Kutsu: Kirjailija Satu Rämön viisi vinkkiä Suomelle islantilaisesta työelämästä

Tule mukaan ”Houkutteleva työelämä – mikä avuksi kun työnhakija ja työpaikka eivät kohtaa?” -seminaariin keskiviikkona 20.9.2023 klo 9.00-15.30 Paasitornissa (Paasivuorenkatu 5 A) Helsingissä sekä verkkotapahtumana.
Työmarkkinamme kärsivät kohtaanto-ongelmasta ja työvoimapulasta. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa lisää osaajia niin korkeasti koulutettuihin kuin ammatillista pätevyyttä vaativiin tehtäviin. Tänä päivänä työntekijät kaipaavat työelämältä joustoa ja työtyytyväisyyteen vaikuttaa merkittävästi myös työyhteisö, työhyvinvointi ja yhteinen arvomaailma työnantajan kanssa.
Tule kuulemaan työelämän kiinnostavia asiantuntijoita. Kirjailija Satu Rämö kertoo viisi esimerkkiä, jotka Suomi voisi oppia islantilaisesta työelämästä.
Lisäksi puhujina ovat mm. alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä, organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, startup-kasvun neuvonantaja Mari Luukkainen ja Teknologiateollisuus ry:n johtaja Paula Varpomaa.
- Tapahtuman verkkosivuilta löydät ohjelman ja ilmoittautumisen.
- Tilaisuuden paikat on jo täytetty, mutta mukaan pääsee toki edelleen etänä.
- Ota yhteyttä: tiina.lindstrom@ely-keskus.fi tai tulevaisuuden.tyomarkkinat@ely-keskus.fi
-----
Tilaisuuden järjestävät Parempi työelämä! ja Tulevaisuuden työmarkkinat -hankkeet
- Parempi työelämä! -valtakunnallinen työelämän kehittämisen koordinaatiohanke rytmittää kansallista työelämän kehittämistoimintaa. Sen tehtävänä on lisätä yhteistyötä, jolloin vältetään päällekkäistä työtä ja lisätään synergiaetuja eri toimijoiden välillä. Hanke tekee näkyväksi ja kuuluvaksi suomalaista työelämän kehittämistoimintaa, siten että uudet hyvät käytännöt ovat työpaikkojen hyödynnettävissä. Tavoitteena on kehittää työelämää, työhyvinvointia ja tuottavuutta vahvan hanke- ja työelämätoimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Hanke on rahoitettu ESR+ -ohjelmasta.
- Tulevaisuuden työmarkkinat -ESR+ hanke on valtakunnallinen koordinaatiohanke, jonka tavoitteena on kehittää ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan ja juurruttaa niitä vakiintuneeseen toimintaan. Hanke selkeyttää ja koordinoi kohtaantotoimien kehittämistä niin, että oikeanlaiset kehittämiskohteet löydetään, päällekkäinen toiminta vähenee, yhteistyö tehostuu ja kokeilujen parhaat opit ja toimivat mallit saadaan jakoon. Hankkeen aikana myös mahdollistetaan puuttuvien toimintamallien kehittämistä alahankerahoituksen avulla. Lopullisena tavoitteena on parantaa elinkeinoelämän menestymismahdollisuuksia ja työllisyyttä.
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Maanteiden päivittäisestä kunnossapidosta vastaava urakoitsija vaihtuu Tunturi-Lapin alueella29.9.2023 12:45:35 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Lapissa kilpailutettiin yksi maanteiden hoitourakka ja Kittilän hoitourakassa uutena urakoitsijana aloittaa Destia Oy. Urakoitsija aloittaa viisivuotisen toimikautensa lokakuun alusta.
Lapin työllisyyskehitys jatkui hyvänä elokuussa26.9.2023 09:01:24 EEST | Tiedote
Työllisyyskehitys jatkui elokuussa Lapissa koko maata myönteisempänä. Lapissa työttömyys väheni, kun koko maassa työttömiä oli enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Lomautusten kasvu vuodentakaiseen on ollut selvästi koko maata maltillisempaa. Palvelualan työvoiman kysynnän myötä työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi Lapissa enemmän kuin viime elokuussa.
Sateinen syksy on aiheuttanut syystulvan Lapin vesistöihin25.9.2023 14:00:22 EEST | Tiedote
Tulvakeskus ja Lapin ELY-keskus tiedottavat: Lapin alueen vesistöissä vesi on noussut korkealle runsaiden sateiden seurauksena. Ranta-alueilla on syytä tarkistaa mm. veneiden ja laitureiden kiinnitykset.
Laajakaistainvestointien haku on auki Lapissa 25.9.2023-29.2.202425.9.2023 09:39:30 EEST | Tiedote
EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu. Lapin ELY-keskus avaa laajakaistahaun ajalle 25.9.2023-29.2.2024.
Pk-yritysbarometri: isojen kriisien jälkeen Lapin suhdannenäkymät ovat tasaantuneet14.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 toinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset ovat neutraaleja. Valtaosa arvioi oman yrityksen tilanteen säilyvän ennallaan. Positiiviseksi suhdanneodotukset ovat kääntyneet palvelualoilla, joista etenkin ravitsemistoiminnan tilanne on voimakkaasti parantunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme