Laitoshoidosta kevyempiin asumis- ja hoitomuotoihin ja yhdenvertaisuuteen - ikäihmisten palveluihin ja erityisryhmien asumispalveluihin esitetään rakenteellisia muutoksia
13.9.2023 15:52:50 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aluehallitukselle esitetään kehittämisehdotuksia ikäihmisten palveluihin sekä vammaisten ja päihde- ja mielenterveysasiakkaiden asumispalveluihin osana palvelujen verkoston uudistamista. Ehdotusten mukaan Pirkanmaalla tulisi vähentää laitoshoitoa ja lisätä ikäihmisten yhteisöllistä asumista ja perhehoitoa, myös omaishoidon roolia vahvistettaisiin. Myös mielenterveys- ja päihdepalveluissa suunta on laitoshoidosta yhteisölliseen asumiseen ja yhdenvertaisuuden lisäämiseen. Kehittämisehdotuksista esitetään järjestettäväksi laaja kuulemis- ja keskustelukierros muun muassa hyvinvointialueen eri toimielimissä.
Pirkanmaan väestöstä yli 80-vuotiaiden osuus kasvaa suhteellisesti eniten seuraavien vuosien aikana. Se vastaa keskimäärin muiden hyvinvointialueiden kehitystä. Samalla kasvaa erityisesti hoivahenkilöstön tarve.
- Pirkanmaalla on muihin hyvinvointialueisiin verrattuna edelleen melko raskas palvelurakenne. Laitoshoidossa hoidetaan enemmän ihmisiä kuin maassa keskimäärin. Kustannusten kasvun hillitsemiseksi ja tulevaisuuden palvelujen turvaamiseksi tavoitteenamme on kehittää sellaisia palveluja, jotka tukevat itsenäistä asumista ja kevyempää palvelurakennetta sekä ikäihmisten, vammaisten että mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluissa, sanoo ikäihmisten ja vammaisten palvelujen palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki.
Ilman merkittäviä rakenteellisia toimia kustannusten ennustetaan lähes tuplaantuvan vuoteen 2035 mennessä. Painopisteen siirtämisen kevyempiin asumispalveluihin arvioidaan hidastavan kustannusten kasvua merkittävästi. Tulevaisuudessa asiakkaita pyritäänkin ohjaamaan enenevässä määrin yhteisölliseen asumiseen ja perhehoidon piiriin laitosmaisen asumisen sijaan. Laitos tai sairaalan osasto ei ole ihmisen koti, tavoitteena on myös inhimillisten näkökohtien entistä parempi huomioiminen.
- Omaishoidon osuutta on tarpeen lisätä, mutta se edellyttää myös omaishoitajien tuen lisäämistä koska monet omaishoitajat ovat itsekin ikääntyneitä. Myös säännöllisen kotihoidon piirissä olevien määrään pyritään vaikuttamaan uusilla asumisen ratkaisuilla.
Pirkanmaalla vahvistettaisiin esityksen mukaisesti erityisesti ikäihmisten neuvonta- ja ohjauspalveluja sekä ennaltaehkäiseviä palveluja. Myös vammaisten ja ikäihmisten kotona asumista tukevia palveluja esitetään vahvistettavaksi. Teknologiaan pohjautuvia tuen muotoja kehitetään ja otetaan käyttöön kaikissa kokonaisuuksissa.
Kuntien ja järjestöjen rooli korostuisi palveluiden järjestäjänä ja tuottajana nykyistä enemmän sekä sosiaaliseen että terveyden hyvinvointiin painottuvien palvelujen kokonaisuudessa.
Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluissa yhteisöllistä asumista esitetään lisättäväksi huomattavasti, laitoshoidossa asumisesta siirryttäisiin kodinomaisempiin ja kuntouttaviin palveluihin. Mielenterveys- ja päihdeasumisen kokonaisuus on sirpaleinen ja se vaatii merkittävää kehittämistä ja kohdentamista jatkossa.
- Mielenterveys- ja päihdepalveluissa tarvitaan jatkossa lisää matalan kynnyksen ja kotiin tuotettavia palveluja. Kuntien palvelut ovat olleet keskenään erilaisia - hyvinvointialue korostaa asukkaiden yhdenvertaisuuden periaatetta, sanoo sosiaalityön johtaja Elina Anttila työikäisten sosiaalipalveluista.
Ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmaa (IKI2035) täydennetään myöhemmin tänä syksynä palvelujen verkostolla sekä tuotantotapa-analyysillä. Myös erityisryhmien asumispalvelujen selvitystä jatketaan muun muassa laajemmalla vammaispalvelujen analyysillä, kuten esimerkiksi päivätoiminnan ja asumispalvelujen yhteisellä tarkastelulla.
Aluehallitukselle esitetään, että se maanantaina 18.9. lähettäisi kehittämisehdotukset laajalle kuulemis- ja keskustelukierrokselle muun muassa eri toimielimiin. Aluehallitus päättää palvelujen verkostosta loppuvuodesta.
Yhteyshenkilöt
Ikäihmisten ja vammaisten palvelujen palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki
Puh:050 537 5672paivi.tryyki@pirha.fiSosiaalityön johtaja Elina Anttila
Puh:040 335 4270elina.anttila@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Tampereen Breikissä on alkamassa muutosneuvottelut21.5.2026 15:45:13 EEST | Tiedote
Rinnekodit käynnistää Tampereen Breikki-palveluja koskevat muutosneuvottelut. Breikki on yksi ostopalveluyksiköistä, joissa tarjotaan Pirkanmaan hyvinvointialueen avohuumehoidon palveluja. Muutosneuvottelut eivät koske Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöitä.
Yläkoululaisen laaja terveystarkastus toteutetaan jatkossa kaikille 8. luokalla21.5.2026 12:27:06 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla yhtenäistetään yläkoululaisten laajojen terveystarkastusten käytäntöjä. Jatkossa tarkastus toteutetaan kokonaisuudessaan 8. luokalla kaikissa kunnissa ja kouluissa THL:n linjauksen mukaisesti.
Fysio- ja toimintaterapian neuvonta- ja ajanvarausnumeroon muutoksia 13 kunnassa21.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella kuntoutuksen keskitetyn neuvonnan ja ajanvarauksen puhelinnumero muuttuu. Uusi numero on 03 311 68290. Samalla palveluun liittyvät uutena Lempäälä ja Vesilahti.
Aluehallitus käsittelee talousarvion tavoitteita ja strategisia ohjelmia 25.5.20.5.2026 16:42:07 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa 25.5. käsiteltävänä ovat muun muassa strategiakauden hankintaohjelma, asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelma sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämisohjelma, jossa on tarkasteltu palveluja vuoteen 2035 asti.
Pirkanmaalla on jatkossa saatavilla laajemmin nepsy-ohjausta lasten ja nuorten perheille18.5.2026 09:44:08 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla käynnistyy uudenlainen nepsy-ohjauksen toimintamalli, joka tarjoaa matalan kynnyksen tukea lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tilanteissa, joissa arjen toimintakykyä haastavat neurokehitykselliset vaikeudet. Tuki on suunnattu perheille, jotka kaipaavat konkreettisia keinoja arjen sujuvoittamiseen ja lapsen tai nuoren toimintakyvyn vahvistamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme