SDP:n Saku Nikkanen: enemmän hyteä ja vähemmän sotea paaluttaa eduskunnan HYTE-ryhmän tuore puheenjohtaja
14.9.2023 11:19:09 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) ryhmä järjestäytyi 6.9.2023 Eduskunnan Pikkuparlamentin Tervaleppä -salissa. Ryhmän parlamentaarinen edustus on vahva ja henki on teemasta innostunut. Ryhmän puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Saku Nikkanen (Sd.) ja varapuheenjohtajaksi Mia Laiho (Kok.). Sihteerinä toimii Soste ry. Ryhmän tavoitteissa on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen entistä vahvempi rooli julkisessa palveluntuotannossa, parlamentaarisen asiantuntijakeskustelun lisääminen aiheesta, Hyvinvointialueiden ja kuntien HYTE-työn vahvistaminen ja lisäksi ryhmä tarjoaa kanavan kansalaisjärjestöille tuoda omaa viestiään päättäjien suuntaan, sanoo Saku Nikkanen.

SOSTE ry on toiminut eduskunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ryhmän sihteerinä verkoston perustamisesta saakka. Ryhmä kokoontuu vuosittain noin neljä kertaa. Toiminnan ja vaikuttamisen tavoitteena on tuoda esiin laaja terveyskäsitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä suunnata ryhmän vaikuttamistyötä sen mukaisesti.
-Ryhmän toimesta on järjestetty esimerkiksi seminaareja yhteistyössä SOSTE ry:n kanssa ja tehty myös kirjallisia kysymyksiä ja kannanottoja eri aiheista. Seminaareja järjestetään yhdessä eduskunnan muiden verkostojen kanssa. Näin on toimittu esimerkiksi eduskunnan kuntoutusverkoston ja Lapsen puolesta -ryhmän kanssa.
-Ryhmän jäsenet ovat toimineet asiantuntijoina ja alustajina pitäen pyydettyjä puheenvuoroja myös muissa tilaisuuksissa. Tarkoituksenamme on nyt ryhmän kautta nostaa laaja-alaisesti hyvinvoinnin ja terveyden ajankohtaisia aiheita kuten terveysteknologian hyödyntäminen, liikunnan ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset ja järjestöjen osallisuuden edistämisen työ eduskuntakeskusteluun, Saku Nikkanen pohtii.
-Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen teeman mukaisesti suomalaiset on saatava liikkumaan nykyistä selvästi enemmän. Suomalaisten arkiliikunta on vähentynyt muun muassa teknologiakehityksen seurauksesta. Liikunnan hyvinvointivaikutukset tuntuvat niin kansalaisen kehossa ja mielessä kuin kansantaloudessakin. Ihmisten liikkumattomuutta on lisännyt myös esimerkiksi etätöiden yleistyminen.
-UKK-instituutin mukaan liikkumattomuus maksaa Suomelle noin 3,2 miljardia euroa vuodessa. Sillä säästämme sote-menoissa ja vähennetään mielenterveydellisiä haasteita.
-Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tarvitsemme monenlaista ja monialaista yhteistyötä. Suomalaisessa yhteiskunnassa keskeinen asema tässä asiassa onkin kansalaisjärjestöillä, jotka tarjoavat liikuntatoimintaa ja -palveluja paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Se mitä nyt tarvitaan, on enemmän hyteä ja vähemmän sotea, sanoo Nikkanen.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus seisoo tumput suorina työperäisen hyväksikäytön edessä14.10.2026 15:49:29 EEST | Tiedote
– Jälleen yksi tapaus, jossa paljastuu työntekijöiden hyväksikäyttöä, tällä kertaa Senaatti-kiinteistöjen työmaalla. On kestämätöntä, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt toimenpiteisiin, toteaa SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja peräänkuuluttaa hallitukselta toimia, joilla väärin toimineet yritykset saadaan paremmin vastuuseen.
SDP:n Helena Marttila: HUSissa perutaan jo leikkauksia laskujen pelossa – kriittinen raja tullut vastaan14.10.2026 15:32:22 EEST | Tiedote
HUSin sairaaloissa joudutaan jo tilanteisiin, joissa potilaat peruuttavat leikkauksia ja muita hoitoja, koska eivät pysty maksamaan jatkuvasti nousseita asiakasmaksuja (HS 14.10.). Samaan aikaan hallitus esittää asiakasmaksuihin jälleen uusia korotuksia ensi vuodelle. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan kriittinen raja on ylitetty ja uudet korotukset tulee perua.
SDP:n Skinnari: Kuljetusalan kriisiin on ratkaisuja, jos on tahtoa – määräaikainen tuki käyttöön nopeasti14.10.2026 12:04:04 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja ex-ministeri Ville Skinnari (sd.) esittää, että hallitus ottaa nopeasti käyttöön kolmen kuukauden määräaikaisen kuljetuskustannustuen. Tuki kohdistettaisiin erityisesti pienille ja keskisuurille kuljetusyrityksille, joiden kannattavuus ja toiminnan jatkuvuus ovat uhattuina polttoaineiden hinnannousun vuoksi.
SDP:n Suhonen: Suomea jaetaan nyt kahtia – ja oikein virkapohjalta!14.10.2026 10:49:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen ei sulata LVM:n virkakunnan ulostuloa maakuntalentojen lakkauttamiseksi. – Nyt on Suomen virallinen kahtiajako lausuttu sitten oikein virkamiesten suilla. Kädet on nostettu pystyyn ja keinoksi valittu maakuntalentojen lakkauttaminen. Eikö koko maan elinvoiman ja saavutettavuuden ylläpito olekaan enää arvo, josta pidetään kiinni, kysyy Suhonen.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Tikkakosken lentokentän todellinen tarve on arvioitava ensin ja huomioitava vakavasti14.10.2026 10:40:06 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee liikenne- ja viestintäministeriön virkakunnan puheenvuoroa hätiköinnistä selvitysten ollen vielä kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme