Pohde järjestää erityishuoltolain mukaisen hoidon koululaisille
Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023, vammaispalvelulakiin ja kehitysvammaisten erityishuoltolakiin liittyvät palvelut siirtyivät kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle. Vammaislainsäädännön mukaiset palvelut ovat lähtökohtaisesti toissijaisia muun lainsäädännön perusteella järjestettyihin palveluihin verrattuna.

Kunnat järjestävät koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan
Kunnat järjestävät perusopetuslain mukaisen koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan, ja päättävät missä laajuudessa ne järjestetään. Jos kunta järjestää 1.–2.-luokkalaisille koulun aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota myös erityisen tuen oppilaille, riippumatta siitä, millä luokalla oppilas on koulussa. Kunta voi periä järjestämästään aamu- ja iltapäivätoiminnasta maksun ja päättää sen määrästä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää erityishuoltolain mukaisen hoidon
Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää erityishuoltolain mukaista hoitoa ja huolenpitoa niille lapsille, joille kuntien aamu- ja iltapäivätoiminta ei riitä. Jos lapsi tarvitsee erityishuoltolain mukaista hoitoa ja huolenpitoa, lapselle tehdään palvelusta hyvinvointialueella palvelupäätös. Erityishuoltolain mukainen hoito on maksutonta. Pohde järjestää tarvittaessa myös loma-ajan toimintaa, jos lapsi tarvitsee erityishuoltolain mukaista hoitoa ja huolenpitoa. Loma-ajan toiminta on hyvinvointialueen erityishuoltolain perusteella järjestämä palvelu.
Jos kunta ei järjestä lainkaan koululaisten aamupäivätoimintaa, hyvinvointialue järjestää erityishuoltolain mukaista aamupäivähoitoa sitä välttämättä tarvitseville lapsille. Syynä tulee olla esimerkiksi huoltajien työssäkäynti tai muu perusteltu syy.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde voi järjestää palvelun itse tai ostaa sen muilta toimijoilta.
Palvelupäätökset yhdenmukaistetaan syksyn 2023 aikana
Tällä hetkellä erityishuolto-ohjelmat ja palvelupäätökset eivät ole kaikilta osin ajantasalla.
Aiemmin osalle asiakkaista on myönnetty koululaisten päivätoimintaa osana erityshuolto-ohjelmaa, vaikka kyse on ollut perusopetuslain mukaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Palvelupäätökset yhdenmukaistetaan syksyn 2023 aikana.
Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta on ensisijainen palvelu ja jos se turvaa riittävät palvelut, erityishuoltolain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa ei ole perusteltua myöntää.
Asiakasmaksujen korvaaminen eritysitilanteissa
Lapsen huoltaja voi hakea kunnalta vapautusta koulun aamu- tai iltapäivätoiminnan maksuun.
Jos lapsen aamu- ja iltapäivätoiminnasta on voimassa oleva erityishuoltolain mukainen palvelupäätös eikä kunta myönnä asiakasmaksuun vapautusta, asiakasmaksu voidaan korvata vammaispalveluiden työntekijän päätöksellä, kunnes lapsen tilanne on arvioitu uudelleen ja tehty tarvittaessa uusi päätös.
Erityishuoltolain mukaisen hoidon hakeminen
Jos perusopetuslain mukainen aamu- tai iltapäivätoiminta ei ole lapselle riittävää ja hän tarvitsee aamu-tai iltapäivisin yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa tai loma-ajan hoitoa, hoitoa haetaan vammaispalveluhakemuksella Pohteelta.
Loma-ajan hoito vammaispalvelujen asiakkaille
Jos lapsi on jo vammaispalveluiden asiakkuudessa, loma-ajan hoitoa voi hakea Pohteelta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi LauriVammaispalvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 737 8413paivi.lauri@pohde.fiMarja Salopalvelualuejohtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, vammaispalvelut
Puh:044 703 6987marja.salo@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Palliatiivista hoitoa kehitetty aktiivisesti25.9.2023 13:52:03 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon FinPall-hankkeessa on perustettu muun muassa palliatiivisen hoidon keskus OYSiin ja palliatiivisia yksiköitä keskussairaaloihin. Pohteen alueella ammattilaisille on järjestetty koulutusta, jotta taataan riittävä osaaminen jokaisen hoitoa tarvitsevan hoidon toteuttamiseksi tasavertaisesti ja yhdenvertaisesti.
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja on joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 19:57:58 EEST | Tiedote
Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset21.9.2023 14:19:54 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tiedotti 14.9.2023 niin sanottuihin kyläkyyteihin tulevista muutoksista Pudasjärvellä. Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palo- ja pelastuspalveluja Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Tulevaisuuslautakunta päätti turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista21.9.2023 12:55:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.
Henkilöstöjaosto teki ratkaisun lääkäriryhmän palkka-asiassa: Pitkään jatkunut soveltamiskäytäntö on muodostunut vakiintuneeksi tulkinnaksi – työnantajalla ei ole oikeutta takaisinperintään21.9.2023 12:09:38 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto käsitteli yksittäisen lääkäriryhmän palkanmaksuasiaa kokouksessaan 21.9.2023. Kyseessä on viiden vuoden ajan sovellettu paikallinen sopimus ja mahdollinen palkkojen takaisinperintä. Ratkaisun mukaan takaisinperintää ei tehdä, koska paikallisen sopimuksen tulkinta on katsottava vakiintuneeksi ja sellaisena työnantajaa velvoittavaksi toteutuneen soveltamiskäytännön vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme