Suomen Punainen Risti lähettää apua Marokon maanjäristyksestä kärsiville
13.9.2023 15:34:24 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punainen Risti lähettää rahallista apua sekä avustustyöntekijän tukemaan Marokon Punaisen Puolikuun työtä tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Juuri nyt kotinsa menettäneet tarvitsevat ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa.

Suomesta lähetettävä apu ohjataan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, joka tukee Marokon Punaisen Puolikuun työtä maanjäristyksestä kärsivien auttamiseksi.
Suomen Punainen Risti ohjaa Marokon operaatioon 800 000 euroa, joista 700 000 euroa on Suomen ulkoministeriön tukea ja 100 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon lahjoitettuja varoja. Lisäksi Suomen Punaisen Ristin lähettämä avustustyöntekijä siirtyy tukemaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota Beirutista käsin.
– Kotinsa menettäneet ja loukkaantuneet tarvitsevat juuri nyt kipeimmin ruokaa, vettä ja suojaa. Terveyspalveluja ja puhdasta vettä tarvitaan nopeasti, jotta vältytään epidemioilta ja uusilta katastrofeilta katastrofin sisällä. Seuraamme paikallisen Punaisen Puolikuun avunpyyntöjä, ja tarvittaessa meillä on valmius lähettää myös materiaaliapua, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Avun tarve kasvaa pelastustöiden edetessä
Marokon Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ovat heti katastrofin alusta lähtien etsineet kadonneita, antaneet ensiapua sekä kuljettaneet loukkaantuneita sairaaloihin ja evakuoineet ihmisiä turvaan järistyksessä vaurioituneista rakennuksista. Katkenneet tiet ja tuhoutunut infrastruktuuri hankaloittavat auttamistyötä.
– Aiemmista katastrofeista tiedämme, että maanjäristyksen jälkeen avun tarve paljastuu vähitellen. Jokaista järistyksessä menehtynyttä kohden on monia, jotka ovat menettäneet kotinsa ja läheisensä. Siksi järistyksestä selvinneet tarvitsevat apua vielä pitkään, Saarikoski muistuttaa.
Kansainvälinen Punainen Risti myönsi omasta katastrofirahastostaan heti järistyksen jälkeen miljoona Sveitsin frangia (noin miljoona euroa) paikallisen Punaisen Puolikuun hätäaputyöhön. Myös Suomen Punainen Risti on osallistunut rahastoon omasta katastrofirahastostaan. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston varoja ei ole ennalta sidottu tiettyyn avustuskohteeseen, ja siksi niillä voidaan käynnistää avustustyö nopeasti katastrofin sattuessa.
Valmiina auttamaan myös Libyassa
Suomen Punainen Risti seuraa tarkasti myös mahdollisia Punaisen Puolikuun avunpyyntöjä Libyasta, jossa Punaisen Puolikuun tiimit toimivat erittäin vaikeissa olosuhteissa auttaakseen massiivisissa tulvissa loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä. Tiimit etsivät kadonneita, evakuoivat ihmisiä turvaan ja antavat ensiapua loukkaantuneille. Suomen Punaisella Ristillä on valmius tukea Libyan Punaisen Puolikuun avustustyötä tarpeen mukaan.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston lahjoitustiedot:
- Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
- Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
- Puhelimitse numeroon 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
- Lahjoita verkossa: punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto/
- Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5186.
Lisätietoja:
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korset utvidgar sitt fältsjukhus i Gaza – målet är att förlänga sjukhusets verksamhet med två år8.5.2026 05:57:00 EEST | Pressmeddelande
Röda Korsets fältsjukhus i Gaza utvidgas och iståndsätts, så att sjukhuset som varit i användning rejält över sin normala livscykel fortsättningsvis ska kunna svara på enorma hjälpbehov. För att få utrustning och material levererade till Rafah har långa förhandlingar förts. Sjukhusets bäddplatser ökas och apparatur förnyas.
Punainen Risti laajentaa kenttäsairaalaansa Gazassa – tavoitteena on jatkaa sairaalan toimintaa kahdella vuodella8.5.2026 05:57:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin kenttäsairaalaa Gazassa laajennetaan ja kunnostetaan, jotta reilusti yli normaalin elinkaarensa käytössä ollut sairaala pystyisi yhä vastaamaan mittaviin avun tarpeisiin. Välineistön ja materiaalien perille saamista Rafahiin ovat edeltäneet pitkät neuvottelut. Sairaalan vuodepaikkoja lisätään ja laitteistoa uusitaan.
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till finska bibliotek7.5.2026 09:05:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors delar ut årets Humanitär handräckning-utmärkelse till det finska biblioteksväsendet och finska bibliotek. I sitt dagliga arbete främjar biblioteken folkets läskunnighet och tillgång till information samt erbjuder en trygg plats där alla är välkomna.
Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Suomen kirjastoille7.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti myöntää tämän vuoden Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen suomalaiselle kirjastolaitokselle ja kirjastoille. Kirjastot edistävät jokapäiväisessä työssään ihmisten lukutaitoa ja tiedonsaantia sekä tarjoavat turvallisen tilan, jonne kaikki ovat tervetulleita.
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme