SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallitusohjelman esitykset heikentävät kuvaa Suomesta kansainvälisten osaajien keskuudessa
11.9.2023 14:57:44 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Muun muassa yliopistot ja elinkeinoelämä ovat kritisoineet hallituksen esitystä kiristää työperustaisen oleskeluluvan kriteerejä. Razmyar sanoo kolmen kuukauden työllistymissäännön olevan epärealistinen esitys, joka pahimmillaan vähentää huippuosaajien määrää Suomessa.

Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti työperustainen oleskelulupa jatkossa raukeaa, mikäli uutta työtä ei löydy kolmessa kuukaudessa. Lisäksi pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää jatkossa kuuden vuoden asumista maassa, kielitasotestin läpäisyn, kahden vuoden työhistorian ilman pitkäaikaista työttömyyttä tai toimeentulotukea sekä nuhteettomuusvaatimuksen.
- Kyse ei ole saamattomuudesta tai laiskuudesta, vaan käytännön realiteeteista. Erityisesti huippuosaajien ja asiantuntijoiden kohdalla rekrytointiprosessit saattavat olla pitkiä. Pahimmillaan hallitusohjelman linjaukset antavat aivan väärän kuvan Suomesta ja karkottavat huippuosaajat pois maasta, sanoo Razmyar.
Hallituspuolueet eivät tunnu kuulevan viestiä, jonka muun muassa yliopistot, elinkeinoelämä sekä ohjelmistoala ovat perustellusti esittäneet.
- Kyse ei ole pelkästään lainsäädännöstä, vaan myös siitä, millaisena maana Suomi haluaa näyttäytyä. Yleisesti ottaen riippumatta siitä oletko erityisalan huippuosaaja vai matalapalkkainen työntekijä, valitset sen maan missä on turvallista, ja jonne voit kuvitella rakentavasi elämää. Suomen kasvu tulee inhimillisestä pääomasta, osaamisesta, innovaatioista ja teknologisesta kehityksestä – siksi hallitus tuntuu sahaavan omaa oksaansa, korostaa Razmyar.
Hallituksen epäselvä linja aiheuttaa hämmennystä. Työministeri Arto Satonen (kok.) ilmoitti kesällä, että erityisasiantuntijoita voisi mahdollisesti koskea erilainen menettely, jonka jälkeen perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ilmoitti vastustavansa asiaa. Sen jälkeen talousvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Sakari Puisto kertoi suhtautuvansa erityisosaajien poikkeusmenettelyyn myönteisemmin. Razmyar perää hallitukselta linjanvetoa asiaan.
- Hallituksen kannattaisi selvittää oma linjansa pikimmiten. Tilannetta ei voi pitää tällä tavalla auki. Tilanne näkyy kasvuyritysten keskuudessa jo nyt negatiivisesti, sillä hallitus sanoo ohjelmassaan yhtä ja ministerin suulla toista. Lisäksi yliopistojen ja yritysten on vaikea antaa neuvoja potentiaalisille opiskelijoille tai työntekijöille, koska hekään eivät tiedä, mitä hallitus tulee päättämään. Todellisuudessa huippuosaajat voivat valita minkä maan tahansa, eivätkä he jaksa kauaa odotella, että hallitus saa rivinsä suoriksi, painottaa Razmyar.
- Jos hallitus ajattelee, että tällainen nuiva politiikka ei vaikuta kuvaan Suomesta, ovat he väärässä. Ehkä tällä esityksellä on onnistuttu houkuttelemaan perussuomalaiset hallitukseen, mutta vastapainona he karkottavat huippuosaajat, lopettaa Razmyar.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen: Orpon väite siitä, että talous kasvaisi nyt Suomessa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ei pidä paikkaansa11.10.2026 12:57:36 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo väitti eilen Ylen Ykkösaamussa, että Suomen talous olisi nyt kasvussa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Väite ei pidä paikkaansa. Vuosien 2008–2025 välillä Suomen talous kasvoi 12 vuotena, muistuttaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Harakka: Pääministerin piipitys ei tainnut säikäyttää Googlea11.10.2026 10:07:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että Suomen lainsäädäntö pysyy isojen datakeskushankkeiden perässä. Googlen hakkuut Muhoksella ja Kajaanissa osoittavat, että näin ei nyt ole. Pääministeri Orpo murehti eilen Ykkösaamussa, että Googlen hakkuut olivat ”kylmä suihku”.
SDP:n Saku Nikkanen: Tyttöjen pitää saada elää turvassa11.10.2026 09:16:52 EEST | Tiedote
SDP Saku Nikkanen nostaa tyttöjen päivänä esiin lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden ja vaatii, että rangaistukset vastaavat tekojen vakavuutta. Tyttöjen pitää saada elää turvassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme