Nuorten huumekuolemat saatava vähenemään – keinoja on olemassa
12.9.2023 16:27:26 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote
Nuorten huumekuolemat lisääntyvät hälyttävästi: alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Suomi on jo kärjessä Euroopassa. Tilanne pahenee entisestään, ellei asiaan puututa riittävän tehokkaasti ja nopeasti. Päihderiippuvuus on sairaus, ja sitä on hoidettava sellaisena. Lääketiede ja päihdetyötä tekevien kokemus tarjoavat toimivia keinoja, jos todella haluamme ratkaista ongelman.

Suomessa käytetään enemmän huumeita kuin muissa Pohjoismaissa, ja alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemissa Suomi on Euroopan ykkönen. Helsingin kaupunginkanslia tiedotti viime viikolla, että huumekuolemat kasvoivat Helsingissä kuudella prosentilla vuosittain vuosien 2015–2021 välisenä aikana. Vuonna 2021 huumekuolemien määrä oli 1,7-kertainen vuoteen 2015 verrattuna. Eniten huumekuolemat lisääntyivät 15–24-vuotiaiden ryhmässä.
”Tilanne kaupunkien kaduilla on raadollinen. Päihdekulttuurin sisällä tapahtunut muutos viime vuosien aikana on ollut nopeaa ja suunta erittäin huono ja huolestuttava. Kadulla kohtaamamme ihmiset ovat entistä huonokuntoisempia ja entistä nuorempia. Kohtaamme nykyään paljon nuoria aikuisia, jotka kokevat päässeensä kadulle, eivätkä joutuneensa sinne”, sanoo etsivää ja jalkautuvaa mielenterveystyötä kadulla tekevä Jenny Kaasinen-Wickman Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeesta.
Riippuvuus on sairaus ja sitä on hoidettava
Riippuvuutta on hoidettava sairautena ja apua tulee saada siellä, missä ihminen on, esimerkiksi juuri katuympäristössä.
”Vaikea päihderiippuvuus on krooninen sairaus, kuten diabetes tai epilepsia. Myös päihderiippuvuuteen voi liittyä geneettinen alttius, eikä sitäkään välttämättä voida parantaa, mutta hoitokeinoja on. Näillä sairauksilla on kuitenkin yksi merkittävä ero, ja se on yhteiskunnan suhtautuminen sairastuneeseen”, sanoo Diakonissalaitoksen lääketieteellinen johtaja Jarmo Kantonen.
Siinä missä epilepsiaa hoidetaan puhtaasti tieteelliseen tietoon pohjaten, päihderiippuvaisen tulee todistella hoitomotivaatiotaan, ja elintärkeä hoito voidaan myös katkaista esimerkiksi huonoon käytökseen vedoten. Tieteeseen ei nojaa myöskään nykyinen hallitusohjelma, jonka linjauksista puuttuvat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jo vuonna 2022 huumekuolemien ehkäisyn tärkeimmiksi keinoiksi listaamat opioidikorvaushoito, käyttötilakokeilu sekä huumeiden käytön dekriminalisointi.
Opioidien ongelmakäyttäjiä on Suomessa tällä hetkellä 24 000–29 000 henkeä. Heistä arviolta yli puolet hyötyisi korvaushoidosta, mutta silti vain runsaat 5 000 on hoidon piirissä.
”Opioidikorvaushoito voisi tutkitusti puolittaa hoidossa olevien kuolleisuuden ja valvotuissa huumeiden käyttötiloissa voitaisiin tavoittaa kaikkein vaikeimmin syrjäytyneitä huumeiden sekakäyttäjiä. Lisäksi riittävästi resursoidun huumeidenkäyttäjien terveysneuvontaverkoston perustaminen Suomeen voisi madaltaa kynnystä hoitoon hakeutumiseen”, Kantonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny Kaasinen-WickmanTukialus-hanke, Diakonissalaitos
Puh:050 3371879jenny.kaasinen.wickman@hdl.fiJarmo KantonenLääketieteellinen johtajaDiakonissalaitos
Puh:040 535 6730jarmo.kantonen@rinnekodit.fiJenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, etsivä katutyö, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Susanna KaajaViestintä- ja markkinointipäällikköDiakonissalaitos / Rinnekodit
Rinnekotien viestintä, erityisesti Asunto ensin- ja päihdepalvelut sekä lasten ja nuorten palvelut.
Kuvat

Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Arjen kohtaamiset vahvistavat yhteenkuuluvuutta: Diakonissalaitos ja kauppakeskus Mall of Tripla käynnistävät uudenlaisen tutkimusyhteistyön Pasilassa3.2.2026 09:59:56 EET | Tiedote
Diakonissalaitos ja kauppakeskus Mall of Tripla käynnistävät noin vuoden mittaisen tutkimus- ja kehittämisyhteistyön, jossa selvitetään, miten arjen kohtaamiset voivat lisätä yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta vilkkaassa kaupunkitilassa. Yhteistyö yhdistää tutkimuksen, kokeilut ja taiteen uudella tavalla.
Diakonissalaitos jakaa tietoa huumeista, jotta useampi nuori saisi apua9.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitos haluaa lisätä nuorten tietoisuutta erittäin vahvasta, nopeasti voimakasta riippuvuutta aiheuttavasta alfa-PVP:stä sekä sen kokeilun ja käytön riskeistä. Diakonissalaitoksen 15–24-vuotiaille nuorille suunnattu kampanja alfa-PVP-huumeesta näkyy laajasti kaikkialla Suomessa koko tammikuun ajan.
Ylijäämäruuan jakeluun keskittynyt Prikkakeskus vakinaistetaan – toiminta siirtyy Oulun kaupungille vuoden 2026 alussa10.12.2025 12:55:55 EET | Tiedote
Oulun kaupunginvaltuusto on päättänyt vakinaistaa ylijäämäruuan jakeluun keskittyvän Prikkakeskuksen toiminnan osaksi kaupungin palveluja vuoden 2026 alusta. Päätös on merkittävä askel hävikkiruoan hyödyntämisessä sekä osallisuuden ja työllisyyden edistämisessä.
Itsenäisyyspäivänä Diakonissalaitos muistuttaa vastakkainasettelun purkamisen tärkeydestä4.12.2025 12:01:41 EET | Tiedote
”Kadulla olevien nuorten tilanne surettaa”, sanoo Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kutsuttu päihdehoidon kokemusasiantuntija Heidi Räisänen. Hänen kanssaan 108-vuotiasta itsenäistä Suomea linnassa juhlistavat Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Maija Hyle ja johtaja Terhi Laine sekä Rinnekotien päihdepalvelujen toinen kokemusasiantuntija Johanna Petäjämäki.
Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyö kohtasi kadulla päihteillä oireilevan 10–14-vuotiaan kymmenen kertaa lokakuussa19.11.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyö Katutaso kohtasi lokakuussa kadulla kymmenen kertaa päihteillä oireilevan 10–14-vuotiaan. Tutkija Ulla-Kaarina Petäjä korostaa ennaltaehkäisyn, varhaisen puuttumisen ja hoidon merkitystä lasten ja nuorten päihdeongelmien hoidossa. Yksikin kohtaaminen voi olla nuorelle ratkaiseva. Petäjä tutkii Diakonissalaitoksella nuorten päihdetyön vaikuttavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme