Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

"Metsämarssi on mielenilmaus tulevaisuuden puolesta” – Metsämarssi-viikon avaustilaisuus kannusti katsomaan eteenpäin

Jaa

Metsämarssin historia juontaa vuoden 1950 kesäkuuhun, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran. Tapahtuman aloitustapahtuma järjestettiin tuolloin Tuusulassa Malmarin tilalla, johon kokoonnuttiin tiistaina 12. syyskuuta myös vuoden 2023 Metsämarssin osalta. Valtiovallan puheenvuoron tilaisuudessa piti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah toi valtiovallan tervehdyksen Metsämarssin avaustilaisuuteen. Kuvassa Mikko Tiirola (MTK), Nina Talvela (Malmarin Tila), Anders Portin (SLC), Mikko Kriikku (MTK), Juha Marttila (MTK), Veli-Pekka Talvela (Malmarin tila). Kuva: Juho Hämäläinen
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah toi valtiovallan tervehdyksen Metsämarssin avaustilaisuuteen. Kuvassa Mikko Tiirola (MTK), Nina Talvela (Malmarin Tila), Anders Portin (SLC), Mikko Kriikku (MTK), Juha Marttila (MTK), Veli-Pekka Talvela (Malmarin tila). Kuva: Juho Hämäläinen

Vuoden 1950 Metsämarssin tavoitteet olivat hyvin kouriintuntuvat. Päämääränä oli, että jokainen metsänomistaja käyttäisi ainakin yhden työpäivän ”perheineen ja talonväkineen oman metsänsä kunnostamiseen ja kohentamiseen”, jotta yksityismetsien puuntuotantoa saataisiin lisättyä.

Vuonna 2023 voidaan kiistatta todeta, että tässä kauaskantoinen metsänhoito on onnistunut. Yli 70 vuotta myöhemmin, on Suomen metsien puuston määrä lähes tuplaantunut.

Metsät sekä metsänomistajat ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana, mutta silti metsien monipuolisella käytöllä on jatkossakin vankka jalansija suomalaisessa yhteiskunnassa, korostaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

”Monikäyttöinen metsä on vuosikymmenten määrätietoisen työn tulosta. Se on jotain, mitä olemme taitavasti luoneet plantaasimetsätalouden ja totaalisuojelun välimaastoon. Se on ihan oma suomalainen malli. Se on perhemetsätalouden malli, missä metsällä on taloudellinen, ekologinen ja henkinen merkitys. Kaikki mitä metsissä tehdään, tehdään seuraavien sukupolvien hyväksi”, Marttila korosti Metsämarssin avaustilaisuudessa.

Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Ministeri nosti puheessaan esille Marttilan tavoin pitkäjänteisen metsänhoidon merkityksen.

”Metsämarssi on mielenilmaus tulevaisuuden puolesta. Tulevaisuudessakin me jatkamme taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää metsien hoitoa siten, että kaikki kokevat metsät voimavaraksi”, Essayah linjasi puheessaan.

Tilaisuuden päätteeksi MTK:n Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola luovutti Essayahille oman vesurin, jota ministeri pääsi käyttämään heti historiallisella paikalla.

”Kansanterveystyö voisi lähteä siitä liikkeelle, että haastaisimme yhä useamman metsänomistajan hankkimaan itselleen personal trainerin, eli raivaussahan, jolla samalla voidaan tehdä sen hyvän metsänhoidon eteen töitä”, korosti Tiirola vesuria luovuttaessa.

Tilaisuudessa puheenvuoron pitivät myös SLC:n Anders Portin sekä Malmarin Tilan isäntä Veli-Pekka Talvela.

Tallenne 12. syyskuuta järjestetystä Metsämarssin avaustilaisuudesta.

Metsämarssi-viikolla järjestetään useita alueellisia tapahtumia, joiden järjestäjinä toimivat paikalliset Metsänhoitoyhdistykset. Lista viikon tapahtumista.

www.metsamarssi.fi

Lue myös: Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille

Metsämarssin järjestäjinä toimivat MTK, Metsänhoitoyhdistykset ja SLC. 

Lisätietoja:

Juha Marttila, MTK puheenjohtaja, 050 341 3167

Mikko Tiirola, puheenjohtaja, MTK Metsävaltuuskunta, p. +358 44 538 4280

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä - MTK:n linjaukset valtion aluehallintouudistukseen23.11.2023 09:16:40 EET | Tiedote

Suomen hallitus valmistelee parhaillaan mittavaa aluehallinnon uudistusta. Sen keskiössä ovat uuden luvituksesta vastaavan viranomaisen sekä alueellisten elinvoimakeskusten perustaminen. Sekä lupaviranomaisen että elinvoimakeskusten osalta MTK edellyttää hallinnon läheisyysperiaatteen vahvistamista – ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä, MTK:n johtokunta painottaa.

Komission monitorointilainsäädäntö on julkaistu – MTK tyrmää komission suunnitteleman valvontajärjestelmän22.11.2023 15:58:02 EET | Tiedote

Komission 22. marraskuuta julkaiseman esityksen tarkoituksena on lisätä tietoa metsistä, ja käyttää tätä metsänkäytön suunnitteluun. Data auttaisi komission mukaan esimerkiksi lisäämään metsien tuhonkestävyyttä. Komission esitys todellisuudessa loisi sille metsien ja metsätalouden valvontajärjestelmän. Arvokkaan yksityismaiden metsädatan avaaminen ei ole millään tapaa perusteltua, korostaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Maitovaltuuskunta: Suomalainen maidontuotanto kestävän ruuantuotannon kärjessä16.11.2023 13:56:22 EET | Tiedote

Maitovaltuuskunta korostaa suomalaisen maidontuotannon potentiaalia kestävässä ruuantuotannossa ja ilmaisee kiitoksensa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille ponnisteluista suomalaisen maatalousviennin edistämiseksi. Maitovaltuuskunta rohkaisee ministeriä jatkamaan tätä tärkeää työtä, joka luo edellytyksiä kestävälle tuotannolle ja jonka arvo heijastuu aina tuottajalle asti.

Uusi säädöshanke pysäytettävä – yksityismetsien tiedot eivät kuulu komissiolle16.11.2023 11:27:49 EET | Tiedote

EU:n komissio aikoo jatkaa metsiin liittyvää säädösvyörytystä kautensa loppuun. Komissio on tiettävästi ensi viikolla julkistamassa esityksensä metsien monitorointiasetukseksi. Asetus edellyttäisi yksityiskohtaisen tiedon keräämistä ja raportointia jopa metsälötasolla. MTK pitää esitystä mahdottomana ja vaatii Suomen hallitukselta välittömiä toimia asetushankkeen pysäyttämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme