THL: EG.5-muunnoksen osuus koronatartunnoista kasvussa – epidemiatilanne rauhallinen
Tällä hetkellä maailmalla leviää omikronin XBB-alalinja EG.5. Sen osuus koronavirushavainnoista on nousussa myös Suomessa. Epidemiatilanne on kuitenkin rauhallinen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronaviruksen genomiseurannan (SARS-CoV-2-koronaviruksen perimän muutosten seuranta) mukaan Suomessa EG.5-muunnos havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuun alussa. Sen osuus kaikista havainnoista oli heinäkuussa noin 5 prosenttia, josta se nousi elokuussa noin 27 prosenttiin.
XBB-alalinjojen yhteenlaskettu osuus kaikista havainnoista on 95 prosenttia. XBB-alalinjat kiertävät voimakkaasti aiemmilla rokotteilla aikaansaatua immuniteettia, mikä on edistänyt niiden kykyä aiheuttaa tartuntoja väestössä. XBB-alalinjat ovat leviämis- ja taudinaiheuttamisominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. EG.5:ssä ja siitä polveutuvissa muunnoksissa on piikkiproteiinimutaatio, joka edesauttaa viruksen kykyä kiertää immuniteettia. Tämän vuoksi se voi levitä muita ajankohtaisia muunnoksia helpommin. EG.5-muunnos ei tämänhetkisen tiedon mukaan aiheuta muita kiertäviä muunnoksia vakavampia oireita.
Maailmalla on raportoitu myös pieniä määriä BA.2.86-muunnosta. Uusi muunnos näkyy jo Ruotsin ja Tanskan potilasnäytteissä sekä Norjan jätevesitutkimuksissa. Muunnoksen on raportoitu aiheuttaneen pienen epidemian pitkäaikaishoitolaitoksessa Britanniassa. Valtaosa sairastuneista ei tarvinnut sairaalahoitoa, eikä kukaan menehtynyt.
BA.2.86-muunnosta seurataan sen hyvin poikkeuksellisen piikkiproteiinirakenteen vuoksi. Toistaiseksi sitä ei ole havaittu Suomessa.
”On todennäköistä, että sitä havaitaan myös Suomessa syksyn aikana. Sen leviämistä on kuitenkin vaikea vielä arvioida”, sanoo THL:n erikoistutkija Erika Lindh.
”Koska tutkittujen koronanäytteiden määrä on sekä Suomessa että muualla maailmassa suhteellisen pieni, muunnoksia havaitaan aikaisempaa suuremmalla viiveellä. Tapausmäärien on oltava melko suuria ennen kuin voidaan tehdä päätelmiä yksittäisen muunnoksen epidemiologisesta merkityksestä tai sen aiheuttaman taudin vakavuudesta”, Lindh kertoo.
THL seuraa jatkuvasti koronan epidemiatilannetta ja kertynyttä tutkimustietoa.
EG.5 on nyt yleisin koronavirusmuunnos jätevedessä
Koronaviruksen RNA:n kokonaismäärä Suomen jätevesissä pysyi koko elokuun tasaisella matalalla tasolla. Syyskuun alussa koronavirusmäärät jätevesissä kääntyivät loivaan nousuun kaikilla seurantapaikkakunnilla Tamperetta lukuun ottamatta.
Jätevesiaineiston perusteella EG.5-muunnos on noussut elokuun alusta yleisimmäksi koronavirusmuunnokseksi Suomessa.
EG.5-muunnoksen suhteellinen osuus on viimeisimpien tietojen mukaan kaikilla seurantapaikkakunnilla yli 50 prosenttia. Jätevesissä havaitaan EG.5-muunnoksen lisäksi yhä myös CH.1.1.- ja muita XBB-alalinjoja. Näitä havaittiin elokuun loppupuolella Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa, mutta ei enää Espoossa, Joensuussa, Oulussa ja Vaasassa, joissa EG.5-muunnos oli ainoa elokuun lopussa havaittu koronavirusmuunnos.
Jätevesiseuranta oli kesätauolla heinäkuun kolme viimeistä viikkoa, joten tuolta ajalta RNA-määrä- ja varianttitietoja ei ole.
Suomen jätevedestä ei ole toistaiseksi havaittu koronaviruksen BA.2.86-muunnosta.
”THL seuraa tilannetta viikoittain ja jatkaa jätevesiseurannan kehittämistä. Kehitystyön tavoitteena on, että jatkossa saataisiin ajantasaisesti tietoa koronavirusten lisäksi myös influenssa- ja RS-virusten esiintymisestä Suomen jätevesissä”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen.
Lisätietoja
Erika Lindh (koronavirusvariantit)
Erikoistutkija, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tarja Pitkänen (koronaviruksen jätevesiseuranta)
Johtava asiantuntija, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Yhä useampi vanhuspalveluyksikkö ylittää jo lakisääteisen henkilöstömitoituksen – palvelujen rakenne kuitenkin nopean muutoksen tarpeessa26.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä 89 prosenttia ylsi lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen toukokuussa 2023, selviää THL:n seurantatiedoista. Vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus 0,65 työntekijää asiakasta kohden tuli voimaan 1.4.2023. Henkilöstömitoitus on merkittävästi noussut toimintayksiköissä kahden ja puolen vuoden aikana. Nyt moni yksikkö (40 %) ylittää jo 0,7 mitoituksen. ”Toukokuun seurannassa joka kymmenes toimintayksikkö ei saavuttanut lakisääteistä henkilöstömitoitusta. Näistä kuitenkin valtaosa on jo hyvin lähellä lakisääteistä mitoitusta ja ne ovat saavuttaneet vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden”, sanoo THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo. THL seuraa lakisääteisen henkilöstömitoituksen toteutumista puolivuosittain erilliskyselyllä. Seurannassa yksiköt tallentavat itse työtuntitietonsa ja asiakasmäärän THL:n tietokantaan. Yksiköt vastaavat annettujen tietojen oikeellisuudesta. THL laskee tallennetuista työaikatiedoista mitoituksen vanhuspalve
THL viikolla 39/202321.9.2023 15:20:18 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 21.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
Tutkimus: vangeilla on Suomessa useita samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, kuten päihdehäiriöitä, infektiotauteja ja yksinäisyyttä21.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vangeille on Suomessa kasaantunut muuta väestöä enemmän monia samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Heillä on pitkäaikaisia sairauksia enemmän kuin koko väestöllä, ja päihdeongelmat ovat vankien keskuudessa hyvin yleisiä. Päihteiden käytöstä on yhdeksälle vangille kymmenestä tullut jossain vaiheessa elämää ongelmallista ja monella edennyt riippuvuudeksi. Noin neljännes vangeista on sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkäyttäjiä myös vankilan ulkopuolella.
Enkäten Hälsa i skolan 2023: Barn och unga belastas av många faktorer – viktigt med tydliga vardagsrutiner och att få hjälp i tid21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Enligt färska resultat från enkäten Hälsa i skolan uppger en stor del av barnen och de unga att de mår bra, är nöjda med sina liv och har en bra vardagsrytm. Men en del av välbefinnandet belastas av många olika faktorer, exempelvis sjukdom, ångest, mobbning eller social fobi, som kan ha många bakomliggande faktorer. För att förbättra situationen krävs åtgärder av både skolan och elevhälsotjänsterna.
Kouluterveyskysely 2023: lapsia ja nuoria kuormittavat monet tekijät – selkeät arkirutiinit ja ajoissa saatu apu on tärkeää21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Kouluterveyskyselyn tuoreiden tulosten mukaan suuri osa lapsista ja nuorista voi hyvin, on tyytyväinen elämäänsä ja arkirytmi on kunnossa. Mutta osan hyvinvointia kuormittavat monet erilaiset tekijät, kuten sairastelu, ahdistuneisuus, kiusaaminen tai sosiaalisten tilanteiden pelko, joiden taustalla voi olla monia erilaisia tekijöitä. Tilanteen korjaaminen vaatii toimia sekä kouluyhteisöltä että opiskeluhuoltopalveluilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme