Perniön tulvasuojeluhankkeen kaivuut on saatu päätökseen, syksyllä hanke jatkuu maisemapuiden istutuksilla ja läjitysalueen viimeistelyllä
Kesän 2023 osalta kaivuut aloitettiin koulujen päätyttyä 5.6.2023. Kaksitasouoman kaivuuta tehtiin Leskenkujan jäteveden pumppaamon kohdalta yläjuoksua kohti.

Pumppaamon kohdalle tehtiin keväällä 2023 tuentaselvitys, jolla haluttiin varmistua, että pumppaamo ja siitä joen äyrään tuntumassa kulkevat putket eivät vaarannu kaivuiden seurauksena. Tuentaselvityksen tuloksena ilmeni, että alkuperäisen suunnitelman mukaan pumppaamoa olisi pitänyt tukea teräspontein. Kyseinen tueta osoittautui kuitenkin hankkeen budjettiin nähden liian hintavaksi, joten luiskan linjausta muutettiin siten ettei vaaraa synny. Lisävarmistuksena joen penkkaan tehtiin eroosiosuojaus vesihuollon putkistojen suojaamiseksi.
Kaivuualueelta löytyi aiemmin kasvihuonekäytössä olleen kiinteistön kohdalta muoveja ja lasijätettä, jotka seulottiin irti mullasta ja toimitettiin kierrätykseen.
Leskenkujan ylittävän kävelysillan ympäristö jätettiin kaivamatta, koska Salon kaupungilla on tarkoituksena uudistaa silta ensivuoden aikana ja kaivuu on tarkoitus saattaa loppuun sen hankkeen yhteydessä.
Talven aikana syntyi pintavalunnan seurauksena joitain eroosiovaurioita jo kaivettuun uomaan. Näitä vaurioita korjattiin ja vastaavien vaurioiden syntyä pyrittiin estämään lisäämällä kivetystä ja pintavaluntaa ohjaavia painanteita.
Salon kaupunki teki kesällä suunnitelman joen varteen istutettavista puista
Suunnitelmassa hyödynnettiin loppukesästä 2022 laaditun kansalaiskyselyn tuloksia. Puiden istutus tapahtuu syksyllä 2023.
Läjitysalueen viimeistely on kärsinyt loppukesän sateista, mutta alue on tarkoitus tasoittaa ja saattaa mahdollisimman hyvään viljelykuntoon ennen ensi kesää. Läjitysalue salaojitetaan lähivuosina, kun läjitetty maa on paremmin asettunut.
Hankkeen kokonaiskustannukset tarkentuvat vielä syksyn mittaan. Arviona on, että tulvatasannekaivuuta tehtiin 2 km matkalta ja maata lähes 80 000 m³.
Hankkeen tulvasuojeluvaikutukset olivat havaittavissa jo viime talvena ja tämän kesän kaivuut parantavat tulvansuojeluvaikutusta entisestään.
Hankkeen yhteystietoja:
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Ilkka Myllyoja puh. 0295 022 911
Salon kaupunki
Petri Virtanen puh. 027785201
Matti Hakamäki Oy
Toimitusjohtaja Joonas Kalin puh. 043 825 9610
Avainsanat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Työpajassa esillä yleissuunnitelmaluonnos valtatien 8 parantamisesta Rauman ja Eurajoen välillä4.12.2023 12:13:59 EET | Tiedote
Torstaina 14.12. kello 17.30 alkaen Eurajoen Lapijoen koululla järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa esitellään alustava yleissuunnitelmaluonnos valtatien 8 parantamiseksi Rauman ja Eurajoen välillä. Suunnitelmaluonnoksesta keskustellaan pienryhmissä sekä etenkin haastaviin kohteisiin ja haittojen lieventämiseen haetaan ratkaisuja yhdessä keskustellen.
Avantin eritasoliittymä E18 Turun kehätiellä (kt40) avataan liikenteelle 1.12.202330.11.2023 08:21:01 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on toteuttanut yhteistyössä Liedon kaupungin kanssa Avantin eritasoliittymän ramppien sekä katuyhteyden rakentamisen. Eritasoliittymän rakentaminen parantaa alueen liikenneyhteyksiä Tuulissuon teollisuusalueelle sekä kehätien liikenneturvallisuutta ja välityskykyä. Hanke on jatkoa Väyläviraston toteuttamalle E18 Kausela-Kirismäki -hankkeelle.
Työvoimabarometri julkaistaan keskiviikkona 29.11.202327.11.2023 12:37:18 EET | Tiedote
Työvoimabarometri on työ- ja elinkeinoministeriön uusi lyhyen aikavälin työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointitietoa tuottava väline. Työvoimabarometri korvaa aikaisemman Ammattibarometrin.
I oktober ledde fler permitterade till en viss uppgång i arbetslösheten i Egentliga Finland21.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
I egentliga Finland har efterfrågan på arbetskraft minskat med nästan 40 procent sedan oktober förra året, men arbetslösheten har bara ökat med knappt tusen personer sedan förra året. Nationellt är arbetslöshetsläget i Egentliga-Finland ganska bra, eftersom arbetslösheten är 8,7 %, vilket är en procentenhet lägre än genomsnittet för hela landet.
Lomautettujen määrän kasvu lokakuussa veti työttömyyden lievään nousuun Varsinais-Suomessa21.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomessa työvoiman kysyntä on pudonnut viime vuoden lokakuusta lähes 40 prosenttia mutta työttömyys noussut vasta vajaalla tuhannella hengellä viime vuodesta. Valtakunnallisesti Varsinais-Suomen työttömyystilanne on varsin hyvä, koska työttömyysaste on 8,7%, joka on yhden prosenttiyksikön alempi kuin koko maassa keskimäärin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme