Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyö avainasemassa rajat ylittävän rikollisuuden torjunnassa

Jaa

Hallitusohjelman tuki poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön kehittämiselle vahvistaa yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. Kaikki kolme viranomaista pitävät tukea tärkeänä rajat ylittävän rikollisuuden torjunnan kehittämiselle. PTR-yhteistyöllä vastataan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin tehokkaasti.

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistoiminnan tarkoituksena on torjua erityisesti rajat ylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Yhteistyön avulla pystytään reagoimaan nopeasti myös uusiin ilmiöihin muuttuneessa toimintaympäristössä.

- Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen välisellä PTR-yhteistoiminnalla on pitkät perinteet. Yhteistyön tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja edistää rikosvastuun toteutumista. PTR-yhteistyö on ollut viime vuosina systemaattisen tarkastelun ja kehittämisen kohteena. Kehityksen ajurina on toiminut muuttuva toimintaympäristö ja yhä kasvavat vaatimukset PTR-viranomaisten toiminnalle sekä muun muassa kansainväliset velvoitteet, eritoten matkustajatietojen käsittelyä koskevat EU-velvoitteet. Kehitystyön jatkaminen on tärkeää ja on hienoa, että tarve on huomioitu myös hallitusohjelmassa, toteaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisihallituksesta.

Kansainvälinen rikoskenttä muuttuu ja teknologian kehitys haastaa viranomaisia uudella tavalla. PTR-viranomaisten kyvykkyys torjua ennalta näitä ilmiöitä takaa yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden.

– PTR-yhteistyö luo mainiot puitteet vastata kattavasti yhteiskunnan kehityksen myötä vaikeutuviin haasteisiin. Tullin näkökulmasta PTR-yhteistyö on tuloksellista ja kitkatonta. On erinomaista, että PTR-viranomaisten eli poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen toiminnan edellytykset halutaan varmistaa. Näin on vain tehtävä jokaisen kolmen osalta, jotta PTR-yhteistyö tuottaa maksimaalisesti turvallisuutta, painottaa Tullin pääjohtaja Hannu Mäkinen.

– Tiivis PTR-yhteistyö on suomalainen kummajainen, mutta erinomaisen hyvä sellainen. Yhteistyötä on aina uudistettu ajassa. Tällä hetkellä Suomen turvallisuusympäristö on muutoksessa, mutta myös PTR-yhteistyötä on viritetty sen vaatimusten mukaisesti. PTR-rakenteet ovat hyvässä iskussa hallitusohjelman toimeenpanemiseksi, Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara toteaa.

PTR-viranomaisten toimivaltuuksien kokonaisuus tukee yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta

PTR-yhteistyön toimintaedellytyksistä ja toimivaltuuksista huolehtiminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Kaikilla kolmella PTR-viranomaisella on toimivaltuudet rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtävät liittyvät Tullin osalta ns. tullirikoksiin ja Rajavartiolaitoksen osalta ihmisten rajanylittämiseen, poliisilla on taas mahdollisuus torjua yleisesti kaikkia rikoksia.

PTR-yhteistyön kehittäminen edelleen tukee vahvasti suomalaisen yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta.

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Cars registered in Russia can no longer enter Finland as of midnight today15.9.2023 16:01:01 EEST | Press release

As of 00.00 am on 16 September 2023, Finnish Customs will start implementing the national guidelines of the Ministry for Foreign Affairs of Finland concerning the explanatory note by the EU Commission regarding entry into Finland of cars registered in Russia. Immediately at the turn of day on Saturday, cars registered in Russia can no longer enter the EU via the Finnish border, but will be turned back to Russia by Customs.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme