Asiakkaan on tärkeä itse seurata maksukaton täyttymistä
14.9.2023 14:31:24 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Maksukatto on summa, jonka asiakas korkeintaan maksaa julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista vuosittain. Tänä vuonna maksukatto on 692 euroa. Kun maksukatto täyttyy, maksukattoon sisältyvät palvelut ovat asiakkaalle pääsääntöisesti maksuttomia kalenterivuoden loppuun asti. Jokaisen tulee itse seurata maksukaton täyttymistä ja ylittymistä.

Asiakasmaksulain mukaan asiakkaan on seurattava maksukattonsa ylittymistä itse. Pohteen nykyiset tietojärjestelmät eivät mahdollista hyvinvointialuetasoista maksukattotietojen automaattista seurantaa. Pohteen asiakaslaskutuspäällikkö Leena Määttä kertoo, että Pohteella seurataan kuitenkin laskutusjärjestelmäkohtaisesti yksittäisen asiakkaan maksukaton täyttymistä lähes kaikista järjestelmistä. Vain Tyrnävän, Hailuodon ja Kalajoen järjestelmissä ei ole automaattista asiakaskohtaista maksukaton seurantaa.
”Tällä hetkellä Pohteella on parikymmentä erillistä asiakaslaskutusjärjestelmää, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa. Jos asiakas on käynyt useammassa Pohteen sosiaali- ja terveyskeskuksessa, maksukaton täyttymistä ei pystytä tietojärjestelmistä automaattisesti toteamaan”, Määttä toteaa. Tämä voi tarkoittaa, että asiakas on esimerkiksi asioinut oman terveyskeskuksensa lisäksi toisen kunnan terveyskeskuksessa vuodeosastohoidossa tai erikoissairaanhoidossa OYSissa.
Tällaisissa tapauksissa tarvitaan asiakkaan yhteydenotto, jotta Pohteen tasoinen maksukattotilanne voidaan manuaalisesti tarkistaa. Asia korjaantuu, kun uusi laskutusjärjestelmä saadaan käyttöön.
”Olemme saamassa lähivuosina yhteisen laskutusjärjestelmän, jonka myötä koko Pohteen alueen maksukattoseuranta helpottuu”, Määttä kertoo.
Maksujen seuraaminen ja niistä ilmoittaminen
Kaikissa Pohteen laskuissa näkyy, kerryttääkö kyseinen lasku maksukattoa. Laskulta löytyy aina myös laskuttajan puhelinnumero. Tulee kuitenkin muistaa, että maksukaton kertyminen ei ole sidoksissa ainoastaan omaan hyvinvointialueeseen, vaan sitä kertyy myös muiden hyvinvointialueiden perimistä maksuista. Näistä asiakkaan tulee toimittaa tiedot Pohteen asiakaslaskutusyksikköön osoitteeseen maksukatto@pohde.fi. OYSin osalta on käytössä omat yhteystiedot: sähköpostiosoite oys.maksukatto@pohde.fi ja puhelinnumero 08 315 5779.
Pohteelta lähetetyt asiakaslaskut löytyvät Pohteen tietojärjestelmistä. ”Reskontrasta voidaan tarkistaa, onko laskuja maksettu. Näin ollen laskuja tai tositteita ei tarvitse lähettää Pohteen laskuista”, Leena Määttä muistuttaa.
Maksukaton ylittyessä
Maksukatto lasketaan aina kalenterivuoden alusta alkaen hoitoajan mukaisessa aikajärjestyksessä, ei eräpäivän tai maksupäivän mukaan. Kun maksukatto ylittyy saa asiakas siitä todistuksen, joka on voimassa kalenterivuoden loppuun saakka. Todistuksen myöntää se sote-yksikkö, jossa maksukatto tulee täyteen. Jos asiakkaan maksukatto täyttyy Pohteen järjestämissä palveluissa, todistus pyydetään Pohteen asiakaslaskutusyksiköstä. Todistuksen saamiseksi asiakkaan on pyydettäessä esitettävä alkuperäiset laskut ja maksukuitit saamistaan palveluista.
Maksukaton ylittyessä ovat sen piiriin kuuluvat maksut pääsääntöisesti maksuttomia vuoden loppuun asti. Poikkeuksena on ainoastaan lyhytaikainen laitoshoito tai laitospalvelu, josta peritään maksukaton täyttymisen jälkeenkin maksu, joka on enintään 22,80 euroa hoitopäivältä vuonna 2023.
Lue lisää, mitkä palvelut kuuluvat ja eivät kuulu maksukattoon sekä tarkempia ohjeita: https://pohde.fi/meilla-asiakkaana/asiakasmaksut-ja-laskut/asiakasmaksukatto/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena MäättäAsiakaslaskutuspäällikköPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 4754927leena.maatta@pohde.fiAnu VuorinenStrategia- ja talousjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@pohde.fiLinkit
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen puhelinpalveluissa kokeillaan keväällä tekoälyä ajanvarausten muutosten helpottamiseksi4.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Pohteen puhelinpalveluissa kokeillaan keväällä tekoälyä, jonka avulla asiakkaat voivat siirtää tai perua vastaanottoaikansa puhelimitse ilman jonottamista. Palvelu on käytettävissä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos asia on epäselvä tai vaatii ammattilaisen arviota, puhelu ohjataan henkilöstölle kuten nykyisinkin. Ensimmäiset tekoälyavusteiset asiakaspuhelut on tarkoitus ottaa käyttöön huhtikuussa 2026 suun terveydenhuollossa.
OYSin sairaalarakentaminen on alittanut tavoitekustannuksensa noin 60 miljoonalla eurolla4.2.2026 08:12:48 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus merkitsi 3.2.2026 kokouksessaan tiedoksi OYSin F-rakennuksen taloudellisen loppuselvityksen. Viimeisimpänä valmistunut uuden sairaalan osa alitti tavoitekustannuksensa noin kolmella miljoonalla eurolla.
Aluehallitus: OYSin F-rakennus alitti tavoitekustannukset, ensihoidossa tavoitellaan joustavaa valmiutta3.2.2026 15:07:33 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.2.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. OYSin uusin rakennusosa F alitti rakentamiselle asetetun tavoitekustannuksen. Ensihoidon palvelutasopäätöksen toimeenpano etenee. Hyvinvointikertomus sekä Lapin ja Pohteen tietohallintoyhteistyön sopimus lähetetään aluevaltuustoon.
Pohjois-Suomen hyvinvointialueiden johto hakee ratkaisuja kuljetuspalveluiden ongelmiin30.1.2026 15:56:01 EET | Tiedote
Pohjois-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden aluevaltuustojen ja aluehallitusten puheenjohtajat sekä hyvinvointialuejohtajat kokoontuivat 30.1. yhteiskokoukseen käymään lävitse sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden toteuttamista yhteistyöalueella.
Hammashoidon päivystyksen puhelinnumero muuttuu30.1.2026 12:12:35 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hammashoidon päivystys Oulun Dentopoliksessa ottaa käyttöön uuden puhelinnumeron 31.1.2026. Uusi numero on 08 669 3200, ja se palvelee kaikkia Pohjois-Pohjanmaan asukkaita kiireellisessä hampaiden ja suun hoidossa viikonloppuisin ja juhlapyhinä kello 10–15. Numeroon suositellaan soittamaan ennen Dentopolikseen lähtöä. Puhelimessa asiakkaalle tehdään hoidon tarpeen arviointi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme