Postitalon remontti alkaa
Työeläkeyhtiö Ilmarinen aloittaa remontin omistamassaan Helsingin Postitalossa. – Nyt on aika uudistaa ikonista rakennusta. Tuomme Postitalon uudelle aikakaudelle sen monipuolista historiaa ja sielunelämää kunnioittaen, projektipäällikkö Minna Kuutti Ilmarisesta sanoo.

Postitalon eteläsiivessä eli torniosassa alkaa peruskorjaus. Korjaustyöt käynnistyvät purku-urakan valmisteluilla viikolla 37. Purkutyöt valmistunevat helmikuussa 2024. Torniosan sisätiloissa puretaan muun muassa muottilautoja välipohjarakenteista sekä väliseinärakenteita. Purkumateriaalia kuljetetaan kiinteistöstä ulkokautta työmaahissein jätelavoille, minkä vuoksi Postikadulla jalankulkua ohjataan aidoin ja opastein.
Korjaustyöt jatkuvat purkutöiden jälkeen keväällä 2024 sisätilojen jälleenrakentamisella.
– Tällöin toteutetaan muun muassa talotekniikan perusparannusta sekä vuokralaismuutostöitä. Remontissa torniosan toimistotilat uudistuvat kokonaisuudessaan, Minna Kuutti kertoo.
Purkuvaiheessa tavoitteena 95 prosentin kierrätysaste
Minna Kuutti kertoo, että 1930-luvun rakentamisessa oli hyvin yleistä, että välipohjarakenteisiin jätettiin muottilautoja paikoilleen, sammaletta, turvetta, sanomalehtiä, sahanpuruja.
– Ja piilotettiinpa sinne rakennusjätteitäkin. Ilmarinen vastuullisena kiinteistön omistajana poistaa kaikki orgaaniset aineet rakenteista ennakoivasti peruskorjausten sekä vuokralaismuutostöiden yhteydessä, Kuutti avaa remontin tarvetta.
Ilmarinen on sitoutunut kansalliseen kestävän purkamisen Green Deal -sopimukseen ja tavoite purkuvaiheessa on vähintään 95 prosentin kierrätysaste.
Postitalo otettiin käyttöön juuri ennen toista maailmansotaa vuonna 1938. Talo nousi aikanaan keskelle kasvavaa ja kuhisevaa pääkaupunkia. Se on edelleen Helsingin avainpaikkoja. Talo siirtyi Ilmarisen omistukseen vuonna 2005.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Minna Kuutti, Ilmarinen, minna.kuutti@ilmarinen.fi, p. 040 8266 821
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,2 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 58 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua15.8.2025 08:28:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut jo kahden vuoden ajan, eikä elpymisen merkit vieläkään ole riittäviä, vaikka teollisuudessa nähtiinkin pientä kasvua.
Avkastningen på Ilmarinens placeringar var 2,1 procent – solvensen stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå14.8.2025 14:09:21 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringar genererade 2,1 procent i januari–juni, dvs. 1,3 miljarder euro. Investeringstillgångarna växte till 64,0 miljarder euro och solvenskapitalet till 14,0 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten syns som förmånligare försäkringspremier för våra kunder.
Return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent – solvency was strong and cost-effectiveness at a good level14.8.2025 14:06:44 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent in January–June, or EUR 1.3 billion. Investment assets increased to EUR 64.0 billion and solvency capital to EUR 14.0 billion. This cost-effectiveness translates into lower premiums for clients.
Ilmarisen sijoituksille 2,1 prosentin tuotto – vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla14.8.2025 14:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,1 prosenttia eli 1,3 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat 64,0 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14,0 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 14.8. klo 144.8.2025 13:51:07 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Ilmarinen julkistaa tuloksensa ajalta 1.1.–30.6.2025. Tervetuloa tulosinfoon torstaina 14.8. klo 14 Ilmariseen (Porkkalankatu 1, Ruoholahti, Helsinki). Voit osallistua myös etäyhteydellä. Tule kuulemaan ajankohtaisista asioista ja kysymään lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme