SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen on aika laatia tiekartta turkistarhauksen hallitulle alasajolle
Hallituksen on aika laatia tiekartta turkistarhauksen hallitulle alasajolle Suomessa, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

- Yli puolet suomalaisista pitää turkistarhausta epäeettisenä. Alan taloudellinen kannattavuus on heikkoa, eivätkä esimerkiksi OP ja Nordea käytännössä enää myönnä uusia lainoja alan liiketoimintaan. Lisäksi turkistarhaus muodostaa merkittävän terveydellisen riskin lintuinfluenssaviruksen muuntumisen muodossa. Näistä lähtökohdista katsottuna on kestämätöntä, että hallitus ei ole valmis ottamaan askelia turkistarhauksen kieltämiseksi, vaan päinvastoin jatkaa alan tukemista verovaroin. Samaan aikaan viesti konkurssiaallon keskellä kamppailevalle rakennusalalle on, että tukea ei kannata odottaa, sillä rahaa ei ole.
Turkistarhauksen kieltämistä kannattava kansalaisaloite keräsi lyhyessä ajassa yli 100 000 allekirjoitusta. Tämä on hallitukselle vahva viesti siitä, että aika on ajanut turkistarhauksesta ohi, eikä eläinten hyödyntäminen luksustuotteisiin ole enää tätä päivää, Razmyar toteaa.
- Kehityksen suunta on selvä. Monet verrokkimaistamme ovat jo kieltäneet turkistarhauksen, ja turkistuotteiden kysyntä eurooppalaisten kuluttajien ja muotitalojen keskuudessa on hiipunut. Olisi myös alan tuottajien kannalta järkevää, että ala ajettaisiin alas hallitusti ja muutosturvasta huolehtien, ei sekasortoisesti ja pakon edessä.
SDP:n puoluekokous linjasi syyskuun alussa, että turkistarhaus tulee kieltää Suomessa 2020-luvulla elinkeinonharjoittajien siirtymäaika huomioon ottaen.
- Samalla haluamme huolehtia siitä, että turkistuottajille turvataan mahdollisuudet uudelleenkouluttautumiseen ja työllistymiseen, eikä ketään jätetä tyhjän päälle. Muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Siksi kannustan hallitusta katsomaan tosiasioita silmiin ja ottamaan jo syksyn budjettiriihessä askelia kohti turkistarhauksen hallittua alasajoa.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Ilona Sorri p. +358 504 794 301
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme