ELY-keskukset

Sinilevähavaintoja edelleen niin sisävesissä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Jaa

Ajankohtaan nähden lämmin sää on edesauttanut tällä viikolla runsaidenkin sinileväesiintymien muodostumista sekä sisävesissä että merialueella. Vaikka sinilevät on paikoitellen runsastuneet, on tilanne Lounais-Suomessa kuitenkin pitkälti viime viikkojen kaltainen.

Runsaasti sinilevää vedessä.
Runsaasti sinilevää. © Suvi Kiviluoto Suvi Kiviluoto Suvi Kiviluoto

Merialueilla sinilevää havaittiin kuluvan viikon aikana Saaristomerellä kolmella ELY-keskuksen vakiohavaintopaikalla. Paimionlahden ja Kuusistonsalmen havaintopaikoilla levää havaittiin vähäisiä määriä ja Mynälahdella runsaasti. Selkämerellä sinilevää havaittiin vähän Syväraumanlahden havaintopaikalla Rauman edustalla.

Sisävesillä on havaittu runsaasti sinilevää Kiskon Kirkkojärven ja Rymättylän Kirkkojärven havaintopaikoilla. Hieman levää on havaittu Kemiönsaaren Dragsfjärdenin järven, Littoistenjärven ja Siikaisten Valkjärven Isoselän havaintopaikoilla.

Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi, Havainnot

Runsaatkaan sinileväesiintymät eivät ole harvinaisia vielä tähän aikaan vuodesta ja varsinkin merialueilla sinilevähavaintoja voi tehdä pitkälle syksyyn. Sinilevätilanteeseen vaikuttaa hyvin paljon paikalliset sääolot ja tilanne voi muuttua nopeastikin esimerkiksi tuulen vaikutuksesta. Valtakunnallinen sinileväseuranta jatkuu syyskuun loppuun saakka. Vakiohavaintopaikkojen levätilannetta voi siihen asti seurata Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon voi myös tallentaa omia levähavaintoja esimerkiksi älypuhelimen selaimessa toimivan Havaintolähetti-verkkosovelluksen avulla (www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/). Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi myös ilmoittaa levähavainnoista numeroon 0295 022 530. 

Linkkejä:


Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sanna Kipinä, puh. 0295 022 879

Avainsanat

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Leväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)28.9.2023 15:34:42 EEST | Tiedote

Lämpimän sään myötä sinileviä on edelleen havaittu kuluvalla viikolla Lounais-Suomen vesistöissä, mutta havaintojen määrä ja esiintymien runsaus ovat vähentyneet viime viikkoon nähden. Vakioseurannassa sinilevää on havaittu tällä viikolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella kuudella vakiohavaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät ovat olleet pääasiassa vähäisiä.

Ansökningarna om utvecklingstjänster för företag upphör22.9.2023 12:32:52 EEST | Tiedote

NTM-centralernas Utvecklingstjänster för företag läggs ned i början av 2024 i enlighet med regeringsprogrammet. Ansökningstiden för Analys- och Konsulteringstjänster går ut i alla landskap senast 30.11.2023. I landskapen Västra och Södra Finland upphör dock anslagen redan tidigare. Minst anslag finns till förfogande i Västra Finland, där man inte längre rekommenderar att lämna in nya ansökningar. Ansökningarna behandlas i den ordning de inkommit och tjänsterna beviljas så länge det finns anslag. Under hösten inleds ännu nya utbildningar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme