Merikarvian kunta

Tiedolla johtamisen uudet demokraattiset tuulet - Merikarvialla kuntalaispaneeli sai tekoälyllä tuotettua ja perinteistä talousdataa käyttöönsä talousarviosuunnittelun pohjaksi

Jaa

Merikarvian kunta toteuttaa ainutlaatuista kokeilua, jossa kuntalaiset osallistuvat talousarviosuunnitteluun. Sitra rahoittaa tämän uuden toimintamallin kehittämistä, joka laajentaa kuntalaisdemokratiaa. RatkaisuTori-kuntalaispaneelien toiminta avattiin 5.9. käymällä keskustelua kunnan talousarvioon liittyvistä arvoista. Kunnanvirastolla jatkettiin 11.9. työskentelyä esittelemällä talousdataa päätöksenteon tueksi kahdesta täysin erilaisesta näkökulmasta. 

Toisessa kuntalaispaneeli-tilaisuudessa tutustuttiin Merikarvian kunnan taloustilanteeseen talouden toteutumalukujen valossa. Hahmota Oy:n Peter Tattersall esitteli visualisointeja kunnan rahavirroista, tuloista ja menoista. Tekoälyavusteinen analyysi toi esiin indikaattorien kautta aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia talousdataa vaikutus- ja vaikuttavuusnäkökulmista. Aineistoa on paljon ja se jaetaan panelisteille tilaisuuden jälkeen tarkemmin perehdyttäväksi.

Kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival esitteli Hahmotan tekemän mallinnuksen rinnalle analyysit, jotka oli laadittu perinteisempään tyyliin konsulttiyhtiö Deloitten toimesta.

Puolitaival totesi valtakunnallisen trendin laskevasta väestömäärän kehityksestä olevan totta myös Merikarvialla. Puolitaival muistutti Merikarvian olevan silti muuttovoittokunta. Väestö vanhenee myös meillä ja alle 18-vuotiaiden määrä on laskussa, mutta työikäisten määrässä ei ole merkittäviä muutoksia, Puolitaival summasi.

Vuoden 2022 tilinpäätös oli alijäämäinen - 413 000 euroa, kunnanjohtaja kertoi. Toimintakulut kasvoivat verotulojen laskiessa ja valtionosuuksien pienentyessä. Vuosikate oli lähellä nollaa kassan supistuessa. Puolitaival toi esiin kiinnostavan yksityiskohdan; kunnan taloudessa on tapahtunut käänne - verotulot ovat nyt isommat kuin valtionosuudet ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Sote-kulujen Puolitaival totesi Merikarvialla olleen suuret: 5 200 euroa/asukas viime vuonna. Vastaava suomalainen keskimääräinen luku oli 3 700 euroa/asukas. Erityissairaanhoidon kustannukset olivat myös vaikeasti ennustettavia. Uudet tehokkaat, joskin kalliit hoitomuodot ja yksittäiset sairastumiset näkyvät tämän kokoisen kunnan talousluvuissa melko selkeästi ja erot vuosien välillä voivat olla merkityksellisiä, valtuuston puheenjohtaja Juhani Kotiranta kommentoi.

Tulevaisuuden todettiin kuitenkin näyttävän varsin valoisalta sote-kulujenkin siirryttyä hyvinvointialueiden arvioitavaksi. Kunta ei ole merkittävästi velkaantunut eikä korkoriskejä tarvitse jännittää. Jos verotulokertymä ei notkahda, tulos voi olla jo tänä vuonna ennakoitua parempi, Puolitaival kiitteli. Valtionosuuksien laskelmien korjaukset ilahduttivat myös. Kustannusmaltti tulee silti säilyttää: henkilöstökulut eivät saa karata käsistä, kunnanjohtaja kommentoi. Eikä investoinneissakaan ole varaa irtiottoihin – korot ovat nousussa. Arviointimenettelyyn joutumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, kriisikuntaskenaario on varsin epätodennäköinen, Puolitaival totesi.

Yleisö kyseli yhteisöverotuottojen laskusta, panelisteista Jenni Nurmi tiedusteli niiden syitä. Vastaus löytyy koronavuosista, Puolitaival selitti. Maksuosuutta nostettiin tuolloin valtion toimesta ja laskettiin sitten, tämä tosiaan näkyy tilastossa. Yritysten tuottamat verotulot ovat tärkeitä kunnille, vuosittaiset muutokset tuloksenteossa näkyvät kyllä kunnankin talousluvuissa hän jatkoi. MetsäFibre on hyvä esimerkki, Puolitaival toi esiin.  

Investointien vaikuttavuusarvioinneista kyseltiin myös ja niiden teon todettiin olevan melko haastavaa. Ja toisaalta – kunnan infran on oltava kunnossa – maksoi mitä maksoi, Puolitaival totesi. Veden on virrattava ja jätehuollon toimittava. Elinvoimaa tukevia, energian kulutusta vähentäviä investointeja on tärkeä tehdä, Puolitaival valotti.

Puheensorina jatkui virallisen tilaisuuden jälkeen lupaavana. Tänään nähty data-aineisto jaetaan osallistujille tarkempaa tarkastelua varten ja talouskeskustelu jatkuu työryhmätyöskentelyn muodossa 21.9.2023.

Keskeiset talouskäsitteet käytiin läpi, jotta kuntalaispaneelin on helpompi perehtyä saamaansa tietoon.

Tilinpäätös                                   Kunnan vuosittain laatima kuvaus kunnan taloudesta viimeisimmällä tilikaudella.

Tuloslaskelma                             Kunnan tilinpäätöksen osa, joka esittää kunnan tulot ja menot yhden tilikauden aikana.

Tase                                              Kunnan tilinpäätöksen osa, joka esittää kunnan varat ja velat tilikauden päättyessä.

Talousarvio                                 Kunnan varainhoitoa koskeva suunnitelma, jonka kunnanvaltuusto hyväksyy                                                                                                 talousarviovuodelle ennen edellisen vuoden loppua.

Toimintakulu                               Kunnan toiminnasta syntyviä kuluja kuten henkilöstökulut ja palvelujen ostot.

Toimintatulo                                Kunnan toiminnasta syntyviä tuottoja kuten myyntituottoja tai tukia.

Investointimeno                         Pitkävaikutteinen hankinta, eli ei vain yhden tilikauden toimintameno.

Tilikauden yli-/alijäämä            Kunnan nettovoitto/-tappio tilikauden aikana.

Kertynyt yli-/alijäämä               Tilikauden tuloksien kertymä menneinä vuosina. à 7,1 MEUR

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Merikarvian kunta

Kansanedustajien vierailusarjamme sai jatkoa - Juha Viitalan kanssa keskustelua virisi erityisesti meriväylistä ja merenkulkuun liittyvistä ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista17.2.2025 15:15:38 EET | Tiedote

Kansanedustaja Viitalan kanssa keskusteltiin 10.2.2025 erityisesti meriväylän syventämisestä Merikarvian edustalla. Ajatuksia vaihdettiin myös Tuorilan risteyksen kehittämiseen liittyvistä teemoista. Viitala toimii eduskunnan meriryhmän puheenjohtajana. Teollisen taustansa takia kiinnostusta herätti myös sahan alueen kehittäminen. Nämä keskustelut ovat tärkeitä valtakunnallisen kehittämisen näkökulmasta. Lainsäätäjien on hyvä olla selvillä niistä toiveista ja suunnitelmista joita kunnissa on. Suomen hallintojärjestelmässä kunnat on vahvoja toimijoita ja kaikki hallinnolliset lainsäädäntöuudistukset vaikuttavat useimmiten joko suoraan tai epäsuorasti kuntien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen.

50 vuotta asiantuntijaosaamista samassa organisaatiossa - todella harvinaista mutta totta!7.2.2025 10:57:59 EET | Tiedote

Merikarvian kunnan kirjanpitäjä Anna-Maija Kenttä on nyt jäädessään eläkkeelle työskennellyt Merikarvian kunnassa pyöreät 50 vuotta. Tämä on todella poikkeuksellista ja vastaavia työuria on varmasti vähän. Merikarvian kunnalle hän tuli töihin 17-vuotiaana ja vuosien mittaan Anskuli on ehtinyt toimia useissa erilaisissa tehtävissä, lähinnä taloushallintoon ja IT-ratkaisuihin liittyen. Anna-Maija tunnetaan kirjanpitäjäluonteena - tarkkana siitä, että kaikki menee varmasti siten kuin pitääkin. ATK - nykyisin IT -asiat - tuli mukaan toimistotyöhön isommin 1990-luvulla, kehittämistyössä hän on ollut mukana siitä lähtien. Erilaiset yhteistyöryhmät alueellisista valtakunnallisiin tulivat siten vuosien mittaan tutuiksi. Neuvottelupöydissä on istuttu siis kunnanjohtajien ja muiden johtavien viranhaltijoiden kanssa tovi jos toinenkin IT-palveluja suunnitellen. Viimeisinä työvuosinaan Anna-Maija Kenttä oli mukana kehittämässä mm. kuntien asianhallintajärjestelmiä ja ostolaskudatan julkaisua yhtei

Mikä ihme on kaksoisolennaisuusanalyysi?29.1.2025 11:44:45 EET | Tiedote

Satakunnan ELY-keskuksen yrityspalvelujen aamuinfossa keskusteltiin tänään siitä, että vastuullisuus ei ole vain muotisana, vaan todellinen jokaisen organisaation menestystekijä. Ne, jotka sitoutuvat ympäristön, yhteiskunnan ja eettisten toimintatapojen huomioimiseen, erottuvat kilpailijoistaan, rakentavat vahvemman brändin ja luovat kestäviä asiakassuhteita. Kestävä kehitys on voittava strategia – jos investoit nyt, menestyt tulevaisuudessa. Kaksoisolennaisuusanalyysi on tapa, jolla organisaatiot selvittävät, miten niiden toiminta vaikuttaa sekä itseensä että sidosryhmiinsä, kuten asiakkaisiin ja työntekijöihin. Tässä käydään läpi kaikki ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hallintoon liittyvät seikat. EU:ssa on otettu hiljattain käyttöön kaksi lainsäädäntöuudistusta, jotka tekevät organisaatioiden kestävyysraportoinnista entistä avoimempaa. Nämä ovat kestävän rahoituksen ilmoitusasetus ja yritysten kestävyysraportointidirektiivi. Nämä lait laajentavat sitä, ketkä kaikki joutuvat rap

Vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku avoinna – satakuntalaisille pk-yrityksille jaossa 3,2 miljoonaa euroa - kuka saa osansa potista?29.1.2025 10:44:43 EET | Tiedote

Tämän vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku on avautunut Länsi-Suomessa. Satakunnassa toimiville pk-yrityksille on tarjolla arviolta 3,2 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustuksia, joita yritys voi saada investointien sekä erilaisten liiketoimintaa kehittävien ja kasvattavien toimenpiteiden tueksi. Haku on avoinna 28.3.2025 saakka. Merikarvian kunta tiedottaa aktiivisesti alueen yrittäjiä aiheesta ja tarjoaa tukea ideoiden kehittelyyn rahoitushakemuksen tekemisessä.

Merikarvialla ilmoittautuminen RatkaisuTori keskustelijaksi alkoi - tervetuloa!28.1.2025 14:32:33 EET | Tiedote

Merikarvialla kaikki kiinnostuneet ovat päässeet vuodesta 2023 lähtien mukaan tekemään kunnan budjettia. Porukalla mietitään, mihin kunnan rahat käytetään ja mitä asioita pistetään kehityslistalle. Nyt starttaa jo kolmas kierros tätä hommaa, ja kaikki yli 15-vuotiaat, jotka asuvat Merikarvialla osan vuotta tai kokoaikaisesti, tai jotka ovat töissä täällä, voivat ilmoittautua mukaan keskustelemaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye