Polttonesteiden hinnat laskivat toisella neljänneksellä – kotitalouksien sähkö kallistui
Polttonesteiden kuluttajahinnat laskivat vuoden toisella neljänneksellä. Kesäkuussa bensiini maksoi 23 prosenttia ja diesel 24 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kevyt polttoöljy oli jopa 32 prosenttia halvempaa kuin vuosi sitten.
”Laskusta huolimatta polttonesteiden hinnat olivat yhä verrattain korkealla tasolla. Esimerkiksi bensan hinta on ollut vuosien 2010–2021 kesäkuussa keskimäärin 17–32 prosenttia matalampi kuin vuoden 2023 kesäkuussa”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Ville Maljanen sanoo.
Siinä missä polttonesteiden hinnat laskivat, kotitalouksien sähköstä maksama hinta nousi. Kotitalousasiakkaiden sähkö kallistui kulutetusta määrästä riippuen 9–17 prosenttia viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna.
Vähittäismarkkinoilta sähköä hankkivien yritys- ja yhteisöasiakkaiden sähkön kokonaishinta nousi vähän sähköä käyttävien toimijoiden kohdalla 3–6 prosenttia. Paljon sähköä käyttävillä yrityksillä ja yhteisöillä kokonaishinta laski 13–46 prosenttia.
”Näiden asiakkaiden sopimuksista suuri osa on pörssisidonnaisia. Sähköpörssi Nord Poolin Suomen aluehinta laski toisella neljänneksellä keskimäärin 55 prosenttia vuotta aiemmasta. Pörssihinnan lasku heijastui suoraan suurten sähkönkäyttäjien hintoihin”, Maljanen kertoo.
Pörssihinnan lasku johtui sähkön tarjonnan lisääntymisestä. Tarjonta kasvoi, kun Olkiluoto 3 aloitti kaupallisen toiminnan ja uusia tuulivoimaloita valmistui.
Maakaasun hinnan viime syksystä asti jatkunut lasku tasaantui vuoden toisella neljänneksellä. Kesäkuussa maakaasu jopa kallistui edeltävään kuukauteen verrattuna.
”Viime syksyn huippuhinnoista ollaan silti kaukana. Kesäkuussa maakaasu maksoi 59–74 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syys-lokakuussa, jolloin hinta oli korkeimmillaan. Nesteytetyn maakaasun tarjonta on parantunut, ja kaasuvarastoja on saatu täytettyä.”
Maakaasun saatavuus heikentyi ja hinnat nousivat viime vuonna Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa. Putkikaasun tuonti Venäjältä Suomeen päättyi viime vuoden toukokuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville MaljanenYliaktuaari
Puh:029 551 2691ville.maljanen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu: Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla -tutkimuskirjan julkaisuwebinaari 22.5.6.5.2025 08:41:59 EEST | Kutsu
Tilastokeskuksen tutkimusjulkaisu Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla julkaistaan 22.5.2025. Tervetuloa webinaariin kuulemaan ajankäytön muutoksista ja trendeistä!
Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa5.5.2025 08:03:30 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 % viimevuotisesta.
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme