Pk-yritysbarometri: isojen kriisien jälkeen Lapin suhdannenäkymät ovat tasaantuneet
Vuoden 2023 toinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset ovat neutraaleja. Valtaosa arvioi oman yrityksen tilanteen säilyvän ennallaan. Positiiviseksi suhdanneodotukset ovat kääntyneet palvelualoilla, joista etenkin ravitsemistoiminnan tilanne on voimakkaasti parantunut.

Lappilaisissa yrityksissä on voimakkaiden muutosten jälkeen pitkästä aikaa rauhalliset näkymät ja yritykset arvioivat oman tilanteensa säilyvän ennallaan. Kaikkien palvelualojen yritysten suhdanneodotukset ovat sen sijaan positiivisia. Myös teollisuudessa ja kaupan alalla näkymät ovat huomattavasti alkuvuotta myönteisemmät, mutta pysyvät edelleen negatiivisen puolella.
- Toimialoista palvelualoilla on selkästi positiiviset odotukset, muilla toimialoilla näkymät ovat neutraaleja. Palvelualoista parhaimmaksi tilanteen arvioivat ravitsemistoiminnan yritykset, joiden näkymät olivat vuosi sitten kaikkein heikoimmat. Teollisuuden ja kaupan alan yrityksissä heikkoja näkymiä on vähemmän kuin alkuvuonna. Suurin osa näiden alojen yrityksistä arvioi oman tilanteensa pysyvän nyt ennallaan. Rakentamisen alalla odotukset ovat koko maan tapaan kaikkein heikoimmat, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Ella-Noora Kauppinen toteaa.
Työllistämisodotukset ovat myönteisempiä kuin koko maassa
- Arvio henkilökunnan määrän kehityksestä on Lapissa myönteisempi (saldoluku 6) kuin koko maassa (1) tai Pohjois-Pohjanmaalla (5). Koko aineistosta 15 % arvioi henkilökunnan määrän kasvavan ja 10 % vähenevän seuraavan vuoden aikana, kertoo johtaja Marja Perälä Lapin Ely-keskuksesta.
Toimialoittain tarkasteltuna myönteisimmät näkymät työllisyydessä on palvelusektorilla, jossa 20 % arvioi henkilökunnan määrän kasvavan ja 4 % vähenevän. Heikoimmalta tilanne näyttää rakentamisessa, jossa 22 % yrityksistä arvioi henkilöstön määrän vähenevän ja 78 % pysyvän nykyisellään.
Rahoituksen kysyntä on pysynyt ennallaan
Pk-yritysten rahoituksen kysyntä on pysynyt melko ennallaan Lapissa. Yrityksistä 38 %:lla (kevät 2023: 43 %) on ollut tarve hankkia rahoitusta viimeisen 12 kuukauden aikana. Rahoituksen saatavuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Suurin osa rahoitusta tarvinneista yrityksistä on tarvitsemansa rahoituksen saanut.
Ne yrityksistä, jotka eivät ole hakeneet tai saaneet tarvitsemaansa rahoitusta, kertovat kuitenkin, että rahan korkea hinta on yleisin este rahoituksen järjestymiselle. Kun katsotaan tulevaisuuteen, tarve hakea ulkopuolista rahoitusta on pysynyt samana (24 % yrityksistä).
- Rahoitustarpeen jakautumisessa on positiivista se, että Lapissa yritysten rahoitustarve koskee eniten investointeja ja esimerkiksi kehittämishankkeisiin ja ohjelmisto- ja tietotekniikkalaitteiston investointeihin on tullut selvästi kevään barometria enemmän kysyntää, Finnveran aluepäällikkö Risto Koskiniemi kertoo.
- Vielä ei ole nähty myöskään tavallista poikkeavaa kysyntää kireään taloustilanteeseen liittyvässä käyttöpääomatarpeessa, Koskiniemi toteaa lopuksi.
Tutkimus- ja kehittämistoimintaa aikoo lisätä 10 % yrityksistä
Suomen menestys ja kasvu perustuvat osaamiselle, uudelle tiedolle ja innovaatioille. Tutkimuksella ja kehittämisellä (T&K) tarkoitetaan luovaa ja systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin.
Tällä hetkellä tutkimus- ja kehittämistoimintaa harjoittaa 17 % lappilaisista yrityksistä. T&K-toimintaa ulkoistetaan Lapissa koko maan keskiarvoa enemmän: 35 % lappilaisista yrityksistä käyttää tähän ulkoista asiantuntijaa. Vain 10 % yrityksistä aikoo lisätä T&K-toimintaa kuluvana vuonna viime vuoteen verrattuna ja 25 % aikoo hakea julkista tukea T&K-toimintaan seuraavien 12 kuukauden aikana. Kuitenkin huomattava osa eli 37 % yrityksistä ei osaa sanoa aikovatko he lisätä T&K-toimintaa tälle vuodelle viime vuoteen verrattuna.
- Tämä voi johtua siitä, että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, siihen saatavista julkisista tuista ja niiden mahdollisuuksista omassa liiketoiminnassa ei ole riittävästi tietoa yrityskentällä. Innovaatiotoiminnan tarpeet tunnistetaan kuitenkin hyvin ja ne keskittyvät yhteistyö- ja verkosto-osaamiseen. Isoa tarvetta koetaan myös liiketoimintaosaamisen kehittämisessä (41 %) sekä digitalisaatiossa ja datan hyödyntämisessä (40 %), Kauppinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä, p. 0295 037 050
Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Ella-Noora Kauppinen, p. 050 554 2458
Finnveran aluepäällikkö Risto Koskiniemi, p. 029 460 2006
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapissa vireää elinkeinoelämää mutta myös kasvun haasteita29.4.2025 11:11:24 EEST | Tiedote
Geopoliittisten muutosten myötä Lapin tilanne- ja kehityskuvassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Infrastruktuurin tarpeet ja keskustelu saavutettavuudesta ovat olleet runsaasti esillä sekä konkretisoituneet hankkeiksi. Lapin elinkeinoelämä on vireää ja vetovoimaista, haasteena on kuitenkin osaavan työvoiman saatavuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme