Päärautatieasemalla muutoksia laitureilla kulkemiseen 14.–28. syyskuuta – varaa ylimääräistä matka-aikaa

Muutokset johtuvat raidepuskinten siirroista ja raiteiden rakentamisesta. Työt aiheuttavat siten muutoksia myös junien kulkuun eri raiteilla.
Laitureilla kartat sekä opasteet ohjaavat matkustajia. Laiturialueella liikkumiseen on kuitenkin syytä varata ylimääräistä aikaa 14.–28.9.
Muutokset raiteilla ja laitureilla 10–13
- Poikittainen matkustajien reitti raiteiden 12–13 kohdalta puretaan torstaina 14.9., joten laituria 14 pitkin ei enää pääse laitureille 10–12. Laitureilta 10, 11 ja 12 pääsee aseman suuntaan laituria 10 pitkin.
- Junat eivät kulje raiteilla 12 ja 13 yöaikaan (klo 23.30–05.00) maanantaista torstaihin 18.–21.9.
- Laituri 11 avataan matkustajille heti sen valmistuttua. Avaamisen aikataulusta kerrotaan hankkeen kanavissa.
- Junat eivät kulje raiteilla 10 ja 11 klo 23.00–15.00 lauantaista sunnuntaihin 23.–24.9. Samalla poistetaan molemmat poikittaiset matkustajien reitit raiteiden 10–11 kohdalta, joten niitä ei voi enää hyödyntää siirtyessä Elielinaukiolta laiturille 9–10.
Muutokset raiteilla 1–3
- Junat eivät kulje raiteella 3 yöaikaan (klo 0.00–04.00) perjantaina 22.9.
- Junat eivät kulje raiteilla 1–3 klo 22.15–06.20 perjantaista lauantaihin 22.9.–23.9.
Kaikki laiturit ovat valmiit 28. syyskuuta
Puskinsiirtojen ja raiteiden rakentamisen jälkeen raiteilla 1–3 sekä 10–13 järjestetään junien testiajoja yöaikaan 28. syyskuuta asti.
28. syyskuuta alkaen kaikki raiteet ja laiturit ovat täyspitkinä käytössä, ja matkustajat pääsevät kulkemaan normaalisti laiturien päihin asti. Yötöinä voidaan vielä tehdä laitureiden suoja-alueiden kiveyksiä ja asfaltointitöitä.
Kaisantunnelin työt jatkuvat tunnelin molemmissa päissä sekä tunnelissa. Maan alla pyöräparkin ja tunnelin valutyöt ovat jo valmistuneet. Teknisten järjestelmien eli sähkön, valaistuksen ja ilmanvaihdon asennustyöt on aloitettu. Myös pintatyöt kuten maalaus, laatoitus, alakattojen rakentaminen sekä kalustus ovat käynnissä. Tunnelin on määrä valmistua helmikuussa 2024.
Seuraa Kaisantunnelin rakentamista
Kaisantunneli tuo nopean yhteyden aseman ali. Se helpottaa itä–länsisuuntaista pyöräliikennettä huomattavasti, sillä baanalta on suora yhteys tunneliin ja Kaisaniemen puistoon. Myös jalankulkuyhteydet paranevat, ja Kaivokadulla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä vähenee.
Destia päivittää kanaviinsa ajankohtaistietoa työn etenemisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja järjestelymuutoksesta:
Juha Viitala
projektijohtaja
Destia Oy
Puh. 040 779 5755
Kaisantunneli-hanke yleisesti:
Jukka Repo
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
puh. 040 647 3671
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme