotukset uusiksi strategisen tutkimuksen ohjelmien teemoiksi ovat: Vesi hyvinvoinnin, turvan ja rauhan elementtinä sekä Maahanmuuton, työn ja hyvinvoinnin vuorovaikutukset tulevaisuuden Suomessa. Tutkimusteemoja läpileikkaavaksi painopisteeksi ehdotetaan demokratiaa.
Liikuntatutkimuksen vaikuttavuutta edistetään uudella akatemiaohjelmalla5.6.2023 13:50:58 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen valtionavustukset siirtyvät opetus- ja kulttuuriministeriöstä Suomen Akatemian hoidettaviksi. Helmikuussa 2023 voimaan astuneen liikuntalain muutoksen myötä avustusten haku ja arviointi yksinkertaistuvat, kun ne siirtyvät kokonaisuudessaan yhden toimijan tehtäväksi. Ensimmäinen uuden Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman haku päättyy tammikuussa 2024.
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille 59 uutta akatemiahanketta31.5.2023 12:37:57 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on osoittanut lähes 31 miljoonan euron rahoituksen 59 akatemiahankkeelle. Akatemiahankkeet sisältävät yhteensä 78 osahanketta.
Uudet akatemiahankkeet valittu biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen aloille30.5.2023 11:28:37 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Toimikunta osoitti rahoitukseen lähes 41 miljoonaa euroa. Rahoituksen sai 18,5 prosenttia hakemuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme