Lohjalaisen tuotantolaitoksen hiilidioksidipäästöt pienenivät rutkasti - yhä useampi yritys sähköistyy
Monet teollisuuslaitokset siirtyvät tällä hetkellä öljylämmityksestä sähkölämmitykseen. Sähkönjakeluyhtiölle yhteiskunnan sähköistyminen näkyy ennen kaikkea liittymäkokojen kasvussa, kun vanhan sähköliittymän kapasiteetti ei enää riitä.
Lohjalainen Kerabitin tehdas vaihtoi öljykattilan sähkökattilaan.
Vihreä siirtymä tapahtuu tälläkin hetkellä suurin askelin suomalaisissa kunnissa. Moni yritys sähköistää toimintaa ja pudottaa samalla päästöjä. Yhteiskunnan sähköistyminen tuo painetta sähköverkoille, kun yhä useampi tarvitsee isomman määrän siirrettyä sähköä.
Sähkönjakeluyhtiö Carunalle yritysten sähköistyminen näkyy kasvavina kyselymäärinä ja liittymäkokojen suurentumisena.
“Yritykset miettivät energiaratkaisuja nyt enemmän kuin aiemmin. Meillä on tiedossa useita hankkeita, joissa yritykset suunnittelevat lämmöntuotannon muuttamista ympäristöystävällisemmäksi. Meidän tehtävämme on tietenkin auttaa asiakkaita parantamaan energiatehokkuuttaan ja siirtymään uusiutuvaan energiaan”, kertoo Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Joni Kokkonen.
Materiaalivalmistaja Kerabitin Lohjan tehtaalla valmistetaan bitumikatteita, joiden valmistusprosessissa vaaditaan jopa yli 200 asteen lämpötiloja. Aiemmin lämmittämiseen on käytetty öljykattilaa, mutta tänä vuonna tehdas investoi 1 MW:n sähkövastuskattilaan. Varavoimaksi sähkökattilan rinnalle jää biokaasukattila. Suuremman sähköliittymän lisäksi kattilanvaihdos vaati lisämuuntamon.
Ympäristöarvot vaikuttavat päätöksiin
Kerabitin sustainability managerin Jaana Valjuksen mukaan sähköistymisen yhteydessä tehtaan katolle asennettiin aurinkopaneeleja, joiden asennuksen toteutti samaan konserniin kuuluva Kerabit Aurinkosähkö.
“Investoinnit ovat jatkumoa jo aiemmin aloitetulle siirtymälle fossiilista alkuperää olevista energiamuodoista uusiutuvaan energiaan, kun sähkössä on siirrytty uusiutuvaan ja maakaasusta biokaasuun”, Valjus kertoo.
Uudistusten myötä vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet 1,5 miljoonaa kiloa. Päätöksiin ovat vaikuttaneet ennen kaikkea ympäristöarvot.
“Kerabitin liiketoiminta perustuu kestävälle kehitykselle, ja haluamme edistää myös asiakkaidemme hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista tarjoamalla vähähiilisiä tuotteita. Uusiutuva energia vaikuttaa tuotteen vähähiilisyyteen raaka-ainevalintojen ohella”, Valjus kertoo.
Kokkosen mukaan sähkönjakeluyhtiö Carunan tehtävä on auttaa asiakasta energiamurroksen läpiviemisessä.
“Energiamurrosta ei tapahdu ilman investointeja sähköverkkojen kehittämiseen. Suomella on hyvät edellytykset olla vihreän energian kärkimaa. Tämä toki vaatii investointeja verkon kapasiteetin kasvattamiseksi, ettei sähköverkoista tule pullonkaula vihreälle siirtymälle”, Kokkonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Energiajärjestelmän kehittäminen tukee Joensuun kasvua ja puhdasta siirtymää22.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Caruna ja Savon Voima ovat sopineet yhteistyöstä Joensuun energiajärjestelmän kehittämisestä kaupungin asukkaita ja yrityksiä varten. Joensuun sähköverkon kapasiteetti on täyttymässä, ja se ei nykyisellään riitä kaupungin tulevaisuuden tarpeisiin.
Posiolle rakentuu 25 MW:n sähkövarasto24.9.2025 14:05:00 EEST | Tiedote
Caruna on solminut suurjännitteisen jakeluverkon liittymissopimuksen NorthWind Energystorage Oy:n kanssa. Sopimus koskee sähkövaraston liittämistä sähköverkkoon Posion Raistakan alueella. Caruna vahvistaa liityntää varten olemassa olevaa Posion 110 kV sähköasemaa. Sähköaseman rakentaminen alkaa ensi vuoden aikana, ja verkkoliityntä valmistuu vuonna 2027.
Kotitalouden kuluttaja-akut lisääntyvät – kytkentälupa tarvitaan19.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kuluttaja-akkujen avulla voit varastoida itse esimerkiksi aurinkopaneeleilla tuottamaasi sähköä, ja käyttää sitä silloin, kun oma tuotanto ei riitä kattamaan kulutusta. Akku parantaa energiaomavaraisuutta ja voi pienentää sähkölaskua, kun sähköä voidaan käyttää akusta silloin, kun sen hinta on korkeampi.
Caruna hyödyntää energiavarastoa energiamarkkinoiden ilmiöiden tutkimiseen11.9.2025 08:00:00 EEST | Artikkeli
Caruna on ottanut askeleen kohti älykkäämpää energiankäyttöä ja sähköverkon hallintaa ottamalla Carunan toimistolla testikäyttöön kaksi Cactos-akkuvarastoa. Akkujärjestelmän hyödyntäminen lisää ymmärrystä siitä, kuinka akut vaikuttavat jakeluverkkojen kapasiteettitarpeeseen sekä miten akut toimivat reservimarkkinoilla ja sähkön spot-hinnan optimoinnissa.
Ulvilaan nousee suuri energiavarasto – teholla kuittaisi tunniksi lähes 5 000 omakotitalon sähkönkulutuksen27.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Ulvilaan on rakenteilla merkittävä energiavarastohanke. Carunan asiakas, Pohjoistuuli BESS Oy, toteuttaa 7 megawatin energiavaraston Vainiolan alueelle. Energiamurroksen myötä aurinko- ja tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannossa kasvaa voimakkaasti. Sähköjärjestelmään tarvitaan lisää joustoja eli reservejä, joilla tasapainotetaan sähköjärjestelmän äkillisiä muutoksia. Reserveillä tarkoitetaan säätökykyistä sähkön tuotantoa, kulutusta ja energiavarastoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme