Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kolme hengenpelastusmitalia Pirkanmaalle

15.9.2023 09:15:00 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote

Jaa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Marko Pukkinen luovutti Tasavallan presidentin myöntämän hengenpelastusmitalin kolmelle kansalaiselle eilen torstaina 14.9.2023 pidetyssä syksyn toisessa juhlatilaisuudessa. Mitalin saivat Jukka Lappalainen Pirkkalasta sekä Heikki Tiiva ja Meeri Pussinen Kangasalta.

Jukka Lappalaiselle ja Heikki Tiivalle myönnettiin hengenpelastusmitalit jäistä pelastamisesta, Meeri Pussiselle nuorena henkilönä suoritetusta elvytyksestä.

Ylijohtaja Marko Pukkinen muistutti, että vaikka Suomessa tapahtuu vuosittain suuri määrä vaaratilanteita, annetaan hengenpelastusmitali vain harvalle. Mitali myönnetään tunnustuksena erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu vaara- tai hätätilanteessa. 

Ylös jäisestä vedestä

Tapahtumahetkellä pirkkalainen Jukka Lappalainen oli Kristiiinankaupungin Siipyyssä Fladanlahdella jäällä pilkillä, kun hänen etäämällä rannasta pilkkinyt naapurinsa vajosi jäihin. Naapuri sai itsensä avannosta kertaalleen ylös, ja Lappalainen jatkoi pilkkimistä, kunnes seurue huomasi, että naapuri oli vajonnut jäihin uudelleen.

Lappalainen lähti potkukelkalla kohti avuntarvitsijaa. Tämä yritti avannosta itse ylös, mutta jää murtui jatkuvasti alla ja märät vaatteet painoivat yritystä. Lappalainen ojensi pelastettavalle potkukelkan keulan anturan, josta kiinni pitäen Lappalainen veti naapurinsa jään pinnalle. Yrittäessään tavoittaa pelastettavan pilkkipulkkaa, vajosi Lappalainen itsekin jäihin, mutta sai kierähdettyä pois omin avuin. Hän ohjasi vielä pelastettavan heikoilta jäiltä rantaan.

”Sotilastaustani ohjasi minua toimimaan tilanteessa. Pääsimme rantaan lopulta siten, että kuljimme vuorotellen heikon jään yli potkukelkalla, ja palautimme sitten kelkan toinen toisellemme. Märät talvivaatteet painoivat siinä määrin, ettei jää kestänyt kulkemista samalla tavalla, kuin se oli tehnyt kuivana pilkille mennessä”, Lappalainen kertoo.

”Syysjää varoittaa ritinällä, mutta kevätjää pettää alta. Olen jäänyt miettimään miksen huutanut naapureille jo nähdessäni heidän suuntaavaan mustalle jäälle, että tulkaa pois sieltä”, hän pohtii jälkikäteen. ”Tapahtuma on myös vaikuttanut minuun siten, etten enää lähde pilkille ilman pelastusliiviä tai kelluttavaa pukua”, hän jatkaa.

Kangasalainen Heikki Tiiva oli kotitalonsa pihalla, kun kuuli avunhuutoja jäältä. Hän keskeytti aikomansa työt ja suuntasi läheiseen rantaan moottorikelkallaan. Jäiseen veteen oli pudonnut henkilö, jolle Tiiva heitti aluksi moottorikelkassa mukanaan olleen köyden. Pelastettava ei kuitenkaan pystynyt tarttumaan köyteen. Niinpä Tiiva konttasi pelastettavan viereen heikolla jäällä, sitoi köyden pelastettavan käteen ja piti häntä pinnalla pelastusyksikön saapumiseen asti.

Toimiessaan tilanteessa kuvatulla tavalla Tiiva pelasti jäihin pudonneen hengen.

”Aika monta kertaa olemme käyneet läpi tapahtumia kotona puolisoni kanssa”, Tiiva kertoo. ”Enemmän on pyörinyt mielessä se vaihtoehto, että mitä jos avunantaminen ei olisi onnistunut, kuin se että mitä itselle olisi voinut käydä”, Tiiva pohtii. 

Elvytys pelasti isoisän hengen

Meeri Pussinen sai hengenpelastusmitalin nuorena henkilönä suorittamastaan elvytyksestä. Pussinen oli tapahtumahetkellä 8-vuotias.

Mitalin myöntämiseen johtanut tapahtuma alkoi Pussisen ollessa yökylässä isoisänsä luona. Seuraavana aamuna isoisä sai yllättäen sairaskohtauksen ja kaatui keittiön lattialle. Paikalla ollut isoisän ystävä soitti hätänumeroon, ja hätäkeskuksen antamien ohjeiden mukaan Meeri elvytti isoisäänsä, kunnes ambulanssihenkilökunta ennätti paikalle. Liikuntarajoitteensa vuoksi ystävä ei olisi voinut itse antaa ensiapua.

Elvytystä kesti noin 7–10 minuuttia. Ilman Meerin urheaa toimintaa isoisä olisi menehtynyt. Hengenpelastusmitalia Meerille esittivät hänen vanhempansa.

Meerin isä kertoi, että tyttö ei ennestään ollut harjoitellut elvytystä, tai nähnyt kuinka ihmistä elvytetään. Silti hän pystyi toimimaan rohkeasti ohjeiden mukaan tilanteessa, joka olisi ollut vaikea monelle aikuisellekin. Oli myös erityinen sattuma, että Meeri oli juuri tuona hetkenä kylässä isoisänsä luona.

”Tapahtumasta on jäänyt sikäli positiivinen kuva, että Meeri on valinnut koulussa kevääksi valinnaisen ensiapukurssin”, isä kertoo.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston puolesta onnittelemme lämpimästi hengenpelastusmitalin saajia!

Hengenpelastusmitaleista lyhyesti

Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin 10–15 kansalaiselle koko maassa. Mitaleita on myönnetty 1920-luvulta alkaen. Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittely sekä mitalien luovuttaminen viraston toimialueella asuville henkilöille.
Voit lukea hengenpelastusmitaleista lisää aluehallintoviraston blogista.

Lisätiedot:

Elisabet Heinrich
ylijohtajan sihteeri
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

p. 0295 018 511
elisabet.heinrich@avi.fi 

Avainsanat

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye