Lasten hyvinvoinnista leikkaaminen heikentää talouden kestävyyttä
Lapsi- ja perhejärjestöt ovat erittäin huolissaan lapsiperheköyhyyden lisääntymisestä syksyn talousarviopäätösten myötä. Elinkustannuskriisi ja korkojen nousu on jo pidempään tiukentanut perheiden taloudellista tilannetta. Järjestöt vetoavat hallitukseen, ettei talouden tasapainoa haettaisi leikkaamalla suunnitellulla tavalla lasten hyvinvoinnista.

Hallitusohjelmassa luvataan edistää lapsimyönteistä politiikkaa ja toteuttaa lapsivaikutusten arviointia päätöksenteossa. Valtiovarainministeriön budjettiesitys on kuitenkin ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. Sosiaaliturvan leikkaukset uhkaavat lisätä lapsiperheköyhyyttä, vaikka juuri lapsiperheköyhyyden torjuminen olisi sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestävää politiikkaa.
Päätösten kokonaisvaikutukset lapsiin ja perheisiin arvioitava ennakkoon
VM:n budjettiesityksessä lapsiperheiden toimeentuloa heikentävät niin asumistukea, työttömyysturvan lapsikorotusten poistamista, toimeentulotukea ja indeksijäädytyksiä koskevat ratkaisut. Lapsilisään tehtävät, sinänsä tervetulleet korotukset eivät kompensoi leikkauksia.
Riittävä toimeentulo on ihmisoikeus. Suunnitellut leikkaukset voivat muodostua yhteisvaikutuksiltaan kohtuuttomiksi heikommassa asemassa oleville lapsiperheille. Niiden kokonaisarviointi ennen päätösten toimeenpanoa on välttämätöntä, jotta kohtuuttomuuksilta voitaisiin välttyä.
Epävarmuus toimeentulosta kuormittaa lapsiperheitä
Lapsi- ja perhejärjestöt ovat huolissaan myös toimeentulovaikeuksien ja epävarmuuden aiheuttamasta kuormituksesta perheissä. Itla muistuttaa (Itla 2023), että perheen köyhyys ja huoli toimeentulosta ovat yhteydessä alempaan lasten elämäntyytyväisyyteen ja mielenterveyteen. Sosiaaliturvan leikkaukset voivatkin hankaloittaa myös mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyvien hallitusohjelmatavoitteiden saavuttamista.
Lisäksi hallitusohjelmaan sisältyvät työlainsäädännön muutokset ja maahanmuuttajien asemaa koskevat heikennykset lisäävät osaltaan perheiden epävarmuutta. Epävarmuuksien kasautuminen ei kannusta perheellistymiseen eikä osa-aikaisen työpaikan vastaanottamiseen, eikä siten tue hallitusohjelman väestö- ja työllisyyspoliittisia tavoitteita.
Lapsipolitiikkaa edistettävä johdonmukaisena kokonaisuutena – lapsistrategian toimeenpanosta huolehdittava
Suomalaisen lapsipolitiikan ongelma on pitkään ollut sirpaleisuus eikä syksyn talousarvio tätä vähennä. Sosiaaliturvaa leikataan, vaikka hallituksen tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy. Samaan aikaan palveluista karsitaan.
Vammaispalvelulain voimaantulon siirtäminen lykkää myös lapsille ja nuorille tarpeellisia parannuksia. Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemista taas esitetään irrallaan lastensuojelun kokonaisuudistuksesta. Paperittomien oikeutta terveydenhuoltoon rajataan asiantuntijoiden kritiikistä ja YK:n lapsen oikeuksien komitean yksiselitteisestä suosituksesta huolimatta.
Parlamentaarisessa yhteistyössä laaditun kansallisen lapsistrategian toimeenpano edistää kestävää ja pitkäjänteistä, lapsen oikeuksiin perustuvaa lapsi- ja perhepolitiikkaa. Järjestöt vaativat, että lapsistrategian toimeenpanoon osoitetaan riittävät resurssit. Valtion talousarviossa tulee ottaa huomioon lapsistrategian linjaukset ja seurantakertomuksen toimenpidelinjaukset.
Sote-järjestöt korvaamaton tuki ihmisille ja ongelmien ehkäisyssä
Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät vakavan huolensa hallituskauden loppupuolelle kaavailluista 100 miljoonan euron eli 25 prosentin leikkauksista sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksiin.
Järjestöillä on Suomessa merkittävä rooli. Ne tarjoavat yhteisön ja osallistumisen mahdollisuuksia erilaisissa tilanteissa eläville lapsille ja perheille, tavoittavat tuen piiriin matalalla kynnyksellä myös avun ulkopuolelle jääviä ja kanavoivat lasten ja perheiden arjen kokemuksia ja tarpeita päätöksenteon tueksi.
Suunnitellut leikkaukset merkitsevät suurelle joukolle jäämistä ilman apua sekä hyvinvointialueiden ja kuntien kustannusten väistämätöntä kasvua. Tuomalla ihmisiä yhteen ja toistensa tueksi järjestöt rakentavat yhteiskunnan kiinteyttä. Järjestöjen toiminnan jatkuvuus on turvattava.
Epävarmuuksien kasautuminen ei kannusta perheellistymiseen tai osa-aikaisen työpaikan vastaanottamiseen, eikä siten tue hallitusohjelman väestö- ja työllisyyspoliittisia tavoitteita.
- YK:n lapsen oikeuksien komitea on tuoreissa suosituksissaan kehottanut Suomea välttämään köyhyysriskissä oleviin lapsiin kohdistuvia sosiaaliturvan leikkauksia.
- Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut Suomen sosiaaliturvan tason olevan liian alhainen.
- Köyhyysriski koskettaa 14,9 prosenttia Suomessa asuvista lapsista (Eurostat 2022).
- Hintojen nousu on köyhdyttänyt erityisesti yhden aikuisen lapsiperheitä (Kela 2022).
- Suomi on sitoutunut omalta osaltaan eurooppalaisen lapsitakuun toimeenpanoon.
Lisätietoja antavat:
Lastensuojelun Keskusliitto
Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, p. 040 553 0981
Barnavårdsföreningen i Finland
Pia Sundell, toiminnanjohtaja, p. 040 501 9105
Ensi- ja turvakotien liitto
Riitta Särkelä, pääsihteeri, p. 050 63663
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Milla Kalliomaa, pääsihteeri, p. 075 324 5552
Pelastakaa Lapset
Hanna Markkula-Kivisilta, pääsihteeri, p. 050 462 1148
Väestöliitto
Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, p. 050 574 1775
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuli HurskainenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminenLastensuojelun Keskusliitto
Puh:0503533480juuli.hurskainen@lskl.fiKuvat
Liitteet
Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumisen sekä lastensuojelun laadun puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinto 2025 Siru Hyvöselle8.10.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinto 2025 myönnettiin lastensuojelun kokemusasiantuntija Siru Hyvöselle. Kunniamaininnan sai Uhma-elokuva.
Lastensuojelua sydämellä ja sisulla – Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® peräänkuulutetaan yhteiskunnan kestävyyttä7.10.2025 06:40:12 EEST | Tiedote
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Jyväskylän Paviljongissa 7.–8.10.2025 pohditaan, mitä lasten ja perheiden palveluiden painopisteen siirtyminen ehkäisevistä peruspalveluista korjaaviin merkitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja lasten tulevaisuuden kannalta. Ketkä jäävät järjestelmässä väliin? Voiko inhimillinen olla itse asiassa myös vaikuttavampaa?
Lapsen Maailma -media uudistuu30.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapsen Maailma on Lastensuojelun Keskusliiton kustantama media, joka uudistuu tänä syksynä monikanavaiseksi kokonaisuudeksi. Sen sisältö on jatkossa verkossa vapaasti saatavilla ja sen julkaisu mahdollistuu tukitilauksilla. Jokaisen painetun numeron kannessa nähdään lapsi, jonka tarina kerrotaan lehden sisäsivuilla.
Mediakutsu: Lastensuojelua sydämellä ja sisulla – Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® pidetään Jyväskylässä 7.–8.9.202525.9.2025 07:36:32 EEST | Kutsu
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Jyväskylän Paviljongissa 7.–8.10.2025 pohditaan, mitä lasten ja perheiden palveluiden painopisteen siirtyminen ehkäisevistä peruspalveluista korjaaviin merkitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja lasten tulevaisuuden kannalta. Ketkä jäävät järjestelmässä väliin? Voiko inhimillinen olla itse asiassa myös vaikuttavampaa?
Lapset mukaan töihin -päivä 2025 tuo lapset taas työpaikoille2.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapset valtaavat työpaikat jo kahdeksatta kertaa perjantaina 21.11.2025! Kansallinen Lapset mukaan töihin -teemapäivä tuo työelämään lapsimyönteisyyttä ja lisää tietoisuutta lapsen oikeuksista. Teemapäivän järjestävät lapsiasiavaltuutetun toimisto sekä Lastensuojelun Keskusliitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme