Kalevi Sorsa -säätiö

Kutsu taustatilaisuuteen: Kohti oikeudenmukaista ekologista siirtymää: Onko edessä vihreä humahdus?

Jaa

Kalevi Sorsa -säätiö järjestää medialle taustatilaisuuden tiistaina 26.9. klo 9.00–10.15 Ravintola Lasipalatsissa Helsingissä. Tilaisuudessa kerrotaan säätiön oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän tutkimuskokonaisuudesta ja esitellään ennakolta 27.9. julkaistava raportti Muuttuva energiapalapeli: onko edessä vihreä humahdus? Rapottin on kirjoittanut ekologisen siirtymän asiantuntija FT Janne M. Korhonen.

Korhosen raportissa käydään uusimpaan tutkimustietoon nojaten läpi energiasiirtymää vauhdittavia ja sitä hidastavia tekijöitä, ja esitetään, miksi muutos voi olla ennakoitua nopeampi vihreä humahdus. Raportti myös ennakoi, miltä Suomen tuleva energiajärjestelmä tulee näyttämään, mitä vaikutuksia muutoksella on ihmisille, ja miten päättäjien pitäisi siihen reagoida. Raportin tuloksia kommentoi ekonomisti Petteri Haveri Energiateollisuudesta.

Lisäksi säätiön eriarvoisuuden vähentämisen hankevastaava VTT Anna Rajavuori kertoo lokakuussa 2023 ilmestyvästä julkaisustaan, jossa käsitellään keinoja, joilla siirtymä fossiilittomaan liikenteeseen toteutetaan oikeudenmukaisesti. Tilaisuuden avaa säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

Aika: tiistai 26.9. klo 9.00–10.15, aamiaistarjoilu klo 8.30 lähtien.

Paikka: Ravintola Lasipalatsi, Helsinki-kabinetti, Mannerheimintie 22–24, Helsinki.

Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä.

Ilmoittaudu tilaisuuteen 22.9. mennessä tällä lomakkeella. Jälki-ilmoittautumiset sähköpostilla säätiön viestinnän asiantuntija Anna Kuokkaselle anna.kuokkanen@sorsafoundation.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kalevi Sorsa -säätiö

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja, joka tuottaa julkaisuja, tapahtumia ja puheenvuoroja julkiseen keskusteluun. Ajatuspajan tavoite on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja demokratiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Raportti: Vihreä humahdus voi muuttaa energiajärjestelmän vähäpäästöiseksi odotettua nopeammin27.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaiseman raportin mukaan kiihtyvä investointikustannusten lasku voi muuttaa energiantuotannon vähähiiliseksi yllättävän nopeasti. Tulevaisuudessa energia tuotetaan pääosin aurinko- ja tuulivoimalla sähköksi, mikä muuttaa energiajärjestelmän rakennetta. Raportin mukaan aaltoina etenevä energiajärjestelmän murros vaatii suunnitelmallista päätöksentekoa.

Ennakkotieto: Vihreä humahdus voi muuttaa energiajärjestelmän vähäpäästöiseksi odotettua nopeammin22.9.2023 09:31:57 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 27.9. julkaistava tutkimusraportti Muuttuva energiapalapeli: onko edessä vihreä humahdus? osoittaa, että vihreä siirtymä voi olla yllättävän nopea vihreä humahdus. Tutkimuksiin nojaava arvio perustuu muun muassa aurinko- ja tuulisähkön tuotantokustannusten nopeaan laskuun. Raportti käsittelee muutosta fossiilisesta energiajärjestelmästä uusiutuvaan sekä sitä, miten päättäjät voivat vauhdittaa järjestelmän murrosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme