Alametsä & Hautala: kriittisten raaka-aineiden asetus ongelmallinen
Parlamentin kantaa vastaan äänestäneet vihreät mepit Alviina Alametsä ja Heidi Hautala pitävät kriittisten raaka-aineiden asetusta ongelmallisena Natura-alueiden suojelun ja saamelaisten maaoikeuksien kannalta. Euroopan parlamentin kanta asetukseen hyväksyttiin tänään äänin 515 puolesta ja 34 vastaan. 28 edustajaa äänesti tyhjää.

“Asetus ei nykymuodossaan ota riittävästi huomioon tarvetta vähentää raaka-aineiden ja metallien kulutusta. Paine kaivostoimintaan luonnonsuojelualueilla lisääntyy. Paljon puhuttu strateginen autonomia ei voi tarkoittaa sitä, että sen varjolla ohitetaan luontoarvot ja alkuperäiskansojen oikeudet – ei Suomessa eikä kehittyvissä maissa“, Heidi Hautala sanoo.
“Asetus jättää luonnon, ihmiset ja erityisesti saamelaiset haavoittuvaan asemaan. Ihmettelemme, miksi muut puolueet eivät kannattaneet esityksiämme suojeltujen alueiden turvaamiseksi kaivosteollisuudelta”, Alviina Alametsä sanoo.
“Vihreiden ansiosta parlamentin käsittelyssä onnistuttiin parantamaan joitain asetuksen kierrätystavoitteita. Lisäksi parlamentin kannassa automaattisen lupamenettelyn kahden vuoden maksimiaika ei koske kaivoksia. Kokonaisuudessaan asetus nojaa kuitenkin malleihin, joissa ei oteta riittävästi huomioon sitä, että metallien ja raaka-aineiden käyttöä täytyy vähentää kulutuksen vähentämisen sekä kierrätyksen kautta”, Heidi Hautala sanoo.
Asetus etenee seuraavaksi parlamentin, neuvoston ja komission välisiin kolmikantaneuvotteluihin.
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiHeidi HautalaMEP, Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja
heidi.hautala@europarl.europa.euheidihautala.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Europarlamentti ja jäsenmaat sopuun Venäjän fossiilien tiukasta tuontikiellosta3.12.2025 03:27:15 EET | Tiedote
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä parlamentti ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Tanska saivat neuvoteltua sovun Venäjän fossiilienergian tuontikiellon tiukentamisesta. Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on ollut parlamentin pääneuvottelija yhdessä EPP-ryhmän latvialaisen europarlamentaarikko Inese Vaideren kanssa.
Vihreiden MEP Ohisalo: Sosiaalisen median ikärajat lapsille ja nuorille ovat tervetullut aloite europarlamentilta27.11.2025 09:50:54 EET | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi eilen täysistunnossaan päätöslauselman, jossa se vaatii komissiolta useita toimia lasten ja nuorten suojelemiseksi digialustoilla. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää europarlamentin uutta kantaa tervetulleena aloitteena ja kannattaa vahvaa uutta sääntelyä lasten ja nuorten suojaksi esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla.
Vihreiden MEP Ohisalo: Brysselin sääntelynpurkuvimma uhkaa ympäristöä ja ihmisoikeuksia26.11.2025 13:44:45 EET | Tiedote
Europarlamentin täysistunnossa on tänään päätetty metsäkatoasetuksen viivästyttämisestä ja heikentämisestä. Lisäksi europarlamentti on eilen käsitellyt komission esitystä EU:n digilainsäädännön purkamiseksi. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää sääntelynpurkuvimmaa kohtalokkaana ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta.
Vihreiden Ohisalo: EU-tuomioistuimen päätös vähimmäispalkkadirektiivistä on historiallinen11.11.2025 17:37:50 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin on tänään vahvistanut EU:n vähimmäispalkkadirektiivin oikeudellisen pätevyyden. Vaikka joitakin artikloja kumottiin, direktiivin ydin pysyy ennallaan. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää päätöstä historiallisena.
Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen23.10.2025 11:36:41 EEST | Tiedote
Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme