Hallitusohjelma unohtaa kahden kulttuurin perheet – vaikka puhuu maahanmuutosta kosolti
15.9.2023 07:42:32 EEST | Monimuotoiset perheet -verkosto | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelma jättää kahden kulttuurin perheet epävarmuuden tilaan, painottavat Familia ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto. Hallitusohjelmassa on maahanmuutosta paljon kirjauksia, joista mikään ei selvennä, onko kahden kulttuurin perheillä mahdollisuuksia jatkaa yhteistä perhe-elämää Suomessa. Kahden kulttuurin perheessä puolisot ovat keskenään kotoisin eri maista – toinen esimerkiksi Suomesta ja toinen jostain muusta maasta.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus suunnittelee heikennyksiä pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen ehtoihin. Hallituksen ohjelmasta ei selviä, koskettavatko heikennykset myös kahden kulttuurin perheitä, joissa toinen puolisoista on Suomen kansalainen, ihmettelevät kahden kulttuurin perheitä edustava Familia ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto.
Kahden kulttuurin perheet puuttuvat tyystin hallitusohjelmasta, vaikka ohjelmassa puhutaan paljon maahanmuutosta. Kirjauksissa on mainittu turvapaikanhakijat tai työn vuoksi Suomeen muuttaneet, mutta ei puolison ja lasten vuoksi Suomessa asuvat.
Suomeen muuttaa joka vuosi tuhansia ihmisiä puolison vuoksi. Suomessa asuu Tilastokeskuksen mukaan lähes 90 000 avo- tai avioparia, joista toinen puoliso on syntynyt Suomessa ja toinen ulkomailla.
– Jos kiristykset oleskelulupiin ja kansalaisuuteen toteutuvat, tarkoittaa se, että näissä perheissä joudutaan odottamaan entistä pidempään, voivatko läheiset elää yhteistä perhe-elämää. Se, että yhdessäolo on epävarmaa, vaikuttaa suhteeseen ja koko perheen hyvinvointiin, toiminnanjohtaja Elina Helmanen Familiasta huomauttaa.
– Oikeus perhe-elämään on ihmisoikeus. Yleensä perheessä lähdetään siitä, että perhe on pysyvä ja yhdessä on tarkoitus pysyä mahdollisimman pitkään, erityisasiantuntija Sofia Lindqvist Monimuotoiset perheet-verkostosta lisää.
Hallitus suunnittelee, että pysyvän oleskeluluvan saa nopeammin, mikäli hakijalla on muiden ehtojen lisäksi 40 000 euron vuositulot. Suunnitelma asettaa eriarvoiseen asemaan perheitä taloudellisin perustein. Perheenyhdistämiseen liittyviä tulorajoja ei aiota myöskään laskea.
Maahanmuuttoviraston tilastoista selviää, että valtaosa Suomen kansalaisten puolisoista saa määräaikaisen tai pysyvän oleskeluluvan Suomeen. Familia ja Monimuotoiset perheet -verkosto ovat huolissaan, pysyykö tilanne samanlaisena jatkossa, ja miten hallituksen kirjaukset vaikuttavat myös muiden maahanmuuttajataustaisten perheiden elämään.
– Pätevätkö tulorajat myös kahden kulttuurin perheisiin? Tulorajoja pitäisi mieluummin laskea kuin nostaa. Olemme erittäin huolissamme perheiden mahdollisuudesta elää yhteistä elämää Suomessa, Helmanen painottaa.
Kahden kulttuurin perheen puolisot, jotka ovat syntyneet jossain muussa maassa kuin Suomessa, työllistyvät hitaammin kuin työn tai opiskeluiden vuoksi Suomeen muuttaneet, kertoo Kansainväliset osaajat ja Suomi: Mielikuvat, kotiutuminen, työelämä ja tuen tarpeet -tutkimus. Samalla he ovat kuitenkin myös Suomessa asumiseen sitoutuneempia kuin työn tai opiskeluiden perässä muuttaneet.
– Kahden kulttuurin perheissä puolisolla on usein haasteita työllistyä, koska työelämässä ei osata usein nähdä maahanmuuttotaustaisten osaamista kielitaidon takana. Ensimmäinen työpaikka voi olla osa-aikainen tai löytyä matalapalkka-aloilta. Raja 40 000 euron tuloista on hyvin korkea, jos sitä sovelletaan kahden kulttuurin perheisiin, Helmanen tähdentää.
Familia ja Monimuotoiset perheet -verkosto eivät kannata hallituksen suunnitelmia rajata päiviä, joita on mahdollisuus viettää ulkomailla, jotta saa Suomen kansalaisuuden.
Kahden kulttuurin perheillä asuu usein läheisiä ulkomailla, ja ehdoilla rajataan perheen oikeutta viettää aikaa läheisten luona toisessa maassa. Jos kahden kulttuurin perheellä on uusperhetausta, voi toisessa maassa asua myös ulkomailta Suomeen muuttaneen puolison lapsia.
– Mikä on toisessa maassa asuvien lasten oikeus tavata vanhempaansa? Jos päiviä rajataan rajusti, voi myös olla, ettei ulkomailta tänne muuttaneella puolisolla ole mahdollisuutta viettää aikaa perheensä luona esimerkiksi kriisitilanteen kohdatessa läheisiä, Lindqvist kysyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia LindqvistPalveluiden ja sosiaaliturvan erityisasiantuntija
Monimuotoiset perheet -verkoston erityisasiantuntija
Elina HelmanenToiminnanjohtajaFamilia ry
Puh:050 433 5411elina.helmanen@familiary.fiTietoja julkaisijasta
Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen perhejärjestön yhteistyöverkosto. Järjestöt edustavat useampaa kuin joka kolmatta kaikista suomalaisista perheistä. Verkoston tavoitteena on koota tietoa monimuotoisten perheiden kohtaamista haasteista sekä mahdollisista ratkaisuista ja saattaa tämä tieto päättäjien ja lainvalmistelijoiden ulottuville.
Familia ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö ja edunvalvoja. Järjestö tukee kahden kulttuurin perheiden hyvinvointia tarjoamalla vapaaehtois- ja vertaistoimintaa, tietoa, tukea ja neuvontaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto
KUTSU: Erityislapsiperheiden tilanne on kriisiytynyt – 24.3. kansanedustajat ja järjestöt etsivät ratkaisuja18.3.2026 09:30:00 EET | Kutsu
Erityislapsiperheiden arki on vaikeutunut merkittävästi viime vuosien sosiaaliturvaleikkausten ja palvelujen heikentymisen seurauksena. Tämä lisää kustannuksia tulevaisuudessa. Vielä tänään 18.3. median edustajat voivat ilmoittautua paikan päälle tiistaina 24. maaliskuuta kello 14.30–16.00 eduskunnan Pikkuparlamenttiin seuraamaan Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut -tilaisuutta, jossa kansanedustajat etsivät ratkaisuja kriisiin yhdessä erityislapsiperheitä kohtaavien järjestöjen kanssa.
KUTSU: Erityislapsiperheiden tilanne on kriisiytynyt – 24.3. kansanedustajat ja järjestöt etsivät ratkaisuja12.3.2026 10:56:54 EET | Kutsu
Erityislapsiperheiden arki on vaikeutunut merkittävästi viime vuosien sosiaaliturvaleikkausten ja palvelujen heikentymisen seurauksena. Tämä lisää kustannuksia tulevaisuudessa. Tervetuloa tiistaina 24. maaliskuuta kello 14.30–16.00 eduskunnan Pikkuparlamentissa tilaisuuteen Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut, jossa kansanedustajat etsivät ratkaisuja kriisiin yhdessä erityislapsiperheitä kohtaavien järjestöjen kanssa.
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset, johtajat ja opettajat – kuinka huomioitte perheiden monimuotoisuuden?11.2.2026 11:39:06 EET | Tiedote
Suomessa yli kolmasosa lapsiperheistä on rakenteeltaan monimuotoisia, ja perheiden monimuotoisuus on arkipäivää myös varhaiskasvatuksessa. Tämän huomiointi on tärkeää, ja siihen ohjaavat myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö. Varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on suuri tarve käytännönläheiselle tiedolle ja konkreettisille keinoille monimuotoisuuden huomioimiseen. Tähän vastaavat Monimuotoiset perheet -verkoston uudet kokemukselliset videohaastattelut.
Keskustelu SuomiAreenassa: Lapsitoiveiden toteuttaminen 2030, miten lapsiperheellistymistä voidaan tukea politiikalla?18.6.2025 07:45:00 EEST | Kutsu
Miten yhä useamman lapsitoive voisi toteutua? Aiheesta Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. keskustelemassa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok), sekä kansanedustajat Matias Mäkynen (sdp) ja Hilkka Kemppi (kesk). Keskustelun järjestävät Monimuotoiset perheet -verkosto ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry.
Yhden vanhemman perheiden työllisyys heikkoa – 5 suositusta kunnille26.5.2025 08:21:21 EEST | Tiedote
Kuntien on kehitettävä palveluitaan lapsiperheellisten työllisyyden tukemiseksi, kannustavat Suomen startup-yhteisö ja Monimuotoiset perheet -verkosto. Kehittämisellä on kiire, sillä yhden vanhemman perheiden työllisyysaste on pysynyt vuodesta toiseen alhaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
