Kokkolan kaupunki

Kaupunki kiittää ilmastokyselyyn vastanneita

Jaa

Kesän lopussa tehdyssä ilmastokyselyssä kartoitettiin Kokkolan asukkaiden tuntemuksia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, sekä kerättiin ilmastotyöhön liittyviä ajatuksia ja ideoita.  Kyselyn vastauksia tullaan hyödyntämään muun muassa kaupungin ilmastosuunnitelmaa laadittaessa.

Kyselyyn saatiin 256 vastausta. Suurin osa vastaajista asuu Kanta-Kokkolan alueella.  Vastaajista 93 % oli kuntalaisia ja 7 % vapaa-ajan asujia Kokkolassa. Noin puolet vastaajista oli iältään 30 – 49 -vuotiaita.

”Kyselyn vastaukset antavat meille arvokasta tietoa kokkolalaisten suhtautumisesta ilmastonmuutokseen sekä vinkkejä kaupungin ilmastotyön suunnitteluun. Esimerkiksi vastaajista yli puolet on huolissaan Kokkolan alueen luonnontilasta ja sen tulevaisuudesta. Tämä tieto vahvistaa sitä, että kaupungin tulee panostaa ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä alueen luonnon hyvinvointiin”, kertoo kaupungin ilmastoasiantuntija Jenni Silvola.

Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kaupungin tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on hyvä, ja 13 % oli sitä mieltä, että tavoite voisi olla jopa kunniahimoisempi.

”Positiivista oli lukea, kuinka moni kuntalainen on jo toiminut arjessaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi esimerkiksi muuttamalla kulutus- ja asumistottumuksia”, iloitsee kaupungin ympäristötyöntekijä Venla Puutio.

”Kysyimme asukkaiden toiveita myös ilmastoaiheisista tapahtumista. Eniten toivottiin erilaisia tempauksia, ja näitä pyritäänkin tulevaisuudessa järjestämään. Toivottiin mm. ilmastopyöräilytapahtumaa, ja sitä olemmekin jo lähteneet suunnittelemaan”, Puutio jatkaa.

Vastauksissa nousi selkeästi kolme kehityskohdetta tai teemaa ylitse muiden:

  • luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen
  • vähähiilisen liikenteen kehittäminen, esimerkiksi joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistäminen
  • kierrätysmahdollisuuksia parantaminen.

Nämä teemat tullaan ottamaan huomioon myös kaupungin ilmastosuunnitelmaa laadittaessa. Myös vähähiilisen energian käyttömahdollisuuksien edistäminen koettiin tärkeäksi.

”Kokkolan pyöräliikenteen edistämisohjelmassa on asetettu tavoitteeksi nostaa pyöräliikenteen osuus kaikista matkoista 15 prosentista 20 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Haluamme, että Kokkola tunnettaisiin tulevaisuudessa pyöräilykaupunkina. Tänä syksynä kaupunkiin on esimerkiksi tulossa kaksi uutta pyörien huoltopistettä”, kertoo Silvola.

 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme