Helsingin vihki-illassa Rakkausviraston ovet avautuvat virka-ajan jälkeen
19.9.2023 08:00:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Digi- ja väestötietoviraston eli Rakkausviraston vihki-illassa Helsingissä vihitään kymmeniä pareja avioliittoon poikkeuksellisesti arki-iltana. Loppuunvarattu tapahtuma vastaa kesän patoutuneeseen kysyntään ja tuo vaihtoehdon viraston ulkopuolella tehtävälle vihkimiselle. Suosittuja vihkipäiviä ovat myös erikoiset päivämäärät, ja viraston ajanvarauksessa huomataankin jo ensi vuoden karkauspäivän suosio vihkipäivänä.

Helsingin Rakkausvirasto on suosittu vihkipaikka, ja viime kesän virastovihkimisistä erityisesti perjantait varattiin loppuun jo keväällä. Syyskuun vihkitapahtumalla palvellaan työssäkäyviä ja heitä, jotka eivät ehtineet varata vihkiaikaa kesäkuukausilta.
Viraston vihkitiloissa avioituminen on maksutonta virka-aikaan, ja näin on myös vihki-iltana. Rakkausvirastosta voi myös tilata vihkijän haluamaansa vihkipaikkaan ja -aikaan lisämaksusta.
Torstaina tahdotaan Lemmenjoella ja Riisitunturilla
Helsingin Rakkausvirastossa vihitään 26 paria avioon torstaina 21. syyskuuta. Vihki-illassa vihille pääsee klo 19 asti, kun normaalisti viimeinen vihkiaika on klo 15.15.
Jokaiselle parille on varattu aikaa 15 minuuttia, ja itse vihkiminen kestää vain muutaman minuutin. Pareja vihitään vuonna 2020 avatuissa viihtyisissä vihkitiloissa Lemmenjoella ja Riisitunturilla. Tilaan mahtuu 15–20 vierasta, joista osalle on istumapaikka. Paikalla on viraston puolesta todistajia, ja halutessaan hääparit saavat muistoksi valokuvan itsestään.

Rakkausvirastosta saa myös vihkitodistajat
Digi- ja väestötietoviraston henkilöstöllä ympäri Suomea on virka-aikaan mahdollisuus erityiseen tehtävään: he voivat toimia vihkitodistajana, jos vihkiseurueessa ei ole mukana kahta vähintään 15-vuotiasta todistajaa. Näin saattaa esimerkiksi olla silloin, jos vihille on päätetty mennä salaa.
Helsingin toimipaikan henkilöstölle tarjottiin mahdollisuutta ilmoittautua vihki-illan todistajaksi. Erikoisesta ajasta huolimatta intoa löytyi, sillä vapaaehtoisten lista kasvoi nopeasti pariinkymmeneen ja seuraavat jouduttiin jo jättämään rannalle.
Innostusta löytyy myös vihkijöiden puolelta. Vihkijöitä on illan aikana viisi, ja heidän joukossaan on myös yksi viraston ylijohtajista.
Vihkipari: muistakaa ottaa henkilöllisyystodistukset mukaan
Ei ole harvinaista, että toinen vihkiparista lähtee vihkipaikalta vauhdilla taksilla hakemaan puuttuvia henkilöllisyystodistuksia. Vihkiparin kannattaa siis laittaa muistilistalle itsensä ja mahdollisten todistajien lisäksi henkilöllisyystodistukset. Sormus ei siviilivihkimisessä ole välttämätön.
Avioliiton esteiden tutkintatodistus tarvitaan mukaan vain, jos sen on tehnyt seurakunta. Todistuksen voimassaoloaika kannattaa tarkastaa jo vihkiaikaa varatessa: esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta sen myöntämisestä.
2024 karkauspäivää varataan jo
Rakkausvirastoon voi varata vihkiajan enintään puolen vuoden päähän. Uusia aikoja avautuu varattavaksi joka päivä.
– Huomaamme ajanvarauksessa nopeasti suositut päivät. Vuonna 2024 helmikuussa suosittuja päiviä ovat 24.02.2024 sekä karkauspäivä 29.2.2024. Karkauspäivälle meillä onkin jo useampia varauksia eri kaupungeissa, kertoo johtava asiantuntija Tanja Tams Digi- ja väestötietovirastosta.
Jos aikoja on vapaana ja todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on valmiiksi voimassa, vihille pääsee aikaisintaan viikon päästä varauksesta.
Siviilivihkiminen on suosituin tapa solmia avioliitto
Juuri itsenäistyneessä Suomessa vuonna 1917 säädettiin avioliittolaki, joka mahdollisti myös siviiliavioliitot. Siviilivihkimisten suosio verrattuna kirkolliseen vihkimiseen on kasvanut vuosien varrella, ja se onkin tilastojen mukaan ollut suosituin tapa mennä naimisiin jo viimeiset kymmenen vuotta. Vuonna 2022 solmituista avioliitoista noin 56 prosenttia oli siviilivihkimisiä.
Digi- ja väestötietoviraston lisäksi avioliittoon vihkivät evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko, käräjäoikeus sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, joilla on siihen oikeus.
Virasto vihkii avioliittoon samaa ja eri sukupuolta olevat puolisot. Vihkijänä toimii henkikirjoittaja tai julkinen notaari. Vihkipaikkoja Suomessa on 33, joista useimmat ovat viraston tiloissa.
Kutsu medialle: Vihki-ilta Helsingissä 21.9. klo 16–19
Tervetuloa paikan päälle Helsingin vihki-iltaan, jossa on mahdollisuus haastatella vihkijää ja tehdä juttua vihki-illasta. Vihkiparien haastattelut ja kuvaaminen heidän toiveitaan noudattaen. Vihkitilojen osoite: Lintulahdenkuja 2 D, Helsinki. Median ilmoittautumiset etukäteen: dvv.viestinta@dvv.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja Tamsjohtava asiantuntija
Puh:+358 295 536 347tanja.tams@dvv.fiKuvat
Linkit
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta. https://dvv.fi
Vihkiminen
Rakkausvirasto vihki yli 10 600 paria avioliittoon vuonna 2022. Virastossa työskentelee 140 vihkijää eri puolilla Suomea.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
På väg mot ålderspension? Den nya guiden på Suomi.fi hjälper dig att göra smarta val17.3.2026 13:21:18 EET | Pressmeddelande
Många i åldern 55–70 år funderar på ekonomin, fortsatt arbete, boende och välmående under den kommande pensionen. Samtidigt söker man information från flera källor, men helhetsbilden kan förbli oklar. Nu publiceras guiden Att gå i ålderspension på Suomi.fi och samlar för första gången alla centrala uppgifter och anvisningar på ett ställe.
Vanhuuseläkkeelle? Suomi.fin uusi opas auttaa tekemään fiksuja valintoja17.3.2026 13:20:34 EET | Tiedote
Moni 55–70-vuotias pohtii tulevien eläkepäivien taloutta, työn jatkamista, asumista ja hyvinvointia. Samalla tietoa etsitään useista lähteistä, ja kokonaiskuva voi jäädä epäselväksi. Nyt julkaistu Suomi.fi:n Vanhuuseläkkeelle siirtyminen -opas kokoaa ensimmäistä kertaa kaikki keskeiset tiedot ja ohjeet yhteen paikkaan.
Myndighetsposten blir i huvudsak elektronisk: information och stöd erbjuds medborgarna17.3.2026 09:30:00 EET | Pressmeddelande
Riksdagen godkände den 11 mars 2026 lagändringar enligt vilka de som uträttar ärenden digitalt i fortsättningen i första hand också får myndighetspost digitalt. Myndighetspost i pappersform förblir ett alternativ för alla. De som inte uträttar ärenden digitalt behöver inte göra något. Ändringen förutsätter ännu att lagarna fastställs innan de kan träda i kraft den 14 april 2026.
Viranomaisposti muuttuu pääosin sähköiseksi: tietoa ja tukea tarjolla kansalaisille17.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi 11.3.2026 lakimuutokset, joiden mukaan digitaalisesti asioivat saavat viranomaisten lähettämän postin jatkossa ensisijaisesti digitaalisesti. Paperinen viranomaisposti säilyy vaihtoehtona kaikille. Niiden, jotka eivät asioi digitaalisesti, ei tarvitse tehdä mitään. Muutos edellyttää vielä lakien vahvistamista ja tulisi voimaan 14.4.2026.
Transition to primarily electronic official mail: information and support for citizens17.3.2026 09:30:00 EET | Press release
On 11 March 2026, the Parliament approved legislative amendments that will allow primarily electronic official mail for citizens who use digital services. Official paper mail will remain an option for everyone. If you don’t use digital services, you don’t have to change anything. This change requires the laws to be confirmed, which would enter into force on 14 April 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


