Suomessa kokeillaan uutta verkkoalustaa, jolla jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä
15.9.2023 02:00:00 EEST | Sitra | Tiedote
Sitra aloittaa 15.9. kansainvälisenä demokratiapäivänä kokeilun, jossa suomalaiset pääsevät testaamaan uudenlaista verkkokeskustelua. Polis-alusta mahdollistaa rakentavan mielipiteiden vaihdon valitun aiheen ympärillä.

Mitä mieltä, Suomi? -kampanjassa kokeillaan uudenlaista verkkoalustaa, jonka avulla voidaan kartoittaa mielipiteitä yhteisymmärrykseen tähtäävällä tavalla. Kokeilussa Sitra kerää neljän viikon ajan kansalaisten näkemyksiä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä. Avoimen lähdekoodin Polis-alusta voi tarjota yhden ratkaisun tilanteeseen, jossa moni jättää mielipiteensä ilmaisematta somealustojen repivän keskustelukulttuurin vuoksi.
”Nykyisten somealustojen vastakkainasettelua ruokkivat piirteet alkavat olla laajasti tunnistettu, mutta vähän on puhuttu siitä, miltä demokratian tarpeisiin suunnitellut keskustelusovellukset voisivat näyttää. Polis on yksi kansainvälisesti testattu ja hyväksi havaittu esimerkki”, sanoo Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen.
Polis-alustalla ei keskustella samalla tavalla kuin somessa tai internetin foorumeilla. Alustalla esitetään väitteitä käsillä olevasta aiheesta, joihin osallistujat reagoivat olemalla samaa tai eri mieltä. Tavanomaisista kyselytyökaluista Polis poikkeaa siinä, että osallistujat voivat itse lisätä aiheeseen liittyviä väitteitä muiden äänestettäväksi.
Polis tuottaa reaaliaikaisesti tietoa siitä, mistä osallistujat ovat samanmielisiä ja mistä erimielisiä. Lisäksi osallistujat näkevät minkälaisia mielipideryhmiä vastanneista muodostuu. Näitä ominaisuuksia voidaan käyttää yhteisen maaperän etsimiseen. Osallistujat näkevät mistä kysymyksistä ollaankin yllättävän samanmielisiä ja voivat esimerkiksi pyrkiä muotoilemaan väitteitä, jotka enemmistö voisi allekirjoittaa.
"Selvityksemme mukaan suomalaiset toivovat, että yhteiskuntaan ja päätöksentekoon voisi vaikuttaa digitaalisesti ja helposti verkossa, mutta siihen sopivat välineet puuttuvat. Päättäjätkin saattavat olla turhautuneita siihen, että somekeskusteluissa korostuu harvojen, mutta äänekkäimpien mielipide”, sanoo Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen.
Mitä mieltä Suomi -kampanjassa suomalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen suuntaan. Osallistujat voivat äänestää ratkaisuehdotuksista ja lisätä ideoita, joilla rakennamme entistä parempaa Suomea. Mielipidejakaumien ja muiden tulosten syntyä voi seurata reaaliajassa.
Taiwanissa Polis-keskustelulla hahmoteltiin pelisäännöt Uber-taksiyritykselle
Polis-alustan on kehittänyt yhdysvaltalainen Computational Democracy -järjestö. Taiwanissa alustaa hyödynnetiin, kun haluttiin ratkaista, millä ehdoilla saarelle rantautunut taksiyritys Uber saisi toimia.
Polis-keskustelun aikana yhteisymmärrystä haettiin kysymyksistä, kuten voiko Uber-taksi poimia matkustajan kadulta ilman tilausta sovelluksella, tai koskevatko samat hinnoittelusäännöt kaikkia palveluntarjoajia.
”Tämä on malliesimerkki siitä, miten Polis-keskustelun avulla voidaan saada tarkka tilannekuva ihmisten näkemyksistä. Suomessa esimerkiksi Natosta olisi voitu käydä Poliksen avulla hienosyisempi kansalaiskeskustelu kuin pelkkä kyllä tai ei”, summaa Leppänen.
Sitra työskentelee Polis-alustan käyttöönoton ja kokeilujen parissa julkisen hallinnon digitalisaatiota edistävän DigiFinlandin kanssa. Tavoitteena on, että alustaa voitaisiin jatkossa käyttää erilaisten kysymysten ratkaisun tukena niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin vaikkapa yrityksissäkin.
Mitä mieltä, Suomi? -kampanja alkaa 15.9. osoitteessa sitra.fi/mitamieltasuomi ja kestää 13.10. asti. Polis-alustaa paljon hyödyntänyt Taiwanin digiministeri Audrey Tang pääpuhujana Sitran 15.9. demokratiapäivän tilaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera Heinonen, johtaja, p. 0294 618 505, veera.heinonen@sitra.fi
Joonas Leppänen, johtava asiantuntija, p. 0294 618 454, joonas.leppanen@sitra.fi
Ilari Lovio, viestinnän asiantuntija, p. 050 364 8136, ilari.lovio@sitra.fi
Linkit
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on riippumaton ja puolueeton tulevaisuustalo. Ennakoimme tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä ja toteutamme kumppanien kanssa kokeiluja, jotka auttavat yhteiskuntaamme uudistumaan ja vahvistavat sen kriisinkestävyyttä. Lisäksi tarjoamme kaikille kiinnostuneille työkaluja oman tulevaisuusajattelun ja muutoskyvyn kehittämiseen. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus. Sellainen tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Vad tänker man i Finland om arbetskraftsinvandring? Tusentals bjuds med att delta i en stor medborgardialog1.9.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under de kommande månaderna kommer synpunkter på arbetskraftsinvandring bland invånarna i Finland att kartläggas i en större omfattning än någonsin tidigare. I dialogerna som Sitra och arbets- och näringsministeriet inlett används flera olika metoder för deltagande. Dialogerna ger en bredare bild av medborgarnas åsikter än tidigare, vilket stöder beslutsfattandet om arbetskraftsinvandring.
Mitä Suomessa ajatellaan työperäisestä maahanmuutosta? Tuhannet kutsutaan mukaan laajaan kansalaiskeskusteluun1.9.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa asuvien näkemyksiä työperäisestä maahanmuutosta kartoitetaan lähikuukausina ennennäkemättömän laajasti. Sitran ja työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämissä keskusteluissa hyödynnetään useita osallistumisen menetelmiä. Keskustelujen pohjalta syntyy aiempaa kattavampi kuva kansalaisten mielipiteistä, mikä tukee työperäistä maahanmuuttoa koskevaa päätöksentekoa.
What does Finland think about work-based immigration? Thousands invited to take part in a wide-ranging public discussion1.9.2026 01:00:00 EEST | Press release
Over the coming months, citizens' views on work-based immigration will be explored on an unprecedented scale. The discussions launched by Sitra and the Ministry of Economic Affairs and Employment use several different methods of citizen participation. Together, they will produce a more comprehensive picture of public opinion than before, supporting decision-making on work-based immigration.
Enkät: Finländare försiktigt positiva till EU-utvidgning – Norge och Island favoritkandidater till nya medlemsländer20.8.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländare förhåller sig försiktigt positiva till en utvidgning av EU. Enligt en gemensam enkät av Sitra och Näringslivets delegation EVA är stödet för en utvidgning dock villkorligt: utvidgningen får inte äventyra unionens funktionsförmåga.
Kysely: EU-laajentuminen saa suomalaisilta varovaista tukea – suosikkeja uusiksi jäsenmaiksi olisivat Norja ja Islanti20.8.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat varovaisen myönteisesti EU:n laajentumiseen. Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn yhteisen kyselyn mukaan tuki laajentumiselle on kuitenkin ehdollista: laajentumisen halutaan tapahtuvan unionin toimintakykyä vaarantamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme