Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden avoin kirje pääministeri Orpolle kaupunkien strategisesta allianssista
Arvoisa pääministeri Petteri Orpo
Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden hallitukset ovat huolissaan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen esittämän strategisen allianssin perustamisesta. Nyt esitetyn allianssin muodostaisivat valtioneuvosto ja kuusi Suomen suurinta kaupunkia. Kauppakamareiden hallitukset pitävät nyt esitettyä toimintamallia ristiriitaisena nykyisen hallitusohjelman kirjausten kanssa ja toteutuessaan heikentävän muiden yli 120 000 asukkaan kaupunkien kilpailuasemaa.
Hallitusohjelmassa on muun muassa kirjattu, että hallitus vahvistaa kaupunkipolitiikkaa, joka rakentuu valtion ja kaupunkien välisen reilun kumppanuuden varaan. Maakuntien keskuskaupungeilla on erityisen tärkeä tehtävä alueellisen elinvoiman, sivistyksen ja osaamisen luomisessa. Kaupunkien ja valtion suhdetta on järkevää kehittää vahvaan kumppanuuteen perustuen.
Ohjelmassa vahvistetaan myös, että hallitus jatkaa suurimpien kaupunkiseutujen kanssa MAL-sopimusmenettelyä. Sopimukset keskittyvät nimenomaan seutujen kasvun ja saavutettavuuden edellytysten varmistamiseen infrastruktuuri- ja asuntotuotantoinvestoinneilla.
Hallitusohjelmassa on lisäksi kirjattu, että hallitus hyödyntää kuuden suurimman kaupungin vakiintunutta yhteistyötä valtakunnallisten haasteiden ratkaisemisen välineenä. Hallitus käynnistää strategisen yhteistyöallianssin suurimpien kaupunkien kanssa. Kirjauksessa ei kuitenkaan viitata siihen, että yhteistyöallianssin muodostavat vain kuusi suurinta kaupunkia.
Lahti, Jyväskylä ja Kuopio ovat vahvoja teollisia yliopistokaupunkeja, joilla on merkittävät roolit Suomen kansantaloudessa. Kauppakamareiden hallitukset pitävät tärkeänä, että kaikkia yhdeksää MAL-kaupunkia kehitetään yhdenvertaisesti. Suomalaisilla yli 120 000 asukkaan keskuskaupungeilla on täysin yhtenevät tavoitteet ja haasteet. Yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvitsemme tiivistä yhteistyötä ja vuoropuhelua valtioneuvoston kanssa erityisesti työvoima- ja innovaatiopolitiikasta.
Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamarit vaativat, että nyt esitettyyn strategiseen allianssiin kutsutaan kaikki yhdeksän yli 120 000 asukkaan MAL-kaupungit.
12.9.2023
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen
Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen
Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen, p. 040 058 3210
Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen, p. 040 514 8784
Kauppakamarit
Itsenäisiä kauppakamareita on 19. Ne toimivat ympäri Suomen. Yritykset ovat jäseninä alueensa kauppakamarissa ja jokainen kauppakamari on puolestaan Keskuskauppakamarin jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä kasvun tukijoina9.9.2025 09:56:26 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 16 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan yritysten hallitustyöskentelyä. Osaava hallituksen jäsen toimii myös yrityksen kasvun tukena”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen ensimmäinen työelämäarviointi toteutettiin Forssassa – systemaattisempaa yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari on luovuttanut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle Hämeen alueen ensimmäisen Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatin. ”Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitoksen välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta tiivistyneen yhteistyön avulla”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.
Hämeen talousnäkymät epävarmat – heinäkuun investointiuutiset tuovat kaivattua piristystä28.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia huhtikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuun alussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Tullit ja talouden yleinen epävarmuus näkyvät suhdannebarometrin tuloksissa koko maan osalta. Hämeessä näkymät ovat aavistuksen synkät, mutta viimeaikaiset positiiviset elinkeinoelämän uutiset tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari iloitsee Fazerin investointipäätöksestä14.7.2025 12:21:37 EEST | Tiedote
Fazer ilmoitti tänään tehdasinvestoinnistaan Lahden Pippo-Kujalaan. Investointipäätöstä on odotettu pitkään ja alueella otetaan päätös suurella ilolla vastaan. ”Tämän eteen on useat tahot tehneet tinkimättömästi töitä ja hienoa, että investointipäätös nyt viimein tehtiin. Päätös tuo kaivattua lisäpiristystä Lahden talousalueelle ja vahvistaa alueen roolia elintarviketeollisuuden keskittymänä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamarin alueen yrityksiä mukana vauhdittamassa ilmastotyötä26.6.2025 13:31:37 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan Ilmastoyhteisöön on valittu mukaan 15 yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeestä. ”Ilmastoyhteisö on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka ovat jo aloittaneet hiilijalanjäljen laskennan ja haluavat viedä ilmastotyönsä uudelle tasolle. On tärkeää, että alueemme yritykset ovat mukana yhteisössä, joka kirittää kilpailuetua vahvistavaa ilmastotyötä. Ilmastoyhteisön tarjoamien koulutusten, työkalujen ja verkostojen turvin alueemme pk-yritykset vahvistavat asemiaan kotimaisissa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme